Kauas on pitkä matka

Tammikuu takana

2010-01-31T21:10:00.002+02:00

Vuoden eka kuukausi on tallusteltu. Ne, joilla se oli tipaton voivat taas palata normaaliin elämään. Hehkuttelin viime postauksessa hölköttelyn aloituksesta, mutta olen sittemmin joutunut lykkäämään juoksemista tuonnemmaksi. Lenkkien jälkeisten päivien tuntemukset olivat sen laatuisia, että olen päättänyt rauhassa vielä odotella. Synnytyksestä on nyt 11 viikkoa. Nyt jo voi sanoa, että kuulun synnytyksestä hitaasti palautuvaan ryhmään. Palautumisajoissa voi olla huikeita eroja, vaikka kuinka yrittää itseään kuntouttaa. Runsasluminen ja kylmä talvi eivät onneksi houkuta lenkkipoluille mitenkään ylitsepääsemättömästi. Sään puolesta maltan kyllä odottaa.

Parin viime viikon liikunnat ovat olleet kävelylenkkejä, pari jumppaa ja pari salikertaa. Mieli halajaisi enemmänkin liikuntaa, mutta muut velvollisuudet ajavat nyt edelle. Juokseminen olisi sikäli suotuisa laji, että se on aikatehokkuudessaan verraton. Sen kun voi aloittaa kotiovelta täydellä teholla.

Tässä lähiaikoina aion jatkaa kuten tähänkin asti. Parin viikon päästä voisin taas kokeilla hölkkää. Ehkäpä on syytä aloittaa kävely/hölkkäyhdistelmällä, eikä suoraan yrittää yhtäjaksoista hölkkää.

Tuleville synnyttäjille annan vihjeen, että lantionpohjanlihasten treenaus kannattaa aloittaa jo raskausaikana. Silloin siitä on helpompi tehdä itselleen tapa. Vauvan synnyttyä on niin paljon kaikkea uutta, ettei itseään tule niin helposti hoitaneeksi.

Tiistaina 12.1.2010

2010-01-14T10:33:00.002+02:00

Lääkäri sanoi tiistaina aamupäivällä, että voin rauhallisesti aloitella hölkkäilyä. Niinpä vetäisin illalla juoksukamat päälle ja lähdin tiestölle kokeilemaan. Lämpötila oli noussut pitkään kestäneen pakkasjakson jälkeen lähelle nollaa. Tien pinnalla oli jonkin verran pöpperöä. Juoksentelin Vesalan vieritse Rajakylän Jakomäen puoleiselle reunalle ja Maratontietä + lopuksi Rajakyläntietä.

Keskivartalon heikkouden huomaa joka askeleella ja juoksuasennon kanssa on hakemista. Juokseminen on ikään kuin unohtunut tässä pitkän tauon aikana. Juoksin noin 25 minuuttia ja lopussa alkoi polvissa vähän tuntumaan. Paikallistin kivun polven ulkosyrjälle, ilmeisestikin lihasten kiinnityskohtiin. Mielestäni nivelissä ei ollut kivun tunnetta, vaikka imetys onkin löysyttänyt polvia ja lantiota/alaselkää. Lisäksi nyt torstaina voin todeta, että jalkojen lihakset tulivat tuosta reissusta vähän kipeiksi. Vauhti ei tosiaan päätä huimannut, mutta jaksamisen/hengityksen kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Aerobinen puoli ei siis ole aivan rapaisella tolalla. Pitää vain nyt übervarovaisesti jatkaa tästä, että en onnistu saamaan rasitusvammaa heti alkuunsa. Venyttely olisi aika pop, kun tulee tuota kävelyäkin aika paljon tehtyä.

Jos hyvin käy, niin sunnuntaina ajattelin jolkotella kuntosalille ja takaisin. Jos paikat pysyy kunnossa, niin pari kertaa viikossa voisin tehdä näitä lyhyitä lenkkejä tammikuun ajan. Mutta päivä kerrallaan mennään eteenpäin.

Vuosi jo pitkällä

2010-01-11T08:56:00.002+02:00

Uusi vuosikymmen on alkanut. Itselläni se ei ole alkanut niin liikunnallisissa merkeissä, kuin olisin toivonut. Selkäjumppaa olen jaksanut tehdä keskimäärin joka kolmas päivä. Suurin ongelma tekemättömyyteen ei ole aika vaan motivaation puute. Ei kertakaikkiaan nappaa. Selkä onkin nyt hyvin juntturassa yläosasta ja alaselän osalta ei tilanne ole paljon parempi. Lisäksi olen nyt 10 päivää kestävällä antibioottikuurilla enkä ole muutamaan päivään käynyt edes vaunulenkeillä. Antibiootit ovat pistäneet vauvan mahan sekaisin, joten puklua ja huutoa riittää koko päiväksi. Yöllä onneksi nukutaan. Vauvan itku sinänsä ei ole stressaavaa. Itseäni stressaa eniten sen itkun odottelu, että moneltako se tänään alkaa (ja loppuu). Olen löytänyt itsestäni pienen tunnesyöpönkin. Ennen vauvaa hoidin stressiäni urheilemalla. Nyt se ei oikein toimi, kun ei voi itse päättää aikataulustaan. Onneksi herkkukaappi alkaa olla tyhjä.

Tänään aiomme vaunutella 1,5 tuntia ja jos vielä illalla kävisin ulkoilemassa ilman vaunuja. Lauantaina on vauvan ristiäiset ja pelkäänpä salireissun jäävän väliin tälläkin viikolla. Tai ehkä sitten sunnuntaille sen voisi ympätä. Huomenna saan kuulla lääkärin mielipiteen synnytyksestä toipumiseeni. Viimeisen parin viikon aikana on mielestäni tapahtunut huomattavaa kehitystä sen suhteen. Ehkä sitä jo ensi viikolla, kun lääkekuuri loppuu, uskaltaisi vähän aloitella hölkkäämistä...

Tulipa tästä ruikutusta. Pitäisi varmaan ottaa vauvalta opiksi. Vatsavaivoistaan huolimatta se jaksaa hymyillä aina niissä väleissä, kun vatsa vähän helpottaa. Ja se hymy onkin kaunis. :-)

Joulun jälkeen

2009-12-28T16:41:00.002+02:00

Ensimmäinen joulu kotona on nyt vietetty. Kuusi meillä oli ja perinteiset joulupöperöt. Vain pukki ei käynyt.

Ihan näin nopeasti raportoituna viikon liikunnat käsittivät lumitöitä, kävelyä vaunuilla ja ilman (ei tosin kovinkaan paljon kumpaakaan) ja sunnuntaina kävin kuntosalilla.

Tälle viikolle olen kaavaillut kaksi salireissua. Juoksemisen kaipuu on hieman laskenut, kun kävelykin tuolla pöpperössä on niin hankalaa. Vauvan kanniskelu on jumittanut yläselän ja hartiat. Olen nyt vakaasti päättänyt, että otan takaisin ohjelmaan aamuvenyttelyt. Tein niitä koko raskausajan ja varmastikin ne pitivät selän hyvässä kunnossa. Nyt yritän tehdä joka päivä. Jos heti aamusta en ehdi, niin mahdollisimman pian kuitenkin. Niihin menee noin 5 minuuttia.

Enpä taida raportoida enää tänä vuonna, joten riemukasta vuodenvaihdetta vain kaikille!

Joulua edeltävä viikko

2009-12-21T10:08:00.002+02:00

Viime viikolla ei tullut käveltyä yhtä paljon, kuin parina edellisenä viikkona. Pakkasta oli reilusti ja mummokin oli kyläilemässä. Toki pieniä vaunutteluja tehtiin melkein päivittäin ja muutama lyhyt kävelylenkki ilman vaunuja.

Yhtenä iltana kokeilin hölkkäilyäkin muutamia satoja metrejä. Kyllä kai nuo lihakset ovat vähän palautuneet, mutta silti täytyy vielä odotella varmasti muutamia viikkoja, ennen kuin voi aloitella juoksulenkkeilyn. Vaikka viime viikolla oli mummokin apuna, niin varsinkin loppuviikosta olin uupunut. Tyttö ei pal päivisin silmiään ummista, vaan vaatii jatkuvaa kanniskelua, pyörittelyä ja pomppimista. Iltaisin, koko päivän hilluttuaan on neidillä itku herkässä, eikä tanssahtelu enää rauhoita. Yöt on toistaiseksi nukuttu kuitenkin ihan hyvin kahdella varikkopysäyksellä, joista toinen on aamulla 5.30-7.00 välillä. Mutta kyllä tuo päivän nukkumattomuus vie voimia koko porukalta, kun ei itselle jää rauhallista aikaa oikein mihinkään. Tytär on nyt 5 viikkoa vanha, joten itkuisuus voi vielä lisääntyäkin tästä.

Lantiopohjan lihasten treenaaminen on ollut ihan liian vähäistä. Niitä ei vain muista silloin, kun lasta kanniskelee. Pitäisi jotenkin saada ne osaksi jotain tiettyä tekemistä, esim. vauvan kanniskelun aikana tai imetyksen aikana tehtäväksi. Pitää yrittää tuolta osin tsempata, koska noiden lihasten kuntoutuminen tuo sen juoksun aloituspäivänkin lähemmäksi.

Lauantaina kävin myös kuntosalilla tekemässä samanlaisen setin, kuin edellisenä lauantaina. Myös tälle viikolle olisi tarkoitus ympätä salireissu joulusta huolimatta. Onkin meille ensimmäinen joulu ihan kotona vain.

Rauhaisaa joulun aikaa kaikille!

Edistystä tapahtuu

2009-12-12T15:41:00.002+02:00

Täällä taas pienen nettikatkon jälkeen. Nyt on oma liittymä eikä olla naapurin yhteyden varassa enää. Huomenna tulee kuluneeksi neljä viikkoa siitä, kun tytär tuli maailmaan. Kirjoitan tätä yhdellä kädellä, kun rintarepun kanssa tässä toikkaroin. Viimeisen puolentoista viikon liikunnat ovat koostuneet aina muistaessa tehdyistä lantionpohjan lihasten treeneistä, 1,5 h nelkein päivittäisestä vaunulenkistä ja lähes joka ilta olen käynyt kävelyllä ilman vaunuja (30-60 min). Muutaman kerran olen sauvakävellytkin. Reisilihaksia treenasin yhtenä päivänä tyttären nukahdettua rintareppuun. Sain sillä lihakset ihan kipeiksi. Mielikuvitus on otettava käyttöön, kun tytär on alkanut viettää päivänsä entistä enemmän sylissä.

Tänään kävin ekaa kertaa kuntosalilla. Ajoin kuntopyörällä 25 min ja crossarilla 20 min. Viimeisimmästä sykkeen vastaavasta nostatuksesta onkin jo aikaa. Ehkä silloin kesällä viimeksi, kun pääsin vielä pyörällä liikkumaan. Teki muuten hyvää ja Stubb on kyllä oikeassa, että tunti urheilua tuo 2 tuntia energiaa. Ehkä on realistista ajatella pääsevänsä tuonne kerran viikossa. Ehkä joskus arki-iltanakin, jos aikataulut natsaa. Oma kuntoili muuttuu kyllä helpommaksi sitten, kun pystyy hölkkäilemään. Ei kyllä vielä voi ajatellakaan moista.

Meillä kukutaan nykyään myöhään iltaan ennen kuin vauva sammuu. Se on minulle aika raskasta, kun en sitten aamulla kuitenkaan pysty nukkumaan pitkään. Aamupäivisin myöskin mieluummin ulkoilen, kuin nukun. Mutta kaiken kaikkiaan oma kuntoutuminen tuntuu edistyvän ja kai se juoksukin sitten jonain päivänä onnistuu. Nyt pitää mennä taas!

Ensimmäiset 2 viikkoa

2009-12-01T16:22:00.001+02:00

Torstaina 19.11. horjuin lähikauppaan, 200 metriä suuntaansa. Fiilikset: Ei hitto, kävelykin pitää opetella uudestaan. Ei parantanut oloa lainkaan.

Lauantaina 21.11. kävelin ehkä 800 metriä hyvin hitaasti.

Sunnuntaina 22.11. meni jo ehkä kilsan verran, mutta hitaasti.
Fiilikset: ai mitkä lantionpohjan ja keskivartalon tukilihakset? Ei kai niitä epähuomiossa poistettu synnytyksen yhteydessä... Jokin väärinkäsitys varmaan.

Ma ja ti 23.-24.11. 1/2 tuntia kävelyä kumpanakin päivänä.

Keskiviikkona 25.11. 2*1/2 tuntia kävelyä
Fiilikset: ehkä vähän tullut lisää askelpituutta ja pitoa keskivartaloon.

To 26.11. 1/2 tuntia kävelyä

Pe 27.11. Eka vaunulenkki, 1/2 tuntia.

La 28.11. Vaunuilla 35 min ja illalla vielä 1/2 tuntia. Askel pitenee.

Su 29.11. Reipasta kävelyä 1/2 tuntia ja 20 minuuttia. Askelpituus alkaa olla entisenlainen, mutta nivelissä tuntuu tietynlaista löysyyttä. Pitäisi venytellä ja hieman jumpata.

Jatkossa en aio raportoida näin päivän päälle tarkasti, vaan ehkä kerran viikossa kootusti viikon liikunnat. Tai jos jotain erityistä on kerrottavana, niin ehkä niitä sitten erikseen.

En ole miettinyt sen tarkemmin, miten aion tästä kuntoutua. Vaunulenkit on tehokkaita peruskuntoiluun. Lisäksi suositeltiin sauvakävelyä ja kotijumppaa keskivartalolle. Hölkätä alan sitten, kun tunnen siihen olevani valmis. Kuntosalit ja jumpat aloitan sitten, kun totutaan kunnolla tähän uuteen arkielämään ja entistä vähäisempään ja katkonaiseen uneen.

Uudelleen avaus - osittain uusiutunut teema

2009-12-01T16:16:00.002+02:00

Olen päättänyt avata tämän blogin uudestaan. Blogin teema muuttuu jonkin verran, koska elämäntilanne on muuttunut. En kuitenkaan halua avata kokonaan uutta blogia, koska samaa elämää tässä kuitenkin eletään.

Blogin teemana on kuntoilun aloitus ensimmäisen raskauden ja synnytyksen jälkeen. Haaveena ja samalla tietysti tavoitteena on hölkätä maraton syksyllä 2010.

Tässä on lyhyt kuvaus siitä, miten pystyin kuntoilemaan raskauden aikana.

Viikot 1-10: Flunssaa ja kovaa väsymystä. En jaksanut tehdä oikeastaan muuta, kuin pieniä kävelylenkkejä. Kunto laski kohisten ja painoa tuli pari kiloa lisää.

Sitten aloitin työmatkapyöräilyn, 35 kilsaa 2-4 kertaa viikossa. Lisäksi kävin lyhyillä juoksu-kävelylenkeillä, bodypumpissa ja kuntosalilla. Kertojen lukumäärä vaihteli viikosta toiseen, mutta yleistuntuma oli kunnon kohoaminen. Myös pitkiä kävelylenkkejä tein muutaman kerran kuukaudessa.

Heinäkuun alussa jäin kesälomalle ja fillarointi oli satunnaisempaa. Jatkoin juoksukävelyä ja jumppaamassa kävin 1-2 kertaa viikossa. Kun työt alkoivat elokuun alussa, en voinut mahaltani enää fillaroida. Elokuun puolivälissä pystyin tekemään juoksulenkin, mutta sen jälkeen muu kuin kävelyaskel tuntui liian pahalta.

Tuon jälkeen kävin kuntosalilla kuntopyöräilemässä ja veivaamassa cross-trainerilla 1-2 kertaa viikossa sekä bodypumpissa 1-2 kertaa viikossa. Lisäksi kävelin niin paljon, kuin aikataulu ja olo antoi myöten. Tätä jatkoin ihan loppuun saakka.

Tytär syntyi marraskuun 15.

Laitokselta kotiin tultua paino oli pudonnut 2 kiloa siitä, mitä se oli ennen raskautta. Ei siis ole tarvetta raskauskilojen karistamiseen.

Blogin päivitys päättynyt

2009-01-09T08:11:00.002+02:00

Jätän tämän blogin päivityksen nyt kokonaan. Ei tarvitse enää kenenkään käydä kuikuilemassa, josko jotakin uutta olisi tullut. En ole pariin kuukauteen jaksanut motivoitua juoksemisesta, vaikka säännöllisen epäsäännöllisesti olen lenkillä käynytkin. En ole edes motivoitunut asettamaan tavoitetta, joka voisi motivoida määrätietoiseen kuntoiluun. Ainoa tavoite olisi pysyä sellaisessa kunnossa, että koska tahansa voisin osallistua maratonille tai jollekin kivalle juoksuretkelle. Se ei vaadi sellaista määrätietoisuutta, joka motivoisi asioista raportointiin täällä blogissa. Liikunnallista talvea kaikille!

Hölkkätapahtumassa

2008-10-05T02:14:00.003+03:00

Paloheinässä juostiin työpaikan hölkkäkisa. Reitti oli hiekkapohjaista ulkoilureittiä pitkin. Lähdin alkuun hölkkäilemään muiden mukana noin 5 min/km vauhtia, jonka pian ymmärsin itselleni liian kovaksi. Hiljensin tahtia sopivaksi ja syysmaisema vaihtui ohitseni punaisena sekä keltaisena miellyttävästi. No hiukka ylämäkien kohdalla tunsin pientä epämukavuutta, mutta sekin ohimenevää. Oli kaunista, sateista, poutaa, tyyntä, tuulista jne. Maaliin saavuin jotain 39 minuuttia lähdöstä. Sitten saunottiin, syötiin lohikeittoa ja dallaspullaa. Ja kahviteltiin. Mitali lyötiin kouraan ja se oli niin hieno kuin vain hölkkämitali voi olla. Kiitos.

Reippaammasti

2008-09-30T20:27:00.003+03:00

Duunipäivä oli pitkä ja raastava. Lenkille pääsin kuuden jälkeen. Yritin saada forerunnerin sykemittausta toimintakuntoiseksi, mutta tuloksetta. Niinpä tältäkään lenkiltä en saanut sykedataa. Pitää vielä koettaa uusia lähetinvyön paristo, jos se vaikka on kulunut loppuun.

Juoksin Malmin kentän suuntaan. Ensimmäinen 1o minuuttia kului verrytellessä ja sitten kiristin tahtia 6 min/km nurkille. Ei tuntunut mitenkään helpolta meno tänään. Väliaikoja otin kilometrin välein ensimmäisen viiden kilometrin ajan. Pysyin hyvin tavoitevauhdissa, enkä lähtenyt liian kovaan raviin. Närästi ja hengästytti. Kuulin takaani askelia ja minut ohitti mieskolmikko. Ajattelin, että jään roikkumaan peesiin jos siitä vaikka saisi kiriapua. Mutta joukossa olikin tutut kasvot ja sain yllättäen matkaseuraa. Meno piristyi välittömästi. Vauhti kiristyi kierroksen edetessä ja oli minulle jo ihan kunnon haipakkaa. Suunnitellut 10 vauhdikasta kilometriä taittuivat seuran ansiosta huomaamatta, kiitokset vain. :-)

Loppumatka kentältä kotiin sujui verryttelyjuoksuna. Ylämäet kävelin. Kotipihaan tultuani oli pimeä jo langennut.

--------

Vantaan maratonille on nyt vajaa pari viikkoa aikaa. Kaiken kaikkiaan ehdin tehdä vain kolme pitkää lenkkiä tässä elo-syyskuulla. Sunnuntaina yritin tehdä neljännen, mutta jalat olivat huonoilla kengillä tehdyn kävelylenkin jälkeen niin kipeät, että juoksusta ei tullut mitään. Tällä viikolla aion tämän päiväisen lisäksi juosta kaksi kevyttä 8-10 km lenkkiä ja lauantaina osallistun työpaikan hölkkätapahtumaan Paloheinässä. Siinä matkana on 7,5 km. Lieneekö se sitten pururata vai jokin muu lenkki - saapi nähdä.

Vantaan maratonille en ole vielä suunnitellut tavoiteaikaa. Todella vaikeata sanoa, mikä olisi realistinen tavoite. Hyvänä päivänä voisi mennä alle 4,5 tuntia, mutta jonain toisena päivänä tuollainen alkuvauhti voi hyydyttää tosi pahasti. Pienenä haaveena olisi alittaa oma enkka, jonka juoksin Prahassa 06 (4:34:26). Toisaalta pelottaa myös, että selkä/lonkka prakaa, kun tallaa vähän reippaampaa tahtia asvaltilla pitkän matkan. Hissutteluvauhti säästäisi kovasti vamma-altista ruhoani. No onhan tässä vielä aikaa spekuloida tätäkin asiaa.

Spekulointia ja puntarointia aiheuttaa myös kenkävalinta. Näiden parin kuukauden aikana, joina olen taas päässyt pitkän tauon jälkeen juoksemaan, olen melkeinpä yksinomaan käyttänyt neutraaleja kenkiä (Adistar Cushion, Brooks Glycerine). Pitkät lenkit olen juossut pronaatiotuetuilla (Brooks Adrenaline). Tämän päiväisen lenkin juoksin Adistar Cushioneilla, joissa oli muotoillut FootBalancen pohjalliset. Ihan mukavalta tuntuivat, mutta en ole varma, jaksaako niillä maratonia juosta. Glycerinet puolestaan ovat liian kiertolöysät maratonille. Tällä hetkellä Adrenalinet + kenkien pohjalliset tuntuisivat kuitenkin varmimmalta valinnalta, koska pitkät olen juossut juuri niillä. Mutta ensi viikolla nämä asiat vasta ratkaistaan.

Motivaatiota?

2008-09-18T20:23:00.003+03:00

Tää viikko on ollut liikunnallisesti liki 0. Maanantaina ja tiistaina tein pitkät työpäivät, mikä yhdistettynä viikonlopun runsaaseen liikkumiseen teki häijyä selälle ja lonkalle. Tiistaina kävin kuitenkin lenkillä, jonka jälkeen tuossa lonkan koukistajassa oli aikamoiset kivut. Ajattelin, että keskiviikkona en olisi päässyt pystyyn, mutta aamulla kipu oli poissa kuin taikaiskusta. Pehmytkudoksen korjaantuminen voi viedä puolikin vuotta. Paranemisen merkkejä on mm. se, että vaurioitunut kohta toipuu koko ajan nopeammin rasituksesta.

Keskiviikkona kävin hierojalla käsittelyssä. Tänään olisi ollut lenkkiseuraa tarjolla, mutta jouduin muista kiireistä johtuen skippaamaan tapaamisen. Kotiuduttuani puoli kahdeksan jälkeen en löytänyt motivaatiota lenkille lähtöön.

Ilmoittauduin muuten Vantaan maratonille, joten tavoitekin olisi olemassa. Ehkä motivaatioon vaikuttaa tuokin, että paikat eivät ole vieläkään täysin ehjät. Jumppaan tai spinningiin en ole uskaltautunut vielä menemään. Kolme lenkkiä viikossa tuntuisi olevan aika sopiva määrä juoksua, että jää aikaa jalkojen palautumiselle. Korvaavien treenien tekemiseen ei ole mitään mielenkiintoa. Eiköhän tuo maraton mene läpi vähemmälläkin. Eiköhän tässä muutaman seuraavan kuukauden aikana selviä, voisiko sitä joskus ottaa osaa vuorokaudenjuoksuun.

Huomenna meen salille töiden päätteeksi, ihan varmasti menen. :-)

Syksy on

2008-09-14T14:24:00.003+03:00

Ilma on viilennyt tuntuvasti kuluneen viikon aikana. Sateet ovat onneksi pysytelleet poissa viime päivinä.

Maanantaina 8.9. kävin juoksemassa toisen pitkiksen tuon juoksutaukoni jälkeen. 25 km ja 3 tuntia tasan. Olin aivan varma, että vauhti olisi ollut vähän kovempi, mutta harhaluulo oli se. Ihan mukavasti jalat pelasivat loppuun saakka. Kympin kohdalla oli pieniä vaikeuksia yleisen jaksamisen kanssa, mutta päästyäni hiekka-alustalle meno taas maistui. Yleensä se on kyllä toisin päin, eli asvaltilla tuntuu kevyemmältä.

Tiistaina lonkassa ja selässä tuntui jäykkyyttä aamulla ja aina työtuolilta noustessa. Illalla kävin hierojalla.

Keskiviikkona kävin Pepin kanssa Paloheinässä juoksemassa kierroksen purulla (7 km) ja päälle pari kevyttä kierrosta MasU:a. Verryttelyksi fillarilla kotoa Paloheinään ja takaisin.

Torstaina lonkka ja selkä alkoivat olla taas vetreitä (kuin rautakanki).

Perjantaina aamulla kävin hierojalla. Juoksin työpäivän päätteeksi noin 10 km keskustassa ja Keskuspuistossa. Sen jälkeen tein kuntosalilla muutamia keski- ja ylävartalon liikkeitä.

Lauantaina menin junalla Riihimäelle armaan pyöräni kanssa ja polkaisin sieltä kotiin. Oli kyllä jo aika holotna ajella. Pidin runsaasti evästaukoja, kävin katsastamassa Aleksis Kiven kuolinmökin ja tutustuin n:ään kappaleeseen Vantaan lähiöitä. Ajellessani mietin, voisiko minusta tulla vantaalainen? Ee se oo tääsin poessulettua, sanoisi Malinen. Matkaa kertyi melkein 90 kilsaa ja ajoaikaa 4h20 min. En käsitä, miten jotkut pystyy kyetä ajamaan 25-30 km/h keskinopeuksilla. Mie en ainakaan pysty. Lopussa väsytti jo aika tavalla. Olin reissussa noin 7 tuntia (junamatkan sisältäen).

Sunnuntaina sujahdin Brooks Glycerineihin ja juosta hölköttelin Malmin lentokentän ulkoilureitille. Juoksin kierroksen siellä noin 6:25 /km vauhtia ja sitten hölkin takaisin kotiin.

Ens viikolla ainakin torstaina lenkki Paloheinässä ja viikonloppuna olisi taas tarkoitus tehdä pitkä lenkki juoksemalla.

Piristetään tekstiä satunnaisella kuvalla:

Jossain Posiolla

Satheessa

2008-09-02T20:56:00.002+03:00

Koko päivän on satanut melkeinpä tauotta. Niinpä kastuin lenkilläkin läpimäräksi. Vuorossa oli hieman vauhdikkaampaa menoa. Alkuun juoksin verryttelyä 2 kilometriä, jonka jälkeen kiihdyttelin vauhdin noin 5:55 /km tuntumaan. Sitä jatkoin 9 kilometriä ja päälle vielä loppuverryttelyä. Ilma oli kyllä raikas ja menokin ihan mukavan tuntuista. Lopun ylämäissä alkoi jo askel painaa, mutta muuten matka sujui ilman pahempaa hengästymistä.

Pitkiksellä

2008-08-30T14:25:00.002+03:00

Aamulla paistoi aurinko ja lämpömittari näytti kuutta astetta. Pieni pohjoinen ilmavirtaus pyöritteli puiden latvoja. Niinpä päädyin ottamaan takin t-paidan päälle. Sovittelin juomapullovyötäkin, mutta viime tipassa vaihdoin sen kuitenkin reppuun. Juoksutauon aikana lähtörutiinit ovat unohtuneet ja kesti kaikkinensa oivan tovin ennen kuin olin pihalla. Kai rutiinit palautuvat vanhasta muistista siinä missä jolkottelukin muistuu mieleen.

Jalat tuntuivat kankeilta. Osasyynä varmaan torstain lenkki, jossa kolusin Hallainvuoren kallioita ja polkuja. Lähdin lappamaan kohti Viikkiä ja Vantaanjoen vartta. Kuuntelin musiikkia. Napit eivät meinanneet pysyä korvissa. Välillä tein kävelypätkiä ja hörpin vettä. Juoksin Kehä I:lle saakka ja sitten joen toista rantaa takaisin päin. Väliin juoksin muutamia reippaita kiihdytyksiä jalkoja verryttääkseni. Matkan edetessä alkoi askel painaa ja lopun ylämäkiä taitoin kävellen. Tasaisella juoksu kulki ihan hyvin lopussakin. Sykemittaria ei ollut mukana, kun en ole saanut sitä toimimaan tauon jälkeen. Hengitys kulki hyvin koko juoksun ajan, mutta varmaan lopussa syke nousi vaikka hengitys pysyi rauhallisena.

Matkaa kertyi 22,7 km. Aikaa meni 2 h40 min. Omasta mielestä meno oli yllättävänkin kevyttä ottaen huomioon 3,5 kk juoksuttoman ajan ja edellisestä pitkästä jotoksestakin on 4,5 kk! Kotona jouduin syötyäni ottamaan tunnin unoset, kun niin uuvutti. Hieno päivä, kun tauon aikana kaipasin eniten juuri näitä pitkiä lenkkejä. Myös ensi viikolla olen ajatellut jatkaa tätä kolmen lenkin tahtia.

Päivityksiä

2008-08-26T20:48:00.003+03:00

Eipä oo taas kerennyt tänne blogille raapustelemaan. Duuni on pitänyt kiireisenä ja imenyt mehuja niin, ettei ole paljon kotona jaksanut konetta avata. Ja olihan nuo olympialaisetkin, joita tuli iltaisin seurattua koostelähetyksestä.

Juoksusaralta kuuluu vaihteeksi hyvää. Selän ja lonkan vaivat alkaa olla väistyneet ja kolmen lenkin viikkosaldo on toteutunut jo neljänä peräkkäisenä viikkona. Pisin lenkki on ollut 12,5 kilsaa. Tänään juoksin 12 kilometriä 7 min/km vauhtia.

Kiropraktikon vastaanotolla toispuoleista ruotoani on niksauteltu suoraksi ja toden totta tulokset ovat jopa silmin havaittavissa. Juostessa oikean ja vasemman puolen erojen tasaantumisen vasta huomaakin. Vai onkohan tää vaan jotain plasebovaikutusta? Pakko myöntää, että olin alussa hyvin skeptinen kiropraktiikan suhteen. Minun tapauksessani siitä tuntuu kuitenkin olleen apua - ainakin näin aluksi.

Jos kaikki menee kivasti, niin aion osallistua Vantaan maratonille 12.10. Se on merkitty jo kalenteriinkin. Tavoitteena on treenata siihen malliin, että pääsen ehjin jaloin lähtöviivalle. Jos se toteutuu, niin eiköhän se maaliviivakin tule ylitettyä. Elämä hymyilee!

Kelkkapuistossa osa 3

2008-07-31T21:28:00.002+03:00

Tiistain lenkistä ei tullut kipuja tai oireita. Niinpä tänään oli vuorossa viisi kierrosta kelkkapuiston ympäri. Matkaa siitä kertyy 5,5-6 kilsaa. Aikamoista tervan juontia ensimmäiset neljä kierrosta. Viimeisellä kierroksella meno vähän helpotti. Vasen, eli kuukausikaupalla oikutellut, puoli oli aivan moitteeton. Oikealla, eli terveellä puolella sen sijaan oli tuntemuksia lonkassa ja pakarassa. Mitä lie. Iloinen täytyy olla tuosta vasemman puolen tervehtymisestä.

Ensi viikolla palaan taas kelkkapuistoa kiertämään. Huhtikuun puolivälistä naulassa roikkunut Forerunner pääsee silloin matkaan mukaan. Toivottavasti se vielä toimii. Polaristakin on tässä kuukausien vieriessä lopahtanut patterit jossain vaiheessa. Heh.

Kelkkapuistossa jälleen

2008-07-29T21:29:00.003+03:00

Töissä istuminen ei ole tehnyt hyvää selälle/lonkalle. Mitään suurempia kipuja ei kuitenkaan ole ja lonkka tuntuu vertyvän aina kävellessä. Pahin tilanne on aina heti istualta noustua. Koko lonkan seutu alaselkää ja reittä myöten on ihan puuta. Maanataina aamuna menen kiropraktikolle. Kokeillaan nyt sitäkin, kun kerran on puoskareille alkanut rahaa syytää.

Kävelin kelkkapuistoon ja hölköttelin kolme kertaa sen ympäri kulkevan kävelytien. Matkaa siitä tulee 3,6 kilsaa. Sitten kävelin takaisin kotiin. Onnuttavaa kipua ei juostessa tuntunut, että siltä osin edistystä on tapahtunut. Päivä kerrallaan. Vaikka nyt on suht ok, niin huomenna voi olla jo jotain ihan muuta. Seuraavat hölkät torstaina, jos hyvin käy.

ps. on muuten tullut juoksukunto alas ja lujaa

Minä ja Augustiina-aasi Suomussalmen Kiantajärven leirintäalueella

Loma lopussa

2008-07-27T20:12:00.003+03:00

Taas on vierähtänyt useita viikkoja edellisestä viestistä. Lähinnä siitä syystä, että juoksemaan en ole päässyt, mikä on ottanut päähän tosi raskaasti. Viimeiset neljä viikkoa olen ollut lomalla, mikä on tehnyt selälle hyvää, kun ei ole tarvinnut istua tuolissa pitkiä päiviä.

Noin pari viikkoa juhannuksen jälkeen ja viikon lomailun jälkeen pystyin jo tekemään kävelylenkkejä ilman suurempia kipuja selässä/jalassa/lonkassa. Juokseminen ei vielä tuolloin onnistunut. Loman viimeiset puolitoista viikkoa tuli vietettyä fillarin selässä Pohjois-Suomessa. Reissun aikana selän kunto parani oleellisesti. Niinpä uskalsin taas eilen kokeilla juoksemista. Juoksin ehkä kilometrin verran kiertäessäni 7,5 kilsan lenkin Viikin maastossa. Tänään puolestaan juoksin 2 kilometriä Kontulan kelkkapuistossa. Vaikea vielä sanoa juuta taikka jaata tilanteesta. Mutta onpa edistys kuitenkin ollut huikeaa, kun lomalle lähtiessäni en kyennyt kävelemään ilman kipuja muutamaa sataa metriä pidempää matkaa. Vaiva on ehkä jollain tavalla stabilisoitunut ainakin. Työt kuitenkin alkavat huomenna, mikä tietää taas 8 tunnin istumissessioita. Saas nähdä, mitä selkä siihen sanoo.

Valoisaa on

2008-06-18T21:03:00.003+03:00

kun lauantaina kerran on vuoden pisin päivä. Vammarintamalla on välillä valoisaa ja välillä sysimustaa. Viime viikonloppuna kävelin pari kertaa Myllypurosta itikseen lenkkarit jalassa ilman kivun tunteita. Onhan tuota matkaa kokonaista 1,5 kilsaa/siivu. Sunnuntaina ajoin 100 kilsaa pyörällä. Alkuviikko on puolestaan ollut huonompaa ja kipuilua on tuntunut niin selässä kuin reidessä/nivusessa.

Olen lakannut ajattelemasta juoksuttomia viikkoja, jotka kuluvat yksi toisensa perään. Olen lopettanut kivun analysoinnin. En kykene erottamaan, mikä on syytä ja mikä seurausta. Olen lakannut pohtimasta, milloin mahdan päästä juoksemaan. Olen myös melkein lakannut haaveilemasta juoksemaan pääsystä. Tänään ajattelin, että kyllä tämän joskus on loputtava. Uskon, että parantuminen voi tapahtua nopeastikin, sitten kun riittävästi viikkoja on kulunut. Nyt niitä on kulunut kahden kuukauden verran. Minusta on kovaa vauhtia tulossa täysverinen sohvaperuna.

Valoisaa juhannusta kaikille täällä vielä pyöriville! Koittakaa pitää nenänne enimmäkseen valkoisena tai punaisena, mutta sieraimenne veden pinnan yläpuolella.

Valoa näkyvissäkö?

2008-06-01T19:43:00.003+03:00

Eilen huomasin metrolle kävellessäni, että selkä/jalka eivät alkaneetkaan oireilla 100 metrin kulkemisen jälkeen. Takana on nyt 12 päivää Miranax-merkkistä tulehduskipulääkettä ja kuntouttavia jumppaliikkeitä kaksi kertaa päivässä. Tänään oli pieniä tuntemuksia, kun kävelin Tampereen reissulla 2-3 kilometriä. Aamulla jopa otin muutamia matalia juoksuaskelia, jotta ehdimme metroon. Ei se pahalta tuntunut, mutta ei tässä ole vielä lähiaikoina asiaa juoksemaan. En haaveile vielä edes reippaasta kävelylenkistä. Tiistaina lopetan kipulääkkeen. Saa nähdä, mitä selkä siihen sanoo. Torstaina juoksin fyssarin matolla minuutin, mikä teki selälle häijyä. Fyssari pystyi tuon perusteella sanomaan, että jalkojen linjaus on ok (ei ylipronaatiota). Että tämmöstä.

Ei sitten ollenkaan mukana

2008-05-25T08:36:00.003+03:00

Viime postauksen jälkeen on tapahtunut juoksuharrastukseni osalta vain negatiivisia asioita. Huhtikuun puolivälissä pidin muutaman päivän tauon, jonka jälkeen lonkan koukistaja kipeytyi heti ensimmäisellä lenkillä. Sen jälkeen ei ole tohtinut ottaa yhtään juoksuaskelta. Paitsi kerran metroon mennessäni erehdyin kiiruhtamaan.

Magneettikuvaan menin 13.5. kun mitään muutosta vaivan suhteen ei buranasta ja levosta huolimatta tapahtunut. Diagnoosina oli iliopsoas-lihaksen (suoliluulihas, yksi lonkankoukistajista) tulehdus reisiluun kiinnityskohdassa. Fysioterapiaan siis, missä epäilykset vaivan alkuperäiseksi syyksi kohdistuivat selkänikamien välilevyihin. Jos en itse maksaisi viuluja, niin terapeutti olisi passittanut selän magneettikuvaan, jotta voitaisiin sulkea pois murtuman mahdollisuus. Any sponsors?! Juosta ei saa, eikä kyllä tulisi mieleenkään. Onneksi voi pyöräillä ja käydä kuntosalilla.

Päätin jättää Bornholmin reissun kokonaan väliin. Siellä ne nyt juoksevat vielä 4 tuntia. Bornholmissa olisi ollut mahdollista todistaa itse ultralegenda Yannis Kourosin edesottamuksia. Mutta näin tällä kertaa.

Tavoitteena olisi kuntoutua mahdollisimman pian ja haaveena olisi juosta tänä kesänä vielä maraton. Aerobinen kunto tosin rapistuu sitä tahtia, että ihan hirvittää. Itsekurin ja motivaation kanssa on ollut vaikeuksia, kun ei voi juosta. Pyöräily on ihan ok, mutta kuitenkin valovuosien päässä niistä tuntemuksista, joita juoksusta saa.

Toivottavasti luupää oppii tästäkin jotain.

Muuttuneita tavoitteita

2008-04-15T21:16:00.003+03:00

Siirtyminen uuteen työpaikkaan toukokuun alussa on pistänyt ajatuksia uuteen järjestykseen. Keskittyminen on vähitellen siirtynyt jo uuteen työhön. Juoksurintamallakin tämä muutos on vaikuttanut. Bornholmin 24h kisan suhteen on ollut pakko muuttaa tavoitetta, vaikka vaikeaa se on ollutkin. Tajusin nimittäin tässä yhtenä päivänä, että muuttuvan työkuvion asettamat vaatimukset eivät salli täysipainoista keskittymistä vuorokauden juoksuun, saati juoksun vaatimaan toipumisaikaan. Asian tajuaminen sekä asenteen ja tavoitteen muuttaminen on ollut suorastaan epätoivoa herättävää - tavoitteesta on erittäin vaikeaa luopua. Motivaatio harjoitteluunkin on muuttunut saman tien toisarvoiseksi (lue: motivaatio romahti). Miksi rykiä äärirajoilla, kun ei voi laittaa itseään 100 % peliin. Kyllä, ainakin tämän tavoitteen suhteen olen ollut kaikki tai ei-mitään tyyppi.

Kaikesta huolimatta aion kuitenkin matkustaa Bornholmiin. Suurempi vaiva olisi perua jo maksetut matkat ja muut. Turistimatkalle siis. :-) Kesä saa luvan alkaa siltä reissulta ja onhan siellä onneksi monta tuttua juoksijatoveria matkaseurana. Tunnelma varmasti on ainakin hyvä ja onhan minulla vielä kuukausi aikaa sopeutua tilanteeseeni. Siihen saakka: näkemiin ja kuulemiin.

Tällaisen menin hankkimaan. Retkifillari, johon kuului tavarateline + etulaukkuraudat. Omassani on lisäksi lokasuojat ja seisontatuki. Etulaukkuraudat otin pois. Tämä kuva on peräisin valmistajan sivulta.

Mahataudin jälkeen

2008-04-08T09:17:00.003+03:00

La-su -yöstä selvittyäni tuntui siltä, että tavarat pysyvät jälleen sisäpuolellani. Olo parani iltaa kohti ja kävin heittämässä 10 km lenkin uudella polkupyörälläni (kuva tulossa jossain vaiheessa). Ajelin ihan hissukseen ja testailin lukkopolkimien toimintaa. Vielä ei pysähtyessä tullut sitä legendaarista "kääks, miun jalat on kiinni" -kaatumista.

Maanantaina olo oli sunnuntaita nuutuneempi. Työpäivän ja luennon jälkeen jaksoin kuitenkin lähteä lenkille, vaikka arvoin asiaa oikein tosissani. Lähtöpäätöstä joudutti, kun yritin tunkea jättimäisiä froteepyyhkeitä jo ennalta liian täynnä olevan kaapin hyllyille. %&£$!*! Eihän ne sinne mahtuneet. Kävin heittämässä 9,3 kilsan lenkin 62 minuutissa, minkä jälkeen pyyheongelma ratkesi siirtämällä pari vanhaa pyyhettä rättiosastolle. Sovelsin muitakin luovia ratkaisuja ja pyyhehyllyköstä tuli ihan kelpo. Kyllä juoksulenkki pienessä tihkussa tekee ihmeitä. Tuntuma vaihteli raskaasta tosi kevyeen.

Tauti lienee nyt takana. Tänäisenä tiistai-aamuna kirmailin toiset 9 kilsaa. Pysähdyin välillä venyttelemään ja hengittelemään sateenraikasta aamuilmaa ja kuuntelemaan lintujen mekastusta. Terveys on iloinen asia!

Tapahtumarikas viikko

2008-04-05T21:59:00.004+03:00

Ei kylläkään valitettavasti juoksun saralta ole paljon raportoitavia tapahtumia. Sen sijaan muuten on ollut paljon iloisia ja ikäviäkin tapahtumia. Tieto uudesta haastavasta työpaikasta kuuluu niihin iloisiin asioihin. Ukkini kuolema kirjataan ikäviin tapahtumiin, kuten myös nyt kolme päivää kestänyt vatsatauti. Mikään ei pysy sisällä puoltatuntia kauemmin, vaikka mitä erilaisempia herkkuja yrittäisin putkistolle tarjota. Pitänee alkuviikosta turvautua lääkäriin, jos tilanne vain jatkuu tällaisena. Yleiskunto ei ole nyt mitenkään erityisen huono, mutta neljän seinän sisällä on syytä pysytellä. Treenipäivien hupeneminen ennen Bornholmia ei tällä hetkellä kumma kyllä tunnu merkitykselliseltä. Harjoitussuunnitelmia ja tavoitettakin täytynee säätää muuttuvan työtilanteen mukaan. Mut nyt on pakko taas mennä, huooh.

Sohvapottu

2008-03-30T17:55:00.002+03:00

Juupajuu. Eilen aamulla herätessäni kurkku oli kipeä. Sen lisäksi oli pienimuotoinen dagenefter, kun intouduin perjantaina juhlistamaan. Siksi oli vaikeata erottaa, onko kipeä vai kipeä. Viime yönä kurkkukipu yltyi ja tänään on ollut veto poissa. Ei ole kuumetta eikä nuhaakaan, mutta voimaton on olo ja kurkkua kivistää. Tietenkin harmittaa, kun treenit kohti Bornholmia olivat ihan mukavassa nousukiidossa. Nyt vain toivon, että tämä on lyhytaikaista. Ehdin jo miettiä, että olisiko siite- ja katupölyllä jotain tekemistä asian kanssa. Blah. Kärsitään nyt sitten. Ainakin on valoisaa.

Kevyen viikon ilmiöitä

2008-03-28T09:03:00.004+02:00

Kevyt viikko on menossa. Tiistai oli täysin lepopäivä, jolle on tyypillistä aivan hirveä hiilihydraattien himo. En jaksanut käydä kaupassa, joten tuli vedeltyä mitä kaapeissa oli. Mämmin jämät, pakkasmarjat vaniljakastikkeen lopulla höystettynä. Kaavin kaksi hillopurkin loppua myslin ja maidon seuraksi. Nahistunut omenakin upposi kitaan ja lopuksi vielä syödä jyrskytin pelkkää mysliä, kun kaikki kyytipojaksi kelpaava oli ehtynyt. Nukkumaan kävin jo klo 21, kun silmät eivät pysyneet enää auki.

Keskiviikko oli pirtsakampi päivä huomioimatta sitä, että koko viikko on ollut henkisesti raastava erään keskeneräisen asian johdosta. Sain itseni raahattua töistä suoraan jumppaan, vaikka jo matkalla huomasin erään tärkeän vaatekappaleen jääneen kotiin. No sellaista sattuu, kaikille. Onneksi kyseessä ei ollut stepaerobic-tunti, vaan rvp-muokkaus. Vaikka ohjaaja oli valinnut liikkuvaisia sarjoja 150 toistosarjojen sijaan, niin erityisesti reiden sisäosat ovat aivan jumissa. Siitä onkin jo aikaa, kun olen viimeksi jumpassa käynyt. Mieli piristyi, mikä tärkeintä.

Torstai-aamuna käytin taas yhden yhdeksästä jäljellä olleesta jumppalipusta. Jospa nyt saisin ne käytettyä ennen toukokuun loppua ja pääsisin jumppalippukierteestä. Hiilauduin siis spinning-tunnille. 45 minuuttia pyöräilyä, jonka otin melko kevyesti. Vaikka kyllähän se syke kipusi työosuuksilla sinne 175 tuntumaan. Mukavaa vaihtelua tämäkin.

Torstai-iltana puolestaan lähdin juoksulenkille muutaman päivän tauon jälkeen. Tiestöllä oli vähän jäistä, vaikka paikoin jo täysin sulaa myöhäisen talventulon jäljiltä. Nopeasti taitaa tuollainen höttölumi sulaa pois. Oikea jalka alkaa olla ihan ok kuosissa, mutta tällä kertaa oli tuntemuksia vasemmalla puolella. Jäykkyydet kulminoituivat lieväksi kivuksi pohkeeseen ja sääreen. En olisi tästäkään kovin huolissani. Lihasten jäykkyydestä se varmaan(?) johtuu. Hoidoksi koivelle annoin Zonia, kylmägeeliä ja venyttelyä. 12 kilometriä tuli hölköteltyä tällä lenkillä 6:25 /km vauhtia. Ihan ihme kovaa kyytiä.

Perjantai-aamuna nousin taas lenkkeilemään. Sängystä kampeuduttua oli kyllä niin maksimaalisen kangistunut olo. Ei ole vanhaksi tulemista. Tein muutaman minuutin mittaisen alkuverryttelyn olkkarin lattialla ja veri alkoi kiertää lihakkeissa: tuli kuuma. Myös lenkki oli jäykähkö ja tuntemukset vasemmassa pohkeessa jatkuivat. Aurinko nousi siinä kuuden maissa ja pian sen jälkeen alkoi sakea lumisade. Sekös teki tien liukkaaksi. Loppulenkistä tein kokeiluksi vähän polvennostojuoksua ja pientä hyppelyä. Perusnylkytys on saanut paikat sellaiseen jäähän, että pienikin liikeratojen laajentaminen aukaisi paikkoja niin että TUNTUI. Aivan kuin veri olisi taas päässyt vapaammin kiertämään ja pohkeenkin jäykkyys hellitti. Kotona annoin taas kylmägeeliä ja venytystä koiville. Lenkillä oli mittaa 8 kilsaa ja aikaa meni 53 minuuttia.

Illalla vielä ajattelin mennä ohjattuun venyttelyyn. Viikonlopun treenikuviot ovat vähän auki. Ehkä tyydyn lyhyisiin lenkkeihin pohjetta kuunnellen. Saatanpa viskata parit vanhat täysin palvelleet Brooks Adrenalinetkin vesilintujen iloksi. En ole pitänyt kirjaa niillä juostuista kilsoista, mutta voi olla, että toisella parilla on juostu jo 1500 km. Sitten otan paketista uudet tilalle. Niissä on punaista. Nykyisissä on neon-keltaista, joka loistaa pimeässä. Onneksi on valoisaa.

Viikon jolkotteluja

2008-03-22T13:21:00.003+02:00

Tietokoneeseen tarttuminen työpäivien jälkeen ei ole oikein napannut ja raportitkin ovat siksi jääneet kirjoittamatta. Tiistaina kävin Paloheinässä juoksentelemassa possuporukalla. Masokistin reittiä kierrettiin kaikkiaan 10 kierrosta. Kuusi kierrosta mukana olivat kaikki kolme juoksijaa, minkä jälkeen yksi jatkoi matkaansa kohti kotia. Pepin kanssa kierrettiin vielä neljä kierrosta. Pitkä työpäivä ja epäoptimaaliset sapuskat tekivät minulla olon hiukan tukalaksi, vaikka vauhti oli hyvin maltillinen. Kiitos possuille seurasta. Onneksi sain autokyydin kodin suuntaan ja selvisin matkasta yhdellä bussilla. Ajoin tosin lopussa lähimmän pysäkin ohitse ja jouduin palaamaan takaisin jalkapatikassa. Kotiin päästyäni tuntui todellakin siltä, että suoraan pehkuihin on päästävä. Näin teinkin heti tankattuani kunnon iltapalan. Aamulla olo oli ihan hyvä. Oikeaa jalkaa tosin juimi tuttuun tapaansa.

Keskiviikko-iltaan mennessä jalat palautuivat sen verran, että kävin hölkkäilemässä 9 kilometriä hieman reippaampaa tahtia. Tuntui tosi kivalta edetä välillä ripeämmin, kun kroppa on niin tottunut hitaaseen 7 min/km vauhtiin. Torstaina aamulla hiilasin itseni taas tien päälle. Tällä kertaa juoksin 8 kilsaa mukavan kirpeässä pakkassäässä. Torstaina tuli suhattua fillarillakin jokunen kilometri keskustan pölyssä, kun käytin uutta pyörääni säädettävänä. Nyt on sekin kunnossa, samoin kuin pyöräilykengät klosseilla varustettuna. En ole vielä klosseja käynyt kokeilemassa. Torstai-ilta kului levon merkeissä ja päänsärkyä potiessa.

Perjantaina sain taas lenkkiseuraa, kun kirmasimme Katin kanssa pitkäperjantain kunniaksi 17 kilometrin lenkin Vuosaaren kauniissa maisemissa. Ilma oli erittäin keväinen, joskin melko kolea. Lenkki meni kuin siivillä hyvässä seurassa. Kiitos Kati.

Lanka-lauantai valkeni kylmänä. Lähdin jo heti aamusta taivaltamaan viikon pitkistä. Selässäni minulla oli taas juoksureppu, jossa oli vettä ja pari geeliä. Juoksin kohti Viikkiä musiikkia kuunnellen. Jostain syystä soittimen akku tyhjeni jo viiden kilsan jälkeen ja jouduin pettyneenä taivaltamaan loppumatkan ilman musiikin apua. Sillä hetkellä päätinkin, että juoksen pitkiksen edestakaisena juoksuna. Sää oli mitä parhain auringon paistaessa täydeltä terältä. Aikaisesta aamusta huolimatta liikkeellä oli jo monia ulkoilijoita. Juosta jyryyttelin Vantaanjoen vartta Tuusulantien tuolle puolen. Sitten käännyin takaisin päin. Tuuli oli parin tunnin aikana yltynyt, mutta onnekseni se puhalteli enimmäkseen takaa päin. Oli nimittäin aika vilakka tuuli. Eipä siinä sen ihmeempiä sitten tapahtunut. Toisella puoliskolla nautiskelin ne evääni, joista saikin lisäpotkua. Myllypurossa mutkittelin lisälenkkiä, jotta sain 30 kilsaa täyteen. Aikaa tähän kului 3 tuntia ja 32 minuuttia. Että semmonen oli tämä viikko.

Koiven tila on paranemaan päin. Esim. eilisen 17 kilometrisen jälkeen ei sitä tuttua kipua tullut ollenkaan. Eikä tämän päiväisen pitkän jälkeenkään ole mitään huolestuttavia tuntemuksia. Homma lienee hallinnassa.

Mukavaa pääsiäisen jatkoa. Kyllä mämmi nyt maistuu. :-)

Lumipyryä ja toiveikkuutta

2008-03-16T13:49:00.003+02:00

Lauantain lenkkeilyt olivat menneet sen verran hyvin, että uskaltauduin sunnuntai-aamuna pitkikselle. Nousin ylös inasen verran kuuden jälkeen. Aamiaistelun ja alkuverryttelyn jälkeen lähdin juoksemaan kohti Viikkiä. Mukanani minulla oli juoksureppu, jossa oli maltomehua, pari geeliä ja vettä. Mp3-soittimeenkin olin ladannut kunnon soittolistan, jotta ei tarvitse kesken matkan etsiä mieleisiä levyjä. Tiet olivat aika liukkaat - erityisesti päällystetyt tiet. Pian pääsin kuitenkin hiekkateille. Yöllä oli tullut hieman lunta, joka tarttui paakuiksi lenkkarin pohjaan.

Etenin Vantaanjoen vartta kohti pohjoista. Lumisade sakeni koko ajan. Onneksi ei juurikaan tuullut. Välillä kävelin ja join eväsjuomiani. Meno tuntui koko ajan vain keveämmältä. Sykemittaria en ollut vaivautunut ottamaan mukaan. Juoksin Haltialaan ja Kuninkaantammentietä Pitkäkosken suuntaan. Muutamia ihmisiä tuli vastaan varhaisesta ajankohdasta huolimatta. Keskuspuiston metsikköön päästyäni vaakasuora lumisade ei enää haitannut näkökenttää ja pystyin taas keskittymään maisemiin. Paloheinässä näytti olevan ladutkin kunnossa. Piipahdin Paloheinän majalla 9.45 ja pienen tauon jälkeen jatkoin matkaani kohti Pirkkolaa ja Pasilaa. Lunta oli tullut ihan kunnon kerros. Vastaan tuli useita juoksijoita - yksittäisiä ja porukoita. Muutamia tutunnäköisiäkin oli heidän joukossaan.

Länsi-Pasilassa nautin kofeiinipitoisen geelin. Teollisuuskadulla alkoi jo tuntua mukavaa tönkkööntymistä takareisien seutuvilla. Tunne oli tosiaankin mukava, jostain syystä. Ehkä siksi, että meno tästä huolimatta tuntui vahvalta ja eteenpäin vievältä. Ryhti pysyi hyvänä eikä konttauksesta ollut tietoakaan. Juoksin vielä Kulosaareen saakka, jossa hyppäsin metroon. Söin Lidlin myslipatukan, joissa hinta-laatu -suhde on kohdallaan.

Kotona valelin jalkoihin kylmägeeliä ja join purkin gainomaxia. Kilsoja kertyi 34,5 ja aikaa käytin noin 4 h 15 min. Mahtava lenkki, fiilis säilyi loistavana alusta loppuun eikä fyysisestikään ollut mitään vaikeuksia.

Reissun tappiot jalan osalta selvinnevät vasta huomenna. On tämä kyllä kummallinen vaiva, kun se ei juostessa tunnu lainkaan. Vasta lihasten kylmennyttyä alkaa tapahtumaan. Olihan tämä vähän uhkarohkea ja ehkä tyhmänkin pitkä lenkki. Ei vaan jaksanut olla järkevä. Olen toiveikas ja ainakin kuvittelen tilanteen olevan hallinnassa...

Matka jatkuu

2008-03-15T10:03:00.002+02:00

vaikka jalka ei ole todellakaan priimakunnossa. Koska siihen ei liikkuessa satu, niin olen rohkeasti tehnyt lyhyitä lenkkejä tällä viikolla. Vaiva on hieman erilainen kuin viime syksynä MasU:n jälkeen, mutta syy on yhtä kaikki se sama joka on aiheuttanut ongelmia koko juoksuharrastukseni olemassaolon ajan. Liialliset kilometrimäärät suhteessa lihashuoltoon sitten saavat aikaan rasitusvammoja jossain kohdassa. No ei tästä nyt tämän enempää, kun oma malttamattomuus ja tyhmäily harmittaa muutenkin.

Tällä viikolla olen juossut tähän mennessä 40 kilometriä 6-12 km lenkkejä. Huomenna ehkä yksi pidempi. Jos se menee hyvin, niin raportoin tännekin. Kirjoitusinto laantuu suorastaan negatiiviseksi silloin, kun homma ei toimi.

Viime viikon lepäily ja ajatusten keskittäminen muihin juttuihin tuli tarpeeseen. Eikä se metsässä tarpominenkaan tehnyt rasitusvammoille kuin pelkästään hyvää!

Ei niin tavallinen treeni

2008-03-07T17:45:00.000+02:00

Partiotaitojen SM-kisat ovat työllistäneet henkisesti jo monta viikkoa ja tänään alkoi fyysinen osuus (henkisen lisäksi). Umpihangessa tuli tarvottua noin 6 tuntia. Tehtäväni oli merkata suunnistusratoja ja viedä rastit paikoilleen. Aivan huippuhidasta on edetä umpihangessa. Paikoin koipi upposi nivusia myöten kivien väliseen hankeen, josta sitten piti punnertaa itsensä ylös. Hengästytti! Välillä kirosin oikein ääneen ja välillä melkein itketti, kun urakka tuntui niin loputtomalta. Koko ajan koitin pitää mielessä, miten hiton hyvää treeniä tämä on. Jalat olivat polvia myöten läpimärät, kun päätin lopettaa homman tältä päivältä.

Saa nähdä, mitä rasitusvammat tästä erästä tykkäsivät. Koivet tuntuvat ainakin ihan kivuttomilta, mitä nyt ovat äärimmäisen väsyneet. Lonkan koukistajat ainakin saivat kunnon kyytiä. Huomenna lissää!

ps. älkää kysykö, miksei miulla ollut suksia...

Lisää rankasua

2008-02-28T20:47:00.002+02:00

Työpäivän jälkeen painelin taas hikiselle salille. Juoksin ensimmäistä kertaa elämässäni juoksumatolla! Alun hapuilun jälkeen juoksu alkoi sujua tavanomaiseen tapaansa. Virittelin musiikkilaitteenkin aikani kuluksi. Maton maksimiajaksi pystyi säätämään vain 30 minuuttia, vaikka olin ajatellut 40 minuutin mittaista lenkkiä. Voin kyllä uskoa, että mattojuokseminen on pidemmän päälle tylsää. Jalkavaivaisena se on kuitenkin turvallista, koska juoksun voi lopettaa täsmälleen haluamallaan hetkellä, eikä tarvitse könytä hajonneella koivella kotiin jostain etäältä. 30 minsaa meni kuin siivillä, minkä jälkeen ajelin vielä 30 minuuttia kuntopyörällä ja kaiken ihanuuden kruunasi 20 minuuttia crossilla. Kuntofillarointi on muuten vieläkin tylsempää, kuin crossi. Päälle vielä jalkojen venyttelyä 20 minuuttia.

Nyt kolme tuntia rehkimisen jälkeen jalka tuntuu ihan normaalilta, joten se ei tainnut ärtyä juoksuaskelista. Hyvä, hyvä.

Rankasua tylsyyden muodossa

2008-02-28T13:51:00.002+02:00

Liiallisen intoilun ja tyhmäilyn tuottama jalkavaiva rankaisee jälleen. Veivasin 50 minuuttia cross-trainerilla, kevyesti pk-sektorilla. Kyllähän tämä korvaava treenikin pitää fyysistä kuntoa yllä, mutta täyttää muuten tylsyyden maksimaalisen multihuipentuman tunnusmerkit. Ehkä poden myös tietynlaista krapulaa sunnuntaisen seikkailun jäljiltä. Ihan peruslenkkikin olisi varmaan tuntunut tylsältä, saati sitten crossin veivaaminen 25 metriä maanpinnan alapuolella hikisessä kellarissa.

Jalka on nyt kivuton - kipua kesti vain maanantain ja tiistain. Sekin oli hyvin lievää, lihasperäistä jäykkyyttä. Pientä tuntemusta koivessa vielä on, joten varovainen tulee olla. Eiköhän tää tästä, kun vaan malttaisi mielensä. No onneksi edessä oleva 1,5 viikkoa on hektistä muiden harrasteiden toimesta, joten eipä tässä paljon tiestöä ehtisi mittailemaankaan.

Kotirataultra 24.2.

2008-02-26T20:17:00.001+02:00

Tämä helmikuinen kotirataultra oli ollut suunnitteilla jo viime syksystä saakka. Viime vuonnahan jolkottelimme tämän yöjuoksuna, mutta tänä vuonna possutiimin sorkat nousivat yksimielisesti päiväjuoksun puolesta.

Tapasimme aamulla kahdeksan maissa Rautatieasemalla, josta L-juna kyyditsi meidät Masalaan, Kirkkonummelle. Junamatkan aikana alkoi ennustettu lumisade, joka sakeni sitä mukaa, kun päätepysäkki lähestyi. Juoksemaan pääsimme hieman ennen yhdeksää. Reitti mutkitteli aluksi Kirkkonummen puolella. Sitten tutustuimme Espoon rantoihin ja Henttaan metsämaisemaan. Alkumatka ja suurin osa Espoon tiestöstä olivat kaikille uusia. Suunnistuksen apuna oli vuoden 2005 Pääkaupunkiseudun ulkoilukartta. Aika lailla suunnitelman mukaisesti pysyimmekin reitillä, mutta paikoin kartta oli auttamattomasti vanhentunut.

Kävelimme kaikki ylämäiksi luokiteltavat pätkät. Tuuli oli ensimmäisten tuntien aikana maltillinen, mutta iltapäivän puolella se puhalteli jo ihan mukavasti. Erityisen mukavia pätkiä mielestäni olivat Espoon keskuspuiston hiekkatiet ja Espoonlahden rannat. Eväitä söimme kävellessämme. Sateen kastelemien vaatteiden vuoksi kylmä yllätti nopeasti vauhdin hiljentyessä. Miulla oli eväänä maltomehua ja pari myslipatukkaa. Geelejäkin oli, mutta niitä ei tarvittu. Suomenojalla käväsimme Shellillä ja ostin sieltä suklaapatukan.

Matka taittui kaikenlaisista asioista jutellen. Itselläni oli suht kevyt olo koko matkan, mikä johtui kolmen päivän totaalilevosta. Lepo puolestaan johtui viime keskiviikon lenkin jälkeen iskeneestä jalkavaivasta (oikean pohkeen yläosa, polven ulkosyrjä). Tämä vaiva ei liikkuessa tunnu ollenkaan, mutta juoksun jälkeen jalka tuntuu ikään kuin jäykistyvän. Olen hoitanut vaivaa venyttelyllä ja zonilla. En osaa olla asiasta kovinkaan huolissani, toki harmissani olen. Mistään tulehduksesta ei tunnu olevan kyse. Laiminlyöty lihashuolto, liian nopeasti lisätty juoksumäärä ja askelvirheiset koipeni ja kenties liian kulunut kenkäarsenaali ovat arvelemiani syitä vaivaan.

Viimeiset 10 kilsaa olivat jollain tavalla tuttuja seutuja. Juoksu päättyi keskiseen Helsinkiin, jossa täydensimme 50 kilometrin matkan reilun kolmen kilometrin mittaisella saunalenkillä. Tilasimme pitsaa ja kebabia - ilman tuplaoliivia tällä kertaa. :-)

Kiitos KM ja Peppi. Oli hieno reissu!

"Nyt mie jolkottelen maltillisesti ja vaihan kukkiin mullat."

Liikehdintää

2008-02-19T21:11:00.002+02:00

Viime postauksesta on taas aikaa. Viime viikolla ei paljon ehtinyt kirjoittamaan. Juoksuakin rajoitti oikeassa lonkassa perjantaina alkanut pieni jomotus. Taisi siellä olla jokin lihas vähän pinteessä torstaisen pace-jumpan jäljiltä. Intouduin jännehyppyihin liiallisella intensiteetillä. Ei ole enää nuori ja notkea.

Eilen kävin aamulla spinningissä. Eka puoli tuntia meni heräillessä ja viimeisessä työosuudessa intouduin taas revittelemään. Syke nousi 188 lyöntiin minuutissa. Huhhuh.

Tänään sitten kävin heittämässä ihan tavanomaisen lenkin. Muutaman päivän juoksutauko olikin tehnyt hyvää ja meno tuntui kevyeltä ja irtonaiselta. Loppumatkan ylämäissä alkoi jo tuntua väsymystäkin, lähinnä reisissä ja lonkan koukistajissa. Matkaa kertyi 12,7 km ja aikaa kului 85 minuuttia. Keskisyke oli 146. Alkumatkasta (ekat 20 minsaa) syke olikin korkealla, mutta tasaantui sen jälkeen 135-140 paikkeille. Pari mäki- ja tasamaarykäisyä lienevät syynä keskisykkeen korkeahkoon arvoon.

On ollut aika kevyttä treenailua viime viikkoina. Pitäs kai pikkuhiljaa tiivistää tahtia, kun tavoitteeseenkin on enää vaivaiset 3 kuukautta. Samalla pitäis koittaa välttyä näiltä pikkukrempoilta, joita tuntuu aina tulevan ennen viikonloppuja. Silloin kun olisi aikaa juosta pitempiä lenkkejä. Töissä on niin tiivistä, että ei ole varaa olla väsynyt.

Linnut laulaa, kevät on?

2008-02-12T12:10:00.000+02:00

Joku kommentoi tuonne viime keväisiin kirjoituksiini ja kysyi, missä päin Viroa sijaitsee hylättyjä neuvostoaikaisia lomakohteita. Kohteet, joita siinä taannoisessa kirjoituksessani tarkoitin, sijaitsevat Narva-Jõesuussa. Sinne pääsee Narvasta bussilla ja matka kestää noin 30 minuuttia. Narva-Jõesuu on paikka, joka on tehnyt minuun suuren vaikutuksen oikein isolla veellä.

Tänään startatessani aamulenkille klo 6.00 linnut lauloivat. Kuulemma kiurukin on jo nähty. Ja ekat siitepölyt jo leijailee henkosten mukana sisuksiin. Itselläni on ollut jotain allergiaoireiden tyyppistä hengenahdistusta pari viikkoa jo. Ei se haittaa urheilua eikä aiheuta kipua, mutta ehkä vähän huolestuttaa.

Tämä aamujolkottelu kesti 53 minuuttia. En tee aamujuoksusta tapaa, ettei siitä tule puisevaa. Nyt se on sopivan eksoottista ja vaikuttaa korvien väliin kuin suurempikin annos kofeiinia! Ei voi aamu paremmin alkaa.

Rotta!

2008-02-10T17:47:00.000+02:00

Kotiuduimme viikonlopun häppeningeistä sunnuntai-iltapäivänä. Lähdin melkeinpä saman tien lenkille. Oli niin tyyntä, että en muista milloin viimeksi olisi ollut. Kiersinkin Vartiokylänlahden rantaan ja Marjaniemeen. Maisema oli jokseenkin lokakuinen. Onneksi olemme kuitenkin kevään puolella. Alkumatkasta syke oli aivan tolkuton. Puolen tunnin kuluessa se kuitenkin laski 140 tuntumaan, mikä on se normaali PK-lenkin syke näin talviaikaan. Pipo taisi olla liikaa, mutta eipä sitä talvella osaa ilmankaan olla. Marjaniemen siirtolapuutarhan nurkilla kohtasin rotan! Siimahäntä juoksi tien poikki pensasaidan alitse puutarhaan. Aika pieni rotta se oli. Matkaa tämän keveän viikon viimeiselle lenkille kertyi 13,7 km ja aikaa vierähti 91 minuuttia.

Toivottavasti puolikuntoisuus ja flunssan uhka olisi nyt takana, että pääsisi tekemään pari urheilurikkaampaa viikkoa ennen loppukuussa koittavien muiden kiireiden väliintuloa.

Kulki pitkästä aikaa

2008-02-07T20:01:00.000+02:00

Tää viikko onkin ollut tosi kevyt - ensimmäiset liikuntasuoritteet olivat tänään. Alkaa stressikin vähän hellittää: yöunet ovat palanneet ja muutenkin puolikuntoisuus on poistumassa. Eräs opintosuorituskin oli tullut rekisteriin! En siis huhkinut turhan päiten tammikuussa.

Illan lenkki oli peruslenkki. Oli pitkästä aikaa oikein iloinen juoksu. Matkaa kertyi 11,9 km ja aikaa vierähti noin 81 minuuttia. Keskisyke oli 142. Syke kyllä pysytteli hyvin alle 140, mutta ylämäissä nousi sinne 160-165 kieppeille. Tällä reitillä oli monta mäkeä. Juoksutuntuma ei ollut yhtään painostava, vaan keveä. Saas nähdä, mihin suuntaan tästä mennään. No, viikonloppuna on kuitenkin tankkauspainotteisia aktiviteetteja, joten ens viikolla taas juoksuhommiin kiinni. :-)

Mahoton tuuli

2008-02-03T14:02:00.000+02:00

Fmi:n sivujen mukaan tuulen nopeus oli 16 m/s lähtiessäni lenkille. Reppu selässä lähdin mättämään kohti pohjoista. Tuuli puhalteli enimmäkseen takaa, joten tässä vaiheessa ei vielä ollut suuria vaikeuksia. Mutta kääntyessäni takaisin kotiin päin ajattelin noin 1000 kertaa hyppääväni ensimmäiseen linja-autoon, joka kohdalle osuisi. Vaan eipä osunut, enkä hypännyt. Tosi mukava ilma noin muuten. Aurinko paistoi ja lämmitti!

Kaiken kaikkiaan ulkoilua tuli 2,5 tuntia, josta kävelyn osuus oli ehkä noin 35-40 minuuttia. Kilometrejä varmaan 18. En ottanut forea tällä kertaa mukaan. Ens viikolla ohjelmassa on taas kaikkea muuta kuin liikuntaa.

Puolipitkää

2008-02-02T18:27:00.000+02:00

Lauantai-aamu valkeni paremmassa kelissä, kuin mitä oli viime päivinä ennustettu. a:n kiirehtiessä mansen junaan minä valmistauduin päivän lenkkeilyosuuteen. Edellisiltana nautittu pihvi oli vielä osittain sulatuksessa yhdessä parin viinilasillisen kanssa. Niinpä kietaisin vessapaperia taskuun kaiken varalle. Harvoin tulee syötyä kokolihaa suurina annoksina. Itse asiassa olen enemmän kalan ja broilerin kuluttaja. Broilerin syönnistä tunnen omantunnon tuskaa, mutta syön sitä silti helpon valmistettavuuden ja proteiinipitoisuuden vuoksi.

Ulkona oli taas hyvin tuulista, mutta ei satanut. Aurinkokin tervehti minua Malmille päästyäni. Syke oli korkealla koko matkan. Juoksin liian kovaa, vaikka luulin meneväni etanan vauhtia. 7 minuutin kilometrivauhtia on nykyisin hankalaa pitää yllä. Tahtoo väkisin mennä 6:40/km tasoa. Juoksu tuntui ihan hyvältä ja ihmettelenkin sykettä, joka hakkasi koko matkan 145-150 tasolla. Oisko sittenkin jotain ylikuormitusta? Tai punaviini? Mene ja tiedä. Osan lenkistä kävelin välttääkseni liikaa rasitusta. Vaikka liikunnallisesti on ollut kevyttä viimeiset viikot, niin ehkä tämä muukin elämä, työ, opiskelu, muut harrastukset ynnä projektit, sosiaaliset kuviot plus oma päänuppi, kuormittavat ihmispoloa.

Joka tapauksessa lenkki tuli täyteen kotipihassa, 20 kilometriä. Nyt illalla oli ajatuksena heittää 10 kilsan lenkki ryppään omaisesti. Suunnitelmat muuttuivat kuitenkin tyystin monen asian yhteentörmäyksestä ja järjen valon välähdyksestä: kevättä on vielä pitkälti jäljellä ennen tavoitetta. Mutta joo. Tulipa siivottua vaatehuone ja -kaappi sekä kahviteltua vanhan ystävän kanssa.

Kevyt perushölkkäily

2008-02-01T08:55:00.000+02:00

Tänään huvitti juosta kevyt lenkki, vaikka vauhdikasta olisi periaatteessa ollut vuorossa. Ei vaan se homma oikein napannut. Niinpä vetäisin yhden tutuista reiteistäni höystettynä pienellä lisälenkillä. Juoksin tämän samaisen lenkin heti viimekesäisen fillarimatkan jälkeen. Matkaan kulunut aika on ollut suurin piirtein sama silloin kuin nytkin. Nyt keskisyke oli 142 (kesällä 136). No nyt oli samperin luikasta ja vastatuulikin puhalteli. VOISIKO JOSKUS TUULLA JOSTAIN MUUSTA SUUNNASTA KUIN LOUNAASTA! Ihan vaikka vaihtelun vuoksi. Pohjoinen tuuli on toki kylmempi, mutta se voisi tuoda vaikka talven tänne etelään.

Oli ihan kiva lenkki kuitenkin. Kuuntelin Garbagea ja Miljoonasadetta. Jalat ja alaselkä jumittivat keskiviikon kuntosalikeikan jäljiltä. Aika lailla jalat tönkköinä sitä joutui etenemään muutenkin, kun yritti pysyä tolpillaan jäisellä alustalla. Kurkku on tuntunut edelleen vähän karhealta, mutta olo on muuten ihan normaali. Flunssaa odotellessa siis.

Tämän lenkin mitta oli siis 12,3 km ja aikaa kului 83 minuuttia. Viikonloppuna olisi tarkoitus keräillä kilsoja. Sääennuste on sateinen ja tuulinen. Tietysti.

Ei tästä ota tolkkua

2008-01-28T10:33:00.000+02:00

Perjantaina kurkkukipu oli poissa ja nuhan oireetkin kadonneet - kuin tuhka tuuleen. Tämä oli tietysti vain positiivinen asia, kun viikonlopun ohjelmaan kuului runsaasti ulkoilua. Tällä kertaa lähinnä paikallaan töröttämistä järven jäällä, mutta hieman myös kahlaamista hangessa. Jalkojen kastumisesta huolimatta ei kurkkukipu ole palannut. Ääni on vähän viskibassoa muistuttava ja kurkku karheahko. Jonkinlainen välitila flunssan ja terveyden välillä tässä vallitsee.

Asioita jouduttaakseni suuntaan tai toiseen kävin maanantai-aamun kunniaksi heittämässä reilun tunnin mittaisen peruslenkin. Kuu, taivas ja tähdet siivittivät menoani yhdessä Kentin kanssa. Olen viimeiset 1,5 viikkoa nukkunut huonoakin huonommin. Tänäkin aamuna sisäinen kelloni herätti minut 3.23. Sen jälkeen ei uni tullut enää. Lenkille lähdin kuitenkin vasta 5.38.

Eläköön aurinko!

Niinhän siinä sitten kävi

2008-01-24T12:02:00.000+02:00

Toissa yönä iski kurkkukipu. Eli ainakin nuha on tulossa. Toivon säästyväni kuumeelta ja influenssalta. Kattelin päiväkirjamerkintöjä aiemmista flunssista. Jos ei tule kuumetta, niin kurkkukivun alkamisesta ensimmäiseen lenkkiin kuluu 7-8 päivää. Eli ensi keskiviikon tai torstain tienovilla pääsisi taas liikkumaan. Jos siis kaikki menee lyhyen kaavan mukaan.

Ainahan nämä flunssat harmittavat. Mutta toisaalta tämä tapahtuu nyt ennen kuin seuraava harjoitusvaihe alkaa. Se vaihe kestää kolmisen kuukautta ja sisältää nousujohteisen määrän juoksua aina tuonne vapun kieppeille saakka. Siitä sitten kolmen viikon kevyempi jakso ennen tavoitteeksi asettamaani tapahtumaa, joka on 24h juoksu Tanskassa (Bornholmin saarella). =0)

Sitä itteensä ja palautumista

2008-01-22T21:10:00.000+02:00

Peruslenkki tuli heitettyä tänä iltana. Peltoreittiä kohti Mellunmäkeä ja sieltä Vartiokylänlahdelle, Puotilaan ja Marjaniemeen. Poppikoneesta tuli hyvää musiikkia ja meno oli mukavan tuntuista. Loppulenkistä tuntui syke nousevan ja välillä tuntui raskaalta. Palautuminen lauantaista on vielä kesken. Sykemittaria minulla ei ollut, koska lauantailta on vielä muistoja mehevät hiertymät sykevyön jäljiltä. Matkaa tuli 13,1 km ja aikaa tähän kului 86 minuuttia. Mukava talvinen keli vallitsi.

Metron liukuportaat toimivat hyvänä indikaattorina kropan väsymystilan suhteen. Kävelen ne aina aamuisin ylös joko Kampissa tai Kaisaniemessä. Normaalisti hengästyn hyvin vähän tai en lainkaan. Myös reisien hapotusasteesta portaiden yläpäähän tullessa voi päätellä jotain. Jos edellisiltana on käynyt kuntosalilla tai jumpassa, niin kyllä yleensä aamulla reidet menee hapoille noissa portaissa. No, eilen aamulla hengästyin jo puolivälissä portaita ja ylhäällä, jos nyt en suorastaan haukkonut henkeäni, niin ainakin hengästyminen oli voimakasta. Vaikka muuten olo oli aivan normaali, niin tällaisissa pikkuasioissa sen huomaa, että kehon palautuminen on kesken. Tänään portaat menivät jo melkein hengästymättä.

Henkinen palautuminen onkin sitten jo toinen juttu. Keskittymisvaikeudet, ajatusten harhaileminen ja pakollisten hommien kiinnostamattomuus. Nämä lienevät oireita henkisen palautumisen keskeneräisyydestä. Toivottavasti kevään tulevat koitokset saan juosta paremmassa kelissä, ettei tule reviteltyä oman kapasiteetin ylärajoilla toista kertaa. Viiden tunnin maratonista toipuu aika paljon rivakammin.

Taisin sittenkin selvitä ilman jalkavaivoja lauantaisesta rykäisystä. kopkop

Kaunis kuin morsian

2008-01-19T19:11:00.000+02:00

Ei nimittäin ollut ilma tänään. Juu-ei. Säätiedotus piti täsmälleen paikkaansa: tuulta 15-20 m/s ja viistovettä/-räntää. Ennusteita olinkin seurannut tarkkaan, koska olisin tänään halunnut juosta oman kotirataultran, jonka virallinen päivä on ensi sunnuntaina 27.1. Silloin olen kuitenkin kiireisenä muiden harrastusteni puolesta (kyllä, harrastan muutakin kuin urheilua). Perjantaina päätin sitten hetken mielijohteesta osallistua Paloheinämaratoonille tänään lauantaina klo 8.30 alkaen.

Matkustin Paloheinään busseilla 54B ja 66. Olin ajoissa perillä ja lähtöviivalla yhdessä muutaman kokeneen maratoonikarpaasin kanssa. Vettä satoi, tuuli navakasti ja oli vielä hämärää, kun lähtöhetkellä meistä napattiin valokuva muistoksi. Sitten saattoi matka alkaa. Minulla oli päälläni yläosassa aluspaita ja ohut juoksutakki. Alaosassa lyhyet ja pitkät trikoot + rapisevat gore-tex pöksyt. Ajattelin riisua ne, kun keho lämpenisi. En kyennyt ottamaan niitä pois ennen lähtöä. Tuulihousut olisivat olleet ehkä vähän kevyemmät, mutta olin siis suunnitellut juoksevani trikoissa.

Reitti juostaan edestakaisena reilun viiden kilometrin lenkkinä kahdeksan kertaa. Osoittautui, että mennessä on hieman myötäisempää tuulta ja palatessa vastaista. Juoksin tätä reittiä viime keväänä, mutta siitä huolimatta onnistuin ensimmäisellä kierroksella eksymään paluumatkalla. No ei siinä tuhrautunut kuin pari kolme minuuttia, kun älysin kääntyä takaisin ja palata oikealle reitille. Ensimmäiseen kierrokseen meni melkein 40 minuuttia.

Join joka kierroksen jälkeen tarjolla ollutta urheilujuomaa. Geelit olivat ja pysyivät taskussa. Matka taittui hyvissä fiiliksissä kurapöksyt jalassa. En sitten lopulta riisunut niitä lainkaan pois. Kolmannella kierroksella sade yltyi ja pian kengät olivat kuin kaksi märkää pesusientä. Jokaisella askelella kuului sloff, sloff. Puoleen väliin matkaa tuntui vasemman pohkeen yläosassa/ulkosyrjällä pientä kipuilua, mutta jossain vaiheessa se tunne hävisi. Liekö jalka turtunut vai mitä oikein tapahtui.

Puolimatka taittui ajassa 2h26 min. Viides kierros oli ehkä henkisesti raskain. Vaatteet olivat jo läpeensä märät. Myös kylmä alkoi hiipimään ja joka kierroksella ajattelin nappaavani huoltopaikalta gore-tex -takin päälleni. Aikomukseksi se kuitenkin jäi. Mp3-soitin pauhasi Indicaa ja heti perään Irinan pateettisia rakkauslauluja. Joka kierroksella kävelin pienen mäentöppyrän menomatkan puolivälissä. Siinä kohdassa tuli pariin otteeseen kaivettua soitin taskusta ja vaihdettua mieleisempiä levyjä. Viimeisellä kierrokselle se tosin tuotti suurta tuskaa, kun sormet olivat aivan kangistuneet.

Vauhti kiihtyi toisella puoliskolla. Osittain siksi, että ehtisin klo 13.30 bussiin, mutta myös kylmyyden vuoksi. Kierrokset olivat toinen toistaan nopeampia. Toiseksi viimeisellä kierroksella sade ei enää ollut kovinkaan ankaraa, mutta tuuli tuntui navakammalta. En tiedä oliko se sitä todellisuudessa vai tuntuiko vain siltä. Jalat olivat ihan hyvävoimaiset - mitä nyt hieman etureidet alkoivat tönkkööntyä vauhdin kiihtyessä. Mutta eivät pahasti kuitenkaan.

Viimeisellä kierroksella vastaantulleet juoksijatoverit jo onnittelivat yhdestä täyttyvästä maratoonista. Huudettiinpa minulle oikein väliaikakin, 4h 36 min. Tästä sain intoa ottaa pienimuotoisen loppukirin ja niin loppuajaksi tuli 4h 39 min + sekunnit päälle. Oma kelloni ei sitten pysähtynyt kohmeisten sormien voimasta - tämän huomasin bussissa, kun aikaa lähdöstä oli kulunut 5 h 10 min. Elämäni toinen 4h4omin alitus ja siis toiseksi paras juoksemani aika!

Juoksun jälkeen oli vaikeuksia saada märät vaatteet päältä ja kuivat tilalle. Pieniä hiertymiä oli siellä täällä, mutta jalkaterät olivat säästyneet hiertymiltä.

Nyt on hyvä istuskella sohvalla ja odotella, milloin flunssa kolkuttaa ovelle. Pitkistä sadelenkeistä on ennenkin sikiänyt nuhaa ja kuumetta. Parin päivän sisällä myös selviää, hajosivatko jalat jostain kohdasta. Nyt ne tuntuvat ihan hyviltä, joskin väsyneiltä.

Tästä on hyvä aloittaa liikunnan suhteen kevyt viikko - muuta puuhaa kyllä riittää täyttämään ylitse jäävän vapaa-ajan.

2008-01-17T20:58:00.000+02:00

Jälleen on viikko edennyt torstaihin saakka ja viikon ensimmäinen juoksulenkki otti paikkansa tänä iltana. Kävin töiden jälkeen pettymässä Itäkeskuksessa parin pyöräliikkeen oven takana: olivat molemmat sulkeneet jo klo 17.00. Otti pattiin. Eipä siinä sitten muuta kuin kaupan kautta kotiin. Olisi laiskottanut aika tavalla ja nälkäkin oli, mutta siitä huolimatta aloin vetää lenkkitamineita ylle. Olin vähän mietiskellyt tasavauhtista vauhtilenkkiä, mutta viikon alkupäivinä tekemäni pari spinning-tuntia saivat riittää.

Kiersin yhden vakiolenkeistäni. Tuuli puhalsi lännestä, kuten on tehnyt jo monta viikkoa ellei jopa kuukautta. Yhtä paljon taisi olla vastaista kuin oli myötäistä. Vettä ei satanut, mutta viikonlopulle sitä näyttäisi olevan luvassa yllin kyllin.

Ihan mukavaa vauhtia sain pidetyksi yllä loppuun saakka ja sykekin näyttää olevan ok lukemissa. Eipä tästä paljon muuta kerrottavaa olekaan.

Matka: 11,4 km
Aika: 75 min (6:36 /km)
Keskisyke: 138

Kovassa tuulessa yhteislenkillä

2008-01-13T18:50:00.000+02:00

Ei satanut, lämpöä +5 astetta ja navakka lounaistuuli. Siinä tiedot tämänpäiväisestä säätilasta. Käytiin Katsan kanssa jolkottelemassa espoolaisessa maalaismaisemassa kevyt sunnuntailenkki. Paikoin tuuli niin kovaa, että ei meinannut eteenpäin selvitä. Välillä tuuli puhalsi selän takaa ja askel tuntui lennokkaalta. Tosi kiva oli juosta kaverin kanssa pitkästä aikaa. Kiitos seurasta!

Matka: 14,5 km (6:48 /km)
Keskisyke: 143

Hirvee fillarikuume vaivaa...

Myllyssä aamutuimaan

2008-01-12T10:34:00.000+02:00

Heti on todettava, että tänään olisi sittenkin ollut ihan kelpo sää pitkikselle. Varsinkin, jos olisi ollut liikkeellä heti aamusta. Juostu mikä juostu, hyvin se sujui työpäivän jälkeenkin torstaina.

Tälle aamulle oli sitten vuorossa reippaampaa askellusta, jonka olin suunnitellut juoksevani Liikuntamyllyssä. Lähdin kotoa siinä 7:30 maissa alkuverryttelylle. Eipä ole enää viikko sitten sataneista lumista juuri mitään jäljellä. Vauhtilenkin olisi voinut juosta hyvin ulkonakin. Ei edes kovin paljon tuullut. Pysyin kuitenkin alkuperäisessä suunnitelmassani ja siirryin sisätiloihin heti liikuntapaikan auettua klo 8:00. Verryttelyn lopussa sitä paitsi tunsin, että minulla olisi ollut aivan liikaa vaatetta päällä ulkona juostavaa vauhtiosuutta ajatellen. Ulkovaatteiden alla oli sisäjuoksuvaatteet, mikä oli turhan paljon +6 asteen lämpötilassa. Eipä uskoisi, että tammikuuta eletään. Hauskaa muuten ja uskomatonta, että tuossa viiden kilometrin päässä Hakunilassa hiihdetään paraikaa SM-kisoja. HS:n mukaan latu on kelpo kunnossa, mutta ladun ulkopuolella saa kahlata nokialaiset jalassa.

Myllyssä juoksin alkuun yhden ratakierroksen. Sitten 2*10 kierrosta 4 minuutin kävely-/hölkkäpalautuksella. Yhteen kierrokseen kului aikaa noin 1 min. Eli 2*10 minuuttia olivat nämä vauhtiosuudet. Näiden jälkeen tein vielä yhden 5 kierroksen mittaisen vauhdikkaan pätkän. Yhden kierroksen mitta on varmaan jotain 190-195 metriä, koska en pysty juoksemaan kaarteessa radalla sen kaltevuuden vuoksi. Kaarteissa juoksen radan sisäpuolella vaakasuoralla tasolla. Loppuun tietenkin verryttelyjuoksua osin sisällä osin ulkona.

Tähän aikaan lauantai-aamusta myllyn radalla oli reilusti tilaa. Hetkittäin olin ainut rataa kiertävä henkilö. Reippailun jälkeen olikin mukava tulla kotiin, kun a oli valmistellut herkkuaamiaisen!

Liikuntamyllyn yleisurheilualueen käyttöajat

2008-01-11T09:57:00.000+02:00

Liikuntamyllyn yleisurheilualue on osan ajasta varattu seuroille. Muina aikoina se on kaikkien vapaasti käytettävissä. Tässä on listattu ajat, jolloin alue on VARATTU, eikä sinne sovi silloin tavallisen tallaajan mennä juoksemaan. Nämä ovat voimassa 30.4. saakka. Tiedot on saatu Liikuntamyllyn kassalta 9.1.08.

ma-pe 17:30-19:30
ma ja pe 20:30-22:00
la 10:00-15:00
su 9:00-13:00

Paikka on avoinna ma-pe 7.00-22.00, la ja su 8.00-22.00

Joskus viikonloppuisin on tapahtumia, jolloin paikka on koko ajan varattu. Vähän huonosti tiedottavat mistään asioista netissä. Ei ole kovin nykyaikaista meininkiä.

Kertamaksu radalle on 2 euroa.

Sääennusteita ja suunnitelmien muutoksia

2008-01-10T21:24:00.000+02:00

Tänään torstaina olin ajatellut meneväni Liikuntamyllyyn juoksentelemaan hiukan reippaampaa vauhtia. Sääennusteita tutkailtuani päätinkin siirtää lauantaille varatun pitkän lenkin tälle päivälle. Läksin liikkeelle töiden jälkeen klo 17 maissa. Otin juoksurepun taas mukaan ja pakkasin vesipullon sinne. Varmuuden vuoksi otin myös yhden geelin matkaan.

Juoksin ensin Kontulaan ja Rajakylään. Sieltä sitten Fazerin ohitse herkkutuoksuja nuuhkien Jakomäkeen. Suurmetsäntie, jolla on tehty tietöitä tässä lähikuukausina, oli paksun loskan peitossa. Tai ei oikeastaan loskan, vaan vähän tiiviimmän lumen, joka muljautteli nilkkoja aika ikävästi. Jonkin verran tuntui penikoissakin kipuja. Toisaalta oli myös sulaa tietä tarjolla sekä hyvin liukkaitakin paikkoja. Juoksin Tapanilankaarta pitkin Tapaninkyläntielle (käytännössä yhtä ja samaa tietä) aina Vanhalle Tuusulantielle saakka. Sielläpä puhaltelikin kova vastatuuli ja tuli melkein kylmä. Siitä sitten jatkoin viime vuotisia Kotirataultrareittejä Oulunkylän liikuntapuistoon, junaradan ali Veräjämäkeen ja edelleen Viikkiin. Viikin Prismalta alkoi liukas pätkä. Pariin otteeseen taiteilin yhdelläkin jalalla. En kuitenkaan kaatunut, onneksi. Liikkeellä oli huomiota herättävän paljon lenkkeilijöitä.

Koko matkan kuuntelin musiikkia uudelta mp3-soittimeltani. Oli tosi kiva lenkki. Oli vieläpä tämän viikon ensimmäinen lenkki. Alkuviikkoon on mahtunut jumppa ja pari keikkaa kuntosalilla cross-trainerin ja kuntopyöräilyn merkeissä. Olikin jo korkea aika päästä ulos. Motivaatio lenkkeilyyn kasvaa noiden tylsempien lajien tahkoamisen yhteydessä. Aikaa tähän koitokseen sain kulumaan 3 h 7 min, matkaa kertyi 26,3 km ja keskisykkeeksi Forerunnerini ilmoittaa 139. Syke nousi loppua kohti ja viimeisen 9 kilsan keskisyke 0li 146. Sillä pätkällä tosin oli monta pitkää ylämäkeä.

Kalorinkulutukseksi mittari ilmoittaa 1617 kcal. Se lienee kuitenkin aika rankasti yläkanttiin. Minun iällä ja painoindeksillä varustetun henkilön peruskulutus vuorokaudessa on noin 1550 kcal. Eli tuon kolmen tunnin aikana olisin kuluttanut yli vuorokauden energiamäärän. Jotenkin vaikeaa uskoa todeksi. Eipä sillä kyllä ole mitään merkitystä. Tänään lenkin jälkeen nautiskelin vaniljan makuisen Gainomaxin.

Myöhäinen tuuletus

2008-01-07T08:42:00.000+02:00

Sunnuntai-iltaan klo 20.30 mennessä oli kasatunut sellainen ahtauma tuonne korvien väliin, että siihen saattoi auttaa vain ja ainoastaan juoksulenkki. Nopeasti varusteet päälle ja ulos. Lunta oli tullut jo hyvänlainen kerros ja tälle lenkille oli täysin sopivaa, että aura-auto ei ollut näyttäytynyt reitilläni. Lisäksi olin juuri (siis koko päivän) syönyt, mikä lisäsi alkukilometrien tuskaa. Mutta niin se vain on, että fyysinen tuska parantaa henkisen tuskan. Matkan edetessä olo muuttui koko ajan paremmaksi. Tämä pieni matkani kesti tällä kertaa 54 minuuttia.

Hienoa, että talvi näyttäisi tulevan ainakin vähäksi aikaa. Jänteet ja niveliä tukevat lihakset ovat kylläkin kovilla pöpperöisillä teillä - sen sain tällä terapialenkilläni tuta. Jatkossa toivon reitilleni osuvan aurattuja teitä. Ja pitäisiköhän siellä Liikuntamyllyssäkin piipahtaa jonain päivänä?

Nirskun narskun

2008-01-05T19:08:00.000+02:00

Ensimmäistä kertaa tänä talvena tein lenkin kunnon pakkasessa. Mittari näytteli -16 asteen lukemia tien päälle lähtiessäni. Lounaasta ja kahvista höystöineen oli kulunut vasta kovin lyhyt aika, mikä sitten tuntuikin matkalla epämiellyttävällä tavalla. Saunaan oli kuitenkin ehdittävä, joten ei ollut vaihtoehtoja. Eipä sekään ollut vaihtoehto, että olisin kieltäytynyt kahvipöydän antimista... :-)

Jolkottelin reilun 50 minuuttia ja matkaa ehti kertyä reilut 8 kilsaa. Syke olis ollut varmaan aika korkea, jos sen olisin mitannut. Mutta mitäpä sitä suotta ihtiään stressaamaan sillä tiedolla. Ehtiihän sitä sydämen pompottelua mittaamaan myöhemminkin. Vaatettakin taisi olla liikaa päällä, kun tuli vallan hiki. Karvavuoriset nahkarukkaset olivat hätävarjelun liioittelua.

Se vähäinen lumi, jota tuolla ulkona on, narskui kivasti lenkkarin alla. Taisi olla viimeinen lenkki Nike Zoom Eliteillä minun kohdallani. Nyt ne siirtyvät seuraavalle omistajalle. Minun jalkaani ne ovat liian pehmeät ja lerput. Onneksi pääsin niistä eroon näin hygieenisesti. Kovin paljon niillä kun en ole ehtinyt juosta, niin olisi ollut sääli viskata ne menemään.

Juoksun jälkeen maistui sauna ja Olvin ykkönen!

Vauhdin hurmaa tuulisessa säässä

2008-01-03T21:06:00.000+02:00

Aikamoiset tuuloset ovat puhaltaneet viime aikoina täällä pääkaupungissamme. Niiden seuraksi on nyt ilmaantuneet pienet pakkasetkin. Ilma tuntuukin melko kylmältä. Tänään oli kuitenkin lähdettävä vauhtilenkille, kun tällä viikolla ei oikein ole tilaisuuksia jolkotella. Aikaakin ehkä olisi, jos järjestäisi aikataulut sopivalla tavalla, mutta sillä olisi vaikutusta läheisteni aikatauluihin. En aina haluaisi olla vaikuttamassa muiden aikatauluihin survomalla lenkkejäni joka väliin. En kai myöskään halua, että luulevat kuntoiluhulluuden olevan jotenkin pakkomielteistä. Monet pitävät kai epänormaalina, että ihminen herää aamulla klo 5 lenkille, jos muuna ajankohtana ei ole tilaisuutta lenkkeillä. Minusta se on ihan normaalia, vaikka en itse - kuittailun pelossa - aina niin "uskallakaan" toimia. Jätän siis mieluummin lenkin väliin. Ehkä pitäisi olla itsekkäämpi harrastuksensa suhteen, kun kerran lenkille/kuntosalille ehtimättömyys tuo ahdistusta. Vaikka on kai tämä loppuviimeksi asioiden järjestämistä omien prioriteettien mukaan, eikä niinkään muiden mielipiteistä johtuvaa priorisointia. Minullekin kuntoiluhullulle urheilu on vain urheilua. Onpas sekavaa ajatuksen kulkua.

Ja kai tämä "ehtimättömyys" liittyy jollain tavalla aikapulaankin. Haalimani muut projektit painavat päälle ja sosiaalinenkin pitäisi olla. En käsitä, miten perheelliset työssäkäyvät naiset ehtivät treenata, kun minulla ilman perhettäkin tekee tiukkaa. No, nytkin olen istunut sohvalla varmaan tunnin verran ja ahdistunut tekemättömistä opinnoista, kotitöistä jne. Matkatavaroitakin pitäisi pakata viikonlopun Imatran reissua varten ja miettiä erästä partioprojektia. Olen kyllä ehkä maailmanmestari voivottelemaan kiirettä ja välttelemään toimintaa. Sitäpaitsi jostain ilmaantui hillitön närästys. *korventaa*

Sentäs tän päiväinen lenkki oli onnistunut. Juoksin alkuun 1,7 km verraa ajassa 11 min (syke oli vain 133). Sitten päälle vauhdikkaampaa juoksua 9,35 km ajassa 53 min. Syke oli varmaan jotain 165. Sössin kierrosmittaukset enkä siksi saanut täsmällistä tietoa. Loppuun vielä vähän verryttelyä. Lenkin kokonaispituus oli 12,3 km. Tuuli oli alkumatkasta myötäinen, mutta vastaistakin riitti.

Kai täs täytyy alkaa toimimaan, jotta pääsee nukkumaankin. Oksettaa. Huooh.

Vuoden viimeistä viedään

2007-12-31T12:57:00.000+02:00

Aamulla kävin juoksemassa 18 kilsaa palkintopipo päässä. Siis se fleceepipo, jonka sain MasU:n selvittämisen jälkeen valita palkinnoksi auton peräkärrystä. Ekaa kertaa se oli päässä, kun tavanomainen pipo ei ehtinyt eilisillan kaatosateessa juostun lenkin jälkeen kuivua käyttökuntoon. Tuli tässä vuoden loppuun vetästyä rypäsjuoksu joululoman huonoa elämää paikkaamaan: eilen 20 km + 16,5 km ja tänään tuo 18 km. Oi että oli kivaa, mutta yhtä järjetöntä kuin koko vuoden juoksut. Nimittäin...

...laskin ihan omaksi ja lukijoideni huviksi ontuvasta kirjanpidostani vuoden 2007 juoksukilsat. 2400 kilsaa meni just rikki. Ja mitä olivat tulokset tästä ravaamisesta? Satanen 13,5 tuntiin. Ei mitään järkeä tässä touhussa, mutta lystiä on kyllä piisannut joka kilometrin edestä! Fillarillakin tuli ajella ryttyytettyä vajaa 1800 kilsaa puhumattakaan erilaisissa jumpissa ja kuntosalilla vietetyistä tunneista. Menköön nyt vaikka kansanterveydelle nämäkin tunnit. Harmi vaan, että niitä ei voi jakaa muille lajitovereille.

Olkoon vuosi 2008 yhtä hieno juoksuvuosi kuin kulunutkin vuosi oli! Hyvää uutta vuotta!

Aatonaaton vauhdikas

2007-12-25T12:58:00.000+02:00

Aatonaattona nipistin aikaa itselleni läheisiltäni ja kävin juoksemassa reilun tunnin mittaisen lenkin. Olen lomailemassa Imatralla, joten lenkkireitti oli sellainen uusi vanha tuttavuus. Alkuun juoksin pari kilometriä verkkaa Korvenkannantien ja Keskuskadun risteykseen. Köpöttelin liukkaan risteyksen yli ja sitten porhalsin kovempaan vauhtiin. Tavoitteena oli vetää sellaista 5:55-6:00 min/km vauhtia. Alkuun se onnistuikin, mutta jo kilometrin jälkeen vauhti vakiintui 5:40 tasolle. Yritin hidastaa, mutta vauhti vaan itsepintaisesti pysyi samana. Aivan kuin olisi vakionopeuden säädin ollut päällä. Sitä sitten kirmailin Mansikkalan vanhalle sillalle ja Vuoksen toista rantaa Imatrankoskelle. Yhteensä 8 kilometriä etenin tätä vauhdikkaampaa tyyppiä. Tuntemukset olivat rennot ja vasta lopussa tuntui syke nousevan epämiellyttävän korkealle. Mutta sitten olikin jo loppuverkan vuoro pitkin Viipurintietä ja Meltolantietä. Keli oli aika kiva, melkein talvinen. Yhteensä liikuntaa tuli 11,9 kilsaa.

Tänä iltana matka jatkuu kohti Napapiiriä (ei siis juosten), jossa pitäisi olla huomenna aamulla. Eiköhän tässä tule vielä juostuakin, jos syömisten välissä ehtii ruoka riittävästi sulaa. :-)

Oikein hyvä pitkis

2007-12-21T21:32:00.000+02:00

Viimeinen työpäivä ennen lomaa oli vajaan mittainen, joten pääsin lähtemään pitkälle lenkille jo klo 16 maissa. Päivä oli ollut kirkas ja taivaanranta punerti vielä tuohon aikaan. Ylellistä lähteä juoksemaan, kun on melkein valoisaa.

Otin tällä kertaa mukaani juoksurepun, johon pakkasin puoli litraa vettä ja pari geeliä + rennietä mahdolliseen närästykseen. Olen lopen kyllästynyt juomavyöhön sen epämukavuuden vuoksi. Ennen lenkkiä arvelutti mahdollinen uuvutus, kun keskiviikkoinen pikkujoulujuhlinta äityi tarpeettoman hulvattomaksi. Otin mukaani bussilipun sippaamisen varalta.

Juoksin Viikin läpi ja ihmettelin autojonoa, joka mateli kohti Prismaa. Jouluostokset ovat saaneet ihmiset liikkeelle. Vantaanjoen tulva oli laskenut, eikä tiellä ollut enää yhtään vettä. Matka jatkui kohti Oulunkylää. Sieltä olisi voinut ostaa partiolaisten joulukuusen. Eipä ollut tarvetta kuuselle. Juoksu tuntui keveältä pitkästä aikaa pitkällä. Viimeksi oli näin kevyttä Hassen maratoonilla kuukausi sitten. Pikkujoulujen takia jouduin pitämään eilen lepopäivän, mikä selvästikin teki hyvää kropalle. Ilmakin oli varsin miellyttävä.

Juoksin Paloheinään ja sieltä Vanhalle Tuusulantielle ja edelleen Malmille. Siellä nappasin energiageelin, jonka huuhtelin alas vesihuikalla. Sitten oli taas hyvä jatkaa matkaa. Malmin lentokentän seutuvilla tein pienen ekstralenkin, kun matka uhkasi loppua kesken. Tarkoitan, että juoksu oli niin keveätä, että halusin tehdä reilusti päälle kolmen tunnin lenkin.

Kotiovelle päästyäni aikaa oli kulunut 3 h 21 min. Matkaa 27,7 km ja keskisyke oli tänään 137. Olipas maltillinen vauhti.

Joululomani kestää 2.1. saakka. Lähden reissuun, mutta pakkaan juoksukamat mukaan. Muutamia lyhyitä lenkkejä on tarkoitus hilpaista kinkun ja suklaan syönnin lomassa. Toivotan kaikille hyvää joulua ja liikunnallista vuotta 2008!

Pitkällä ja energiat finaalissa

2007-12-15T19:34:00.000+02:00

Aamulla siirsin herätyskellon hälytystä tunnilla eteen päin, kun oli niin kovin pimeää vielä siinä 6:20. Eipä 7:20 paljon valoisampaa ollut, mutta nousin ylös kuitenkin. Pikaisen aamupalan jälkeen valmistauduin lenkille lähtöön. Mietiskelin potentiaalista lenkkireittiä ja kaikki perinteiset reitit tuntuivat yhtä kuluneilta. Niinpä sitten ulos päästyäni lähdin ihan sattumanvaraiseen suuntaan. Kiertelin ensin Kivikossa, josta jatkoin Länsimäkeen ja Sipoon puolelle.

Eka 45 minsaa meni kropan herättelyyn ja syke hakkasi melko korkealla. Mutta sitten alkoi kulkea ihan kivasti. Kunnes vajaan parin tunnin kohdalla, jossain Talosaari-Mustavuori -paikkeilla alkoi tuntua energioiden loppumista. Syke nousi, mutta jalat eivät niinkään. Mukanani minulla oli ainoastaan pari pientä putelia vettä. Samalla alkoi myös **tuttamaan juomavyön kipuaminen kohti kainaloita. Sitä sitten kiskoin vähän väliä alas.

Päästyäni Mustavuoren hiekkateiltä takaisin asvaltille, meno tuntui hetkellisesti hieman paremmalta. Pistin lisää vauhtia ja ajattelin meneväni Rastilasta metroon. Sinne saakka taivallettuani huomasin kuitenkin jatkavani Vuosaaren sillalle kohti vastaan puhaltavaa tuulta. Välillä otin kävelypätkiä ja kyllä se kotiovikin sitten tuli vastaan loppujen lopuksi. Pitkis ei siis ollut mitään glamouria tällä kertaa. Lenkillä oli mittaa 25 kilsaa, 3 tuntia ja keskisyke oli niinkin korkea kuin 142.

Iltapäivällä kävin ostamassa tukun energiageelejä, jotta seuraavalla pitkiksellä olisi edes jokin oljenkorsi.

Tiivistelmä

2007-12-09T19:16:00.000+02:00

Sunnuntai-iltana on hyvä tehdä yhteenveto viikon liikunnoista. Tällä viikolla vaivasi laiskamato, flunssan oireet ja krapulaakin oli havaittavissa Itsenäisyyspäivän jälkimainingeissa.

Juoksukertoja kertyi kolme, joista merkittävin saavutus oli tänään hölkkäämäni 24 kilsanen. Lenkit olivat kaikki sellaisia aika tylsiä ja vaikeahkon tuntuisia. Itsenäisyyspäivänä kävin kävelyllä ja lauantaina kuntosalilla pitkästä aikaa.

Koko viikon jatkunut matalapaine, sade ja tuuli alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää. Viikon jokaisella lenkillä kastuin kokonaan tai ainakin melkein. En tiedä onko säätila osallinen myös siihen, että olen ollut kovin väsynyt jo monta viikkoa. Yritän aktivoitua ja kirjoitella enemmän ensi viikolla.

Ilman mittaria, aijai

2007-11-30T11:06:00.000+02:00

Itsensä suojeleminen liialta tiedolta ja mahdolliselta stressiltä/pettymyksiltä on johtanut siihen, että hyvin harvoin käytän enää sykemittaria peruslenkeillä. Pitkillä lenkeillä on jotenkin mukavampi käyttää mittaria, kun sykelukemat todennäköisesti ovat matalat ja siten mukavampia katsella. Pitkää lenkkiä ei myöskään voi juosta liian hitaasti. Tosin pitkillä lenkeilläkin helposti alkaa stressitaso nousta, jos syke alkaa nousta 145:n yläpuolelle. Mutta silloin voi heittää kävelyksi, mitä ei peruslenkillä useinkaan viitsisi tehdä - ylämäkiä lukuunottamatta.

Torstai-iltanakaan en vyöttänyt sykevyötä rinnuksilleni, otin vain rannekkeen (millä nimellä tuota pitäisi kutsua, vastaanotin?!) mukaani mittaamaan matkaa illan lenkilleni.

Ranteessani olevasta huipputeknologiasta huolimatta eksyin alkuperäiseltä reitiltäni. Olin taas siellä jossain Malmi-Tapanila-lentokenttä -kolminaisuudessa ja juoksentelin väärään suuntaan. Tai eihän suunta sinänsä ollut väärä, mutta se oli eri suunta, kuin olin suunnitellut. Onneksi oli kevyttä menoa ja ilma oli miellyttävä. Ei edes TUULLUT. Vähän liian pitkä lenkki tuli tästäkin, 14 kilsaa, 6:30 vauhdilla. Aivan liian lujaa siis. Pitää ryhdistäytyä ja ottaa mittari jatkossa jarruksi. Sitä paitsi olisi ollut kiva tietää syke tällä reissulla.

Viikonloppuna onkin edessä ENDURANCE 24h -tapahtuma, jonne olen menossa lauantaiksi huoltotehtäviin. Luvassa on varmasti hurjaa menoa ja hyvää meininkiä!

Jumppaohjeita

2007-11-29T11:08:00.000+02:00

Aika ajoin toistuvat jalkavaivat ovat askarruttaneet mieltäni tässä syksyn aikana. Kävinpä sitten taas kertaalleen fysioterapeutilla, joka arvioi jalkojeni mittoja ja tilaa. Vuodatin hänelle tietenkin koko 5-vuotisen liikuntahistoriani ja vaivojen luettelon. Analysoituaan jalkani ja mitattuaan mm. pohkeeni ympärysmitan ja lihasten pituuden fyssari ihmetteli, että minulle on vielä vuosi sitten määrätty tukipohjalliset ylipronaatioon. Ei kuulemma ole sellaisesta kysymys, ainakaan enää. Olenhan jo yli kuukauden juossutkin ilman tukipohjallisia, eivätkä vaivat ainakaan pahenemaan päin ole olleet.

Nyt sain ohjeeksi tukun täsmäliikkeitä, joilla vahvistetaan yliliikkuvia nilkkojani, polvea tukevia lihaksia ja lantion vakauteen vaikuttavia lihaksia. Liikkeet vaikuttavat myös tasapainon kehittymiseen. Lisäksi sain ohjeen vaihtaa pronaatiotuetut kengät neutraaleihin. Niihin pitäisi hankkia sellainen pehmeä irtopohjallinen. Jotain tällaista olisin toivonut jo vuosi sitten käytyäni fysioterapeutilla. Silloin mentiin sieltä missä aita on matalin eli tukipohjalliset vaan käyttöön. Toki minulla on aikanaan ollut ylipronaatio-ongelma, mutta sekin näköjään voi parantua.

Nyt vaan pitäisi ahkerasti jaksaa tehdä jumppaliikkeitä. Suositus oli 3 kertaa viikossa. Ainakin nuo nilkkaa vahvistavat liikkeet tuntuvat erittäin tehokkailta.

Juoksun suhteen tästä viikosta on kehkeytymässä kevyt. Ens viikolla sitten enemmän taas sitä hommaa.

Mitä turhia palauttelemaan?

2007-11-26T20:25:00.000+02:00

Maanantai-iltana kävin kaverin, jota en ole nähnyt pariin vuoteen (ainakaan), kanssa lenkillä. Vähän meinasi tulla kiire tapaamispaikalle ja spurttailin reippaasti mäkeä Roihuvuoren laelle. Ehdin melkein ajoissa. Kierreltiin rantaa pitkin Hertsikkaan ja melkein samoja latuja takaisin. Vauhti oli hiukan reippaampaa, kuin normivauhtini on ollut. Jotain 6:50 /km keskimäärin, mutta välissä oli varmasti reippaampiakin pätkiä. Aika ja matka menivät kuin siivillä. Kun sitten vielä juoksin aavistuksenomaisessa räntäsateessa kotiin, niin matkaa kertyi 15,6 km. Tuntui kyllä tosi keveältä, vaikka lauantaisesta maratonista ei tämän kauempaa ehtinyt palautella. Sykevyötä ei ollut tällä kertaa mukana. Tosi jees, kiitos juoksuseurasta!

Taivaankappaleita

2007-11-25T10:06:00.000+02:00

Lauantai-aamuna oli mahtava kuutamo, kun nousin ylös kahdeksan maissa. Täyden kuun päivä kalenterinkin mukaan. Pian kuu väistyi ja aurinko alkoi paistaa. Lämpötila oli pari astetta nollan alapuolella ja tuulta ei juuri lainkaan. Sää oli täydellinen ottaen huomioon edeltävien päivien sateiset ja tuuliset kelit. Nautin aamupalan ja päivän hesarin, pakkasin kamat ja ajelin metrolla Hakaniemeen osallistuakseni Hassen 10/10 2007 hölkkämaratoonille.

Viimeisen viikon aikana on ollut pientä huolta vasemman polven ulkosyrjän kanssa. Koko syksyn murheena ollut oikean jalan ulkosyrjä on parantunut ja ollut kiltisti, mutta nyt sama vaiva on orastellut vasemmassa koivessa. Lenkit olen tehnyt ilman tukipohjallisia ja yhden lenkin tukipohjallisen kanssa, mutta näillä ei keskenään ollut mitään eroa tuntemusten tasolla ainakaan. Aavistuksen verran olin huolissani maratonille osallistumisen suhteen. Koska kyseessä oli kuitenkin vain hauskanpitoa, niin mahdollinen keskeyttäminen ei olisi mikään katastrofi.

Asettelin maltomehupullot huoltopisteelle ja lähtö tapahtui klo 11.00. Harmittelin, että aurinkolasit jäivät kotiin. Kanssajuoksijatar totesi, että jos ne olisivat mukana niin ei niitä vesisateen vuoksi tarvitsisi käyttää. :-) Juoksin noin puolet matkasta yhdessä h:n kanssa. Kierrokset taittuivat leppoisasti ylä- ja alamäet kävellen, kiitos vain seurasta. Juoksijoita oli ilmeisesti ennätysmäärä mukana ja tunnelma oli Hassen maratooneille tyypillisen yhteishenkinen.

Alusta saakka vasemman jalan ulkosyrjässä oli tuntemuksia. Yritin pitää ryhdin jopa liioiteltuna ja keskittyä jalkojen suoraviivaiseen työskentelyyn. Ilmeisesti tästä oli jotain hyötyä, kun tuntemukset eivät edenneet kivun asteelle ollenkaan. Jalkaterissä ja erityisesti jalkaholvissa alkoi tuntua väsymistä loppumatkasta. Jonkinlainen pieni jalkaholvin alle sujautettava "tukipalikka" voisi pitkillä lenkeillä olla avuksi. Yritän kuitenkin olla palaamatta tukipohjalliskierteeseen.

Kierrokset seurasivat toisiaan. Puolimatkassa jäin siis itsekseni juoksemaan h:n kiihdytellessä hetkessä pisteeksi horisonttiin. Laitoin luurit korville ja loppumatkan kuuntelin musiikkia. Seitsemännellä kierroksella muistin taskussani olevan kännykän ja otin muutamia kuvia. Aurinko alkoi tässä vaiheessa olla jo laskusuunnassa. Kovin lyhyt on marraskuinen päivä. Vaikeaa uskoa, että päivä vielä kuukauden verran tästä lyhenee.

Kahdeksannella kierroksella a tuli tervehtimään minua. Kävelin hänen kanssaan jutellen Tervasaaren kannasta pienen matkaa. Sitten taas piristyneenä juoksuksi. Viimeinen 9. kierros meni muita kierroksia huomattavasti reippaammin. Koko matka sujui tosi hienosti, eikä vaikeita hetkiä ollut lainkaan. Syke oli puolimatkan kieppeiltä alkaen yllättävän korkealla (noin 150), vaikka askel oli kevyt ja meno helppoa. Huonosti nukutut yöt voivat olla osasyynä - toivottavasti syke ei ainakaan ole oire mistään tuloillaan olevasta taudista. Mahtavassa kuutamossa oli mukava tulla maaliin. Kahdeksannen maratoonini loppuaika oli 5:03:51. Oli muuten elämäni ensimmäinen maraton ilman tukipohjallisia! Hiiohei.

Pikaisen suihkun jälkeen kävin vielä juhlakakulla, jonka tarjosi 200. maratoninsa juossut mies. Onnittelut hänelle ja kiitos kakusta!

Tässä vielä näitä kuvia.

Kevyt jääriite oli veden pinnassa.

Ruoppauskone.

Voimalaitos pöhisee lämpöä kansalle (ja optioita toisille)

Kultaiset kupolit.

Aurinko jo melko matalalla

Tervasaaren rantaa

Puolipitkällä

2007-11-11T21:16:00.000+02:00

Ei ihan jaksanut venyä pitkikselle tänä iltana. Alkuperäinen reittisuunnitelma koki taas kolauksen, kun Malmin lentokenttää kiertävä kävelytie oli veden vallassa yhdestä kohtaa. No eihän siinä auttanut kuin kääntyä 180 astetta ja lähteä jolkottelemaan takaisin päin. Juoksin sitten Puistolaan ja Heikinlaakson suuntaan. Sitten Jakomäkeen ja Fazerin ohitse. Fasulta tuli ihanaa lakritsan tai salmiakin tuoksua. Rajakylässä seikkailin pikkuteitä ja juoksin ympyrää, mikä ilmeisestikin kuuluu näihin sunnuntai-iltoihin (vrt. viime sunnuntai). Radiosta kuuntelin Suomi-Ruotsi jääkiekkomatsia. Ruotsi voitti 1-0. Lenkille kertyi pituutta 2h 15 min ja kilometrejä 18,9.

Välillä satoin vähän vettäkin, mutta ei mitenkään häiritsevästi. Vaatetustakin oli pikkuisen liikaa. Jotenkin tuo ilma tuntui paljon kylmemmältä, kun pyörähtelin parvekkeella ennen lenkkiä.

Hohhoijakkaa. Nyt jo väsyttää kovin. Tuli perjantaina hiukkasen valvottua normaalia pidempään, mikä tuntuu edelleen väsymyksenä.

Juntturassa

2007-11-09T13:47:00.000+02:00

Nyt luovuttuani tukipohjallisista olen saanut pohjejuntturan riesakseni. Erityisesti vahvasti pronaatiotuetuilla kengillä, Brooksin Adrenaline ja Adidaksen Adistar Control, juostessa pohkeisiin tulee jotain ylimääräistä vääntöä. Eilen juoksin kympin Nike Zoom Eliteillä, eikä pohkeisiin ottanut yhtään. Niissä on vähemmän pronaatiotukea. Jalat ovat vielä niin heikot, että pidemmät lenkit eivät Zoom Eliteillä luonnistu. Koivet varmaankin vahvistuvat nyt luonnollisesti ja paremmin ilman tukipohjallisia. Otaksun myös, että seuraavaksi voin valita 1/2 numeroa pienemmät kengät. Adistar Controlit ovat ilman tukipohjallisia liian suuren tuntuiset. Olen myös havaitsevinani, että liian suuri kenkäkin saattaisi jumiuttaa pohkeita. Oletteko koskaan koettaneet juosta minisukset jalassa?

Minusta on ihmeellistä, että yhtäkkiä havaitsin voivani juosta ilman tukipohjallisia! Muutos tapahtui niin nopeasti ja suureksi osaksi havainto perustui itb-vaivasta toipumisen yhteyteen.

Mutta silti on lippu 2/3 tangossa myös Kauas on pitkä matka -blogissa.

Sunnuntain venähtänyt

2007-11-06T13:55:00.000+02:00

Tarkoitus oli sunnuntai-illan ratoksi juosta sellainen 1,5 tuntinen kevyt pikkunätti lenkki. Olin katsonut kartalta reitinkin: juoksisin ensin Malmille ja sieltä Tapanilan kautta Malmin lentokentän ympäri kiertävälle ulkoilureitille. Kaikki meni suunnitelmien mukaan siihen saakka, kun käännyin Vanhalle Tapanilantielle. Uusi tuttavuus oli minulle tuo tie. Se vain tuntui jatkuvan ja jatkuvan. Välillä pysähdyin bussipysäkille katsomaan kartasta sijaintia, mutta eihän sellaiseen jaksa kesken lenkin keskittyä.

Tässä vaiheessa suuntavaisto meni ekan kerran aivan sekaisin ja parin väärään suuntaan käännytyn risteyksen jälkeen päädyin takaisin Malmille. Jatkoin matkaa rauhallisin mielin kohti Pukinmäki-viittojen osoittamaa suuntaa. Sitten taas hetken mielijohteesta käännyin muka oikaistakseni ja pian olin taas eksyksissä. Karhusuontie, Kenttätie ja sitten tuttu Pukinmäenkaari. Onnistuin tosin kääntymään taas väärään suuntaan ja kiersin oikein kunnolla Pukinmäen Mäkkärin kautta Kehä I:lle. Siitä sitten osasin kotiin.

Onneksi oli ns. hyvä päivä ja lenkki tuntui keveältä loppuun saakka. 18,8 kilsaa ja yli kaksi tuntia sain aikaa palamaan. Ensimmäinen pipopäälenkki tänä syksynä!

Pyhäinpäivän aattona pitkällä

2007-11-03T12:00:00.000+02:00

Lähdin lenkille hetikohta (huh mikä sanonta) töistä tultuani. Perjantain olin valinnut pitkiksen päiväksi, kun lauantaiksi oli luvattu epämukavaa keliä. Otin taskuuni radion, myslipatukan, vessapaperia ja bussilipun + pankkikortin. Juomavyöhön latasin 3 pulloa vettä. Ja sitten vain menoksi.

Lähdin Kehä I:n vartta länteen päin. Aikamoinen vastatuuli puhalteli ja se vain yltyi kun käännyin Vantaanjoen rantaan. Päässäni minulla oli huivi, joka oli aivan riittävä, kun lämpötila oli reilusti plussan puolella. Alkuun syke oli melko korkealla, mikä saattoi osin johtua takana olleesta raskaasta työviikosta. Ja onpa lenkkimäärätkin kasvaneet nyt parin viikon aikana, kun jalka on taas eheytymään päin. Viimeksi on kunnon lenkkiviikot olleet ennen kesälomareissua. Sen jälkeen vain yksittäisiä kuulostelevia lenkkejä ja muuta liikuntaa. Kesä-heinäkuun taitteessa ollut juoksukunto on vielä kaukainen haave.

Takaisin asiaan. Etenin jokivartta kohti Haltialaa. Syke tasoittui matkan edetessä. Kävelin ylä- ja alamäkiä jalkoja säästääkseni. Harvakseltaan vastaani tuli muutama ulkoilija. Pitkäkoskella käännyin kohti Paloheinää, jonne päästyäni juoksin vähän matkaa MasU:n reittiä ja poikkesin pusikossa. Aikaa oli kulunut noin 1h50min. Pimeässä kadotin suuntavaistoni ja päädyin Hakuninmaalle. Kimpitie-viitan kohdalla mieleeni muistui, kuinka vuonna 96 HOAS tarjosi ensimmäistä opiskelija-asuntoa minulle juurikin täältä Kimpitieltä. Silloin se jäi ottamatta ja päädyin lukukauden alkaessa Itäkeskukseen Asiakkaankadulle - kadunnimeä silloin naureskeltiin useampaan otteeseen. Mielenkiintoista ajatella, olisiko elämäni mennyt nykyisellä tavalla, jos olisin ekan vuoden asunut rauhallistakin rauhallisemmalla Hakuninmaalla. Spekulointi on sinänsä turhaa, mutta joskus on kiva miettiä tällaistakin.

Juoksuhaudantie tuli myös tutuksi ja löysin loppujen lopuksi tutullekin reitille ja takaisin Kehä I:n varteen. Matka alkoi painaa ja vauhtia oli vaikea pitää tasaisena. Syke poukkoili, mikä kulutti jo ennestään vähissä olevia voimia. Söin myslipatukan, mutta eipä se paljon piristänyt. Ilma oli myös kylmennyt jonkin verran. Juoksin Vantaanjoen varteen ja jatkoin kohti etelää. Pihlajistossa katsoin 550:n aikataulua ja päätin jäädä odottamaan seuraavaa vuoroa. Pysäytin kellon 3h 10 min kohdalla. Matkaa oli takana 26,3 km. Bussikyydin jälkeen juoksin pysäkiltä vielä 1,5 kilsaa kotiin. Ihan mukava perjantai-ilta!

Syksyn lenkkejä

2007-10-30T21:22:00.000+02:00

Viime viikolla olin työmatkalla Wienissä, jossa tuli jolkoteltua aamulenkkejä. Lähinnä Tonavan kanaaliranta tuli tutuksi. Mäettömyys oli näemmä hyväksi koiville, jotka ymmärsivät olla oikuttelematta. Huomionarvoista on, että juoksin kaikki lenkit Brooks Adrenalineilla ILMAN tukipohjallisia. Samaa kuviota jatkoin työmatkan jälkeen kotipoluilla ja jalat ovat edelleen kunnossa. Lauantaina juoksin jopa 22 kilsaa!

Eilen juoksin tunnin verran Adistar Controleilla ILMAN tukipohjallisia ja jalat kestivät senkin. Ekaa kertaa neljään vuoteen tuntuu nyt siltä, että tukipohjalliset olisivat kohdallani siirtymässä historiaan. Toki ei pidä vielä juhlia, kun kilsat ovat olleet vielä hyvin vähäiset. Suurempi kuormitus voi muuttaa tilanteen aivan toiseksi. Mut nyt näyttäisi ihan hyvältä. Vauhtilenkkejä tai mäkisiä maastoja koitan vielä vältellä pari viikkoa. Jos sittenkin on koivet kuosissa, niin haen vaihtelevampia reittejä.

Tässä muutama lenkkeillessä ottamani kuva sieltä Wienistä:

Syksyisessä metsässä

2007-10-16T21:07:00.000+03:00

Päätin sittenkin jatkaa blogia ja päivittää tänne kaikkein muistorikkaimmat lenkkeilyt. Blogitauon aikana olen huomannut, että on se kuitenkin mukavaa, että harrastusta tulee dokumentoitua säännöllisesti. Noita vanhempia kirjoituksia on ollut itsekin mukavaa lueskella. Ja toki on mukavaa, että muutkin käyvät täällä lukemassa. Koitan jatkossa kuitenkin olla ressaamatta liikaa tämän päivittämisestä.

Tällä kertaa kesäinen juoksuretki sai jatkokseen toisen puoliskon Reitti 2000:n Luukki-Luukki kierroksesta. Huh mitkä korkeuserot, mutta niin jumalaisen kaunista. Olin liikkeellä jo ennen kahdeksaa ja pääsin todistamaan taas niin ihanaa auringonnousua. Retken hintana oli uudestaan kipeytynyt itb (!#V**t!!u#¤%u!), mutta kyllä päivä oli sen arvoinen. Tässä muutamia kännykällä näppäämiäni kuvia.

Ainakin tauolle

2007-09-17T16:32:00.000+03:00

Mie en nyt jaksa tänne blogiin kirjotella enää. Tuolla aiemmin jo kerroin, että kirjoitustiheys tulee muuttumaan. Tässä aikani arvottua päätin, että ei tästä ainakaan mitään tiivistelmäblogia tule. Jos jossain vaiheessa tuntuu, että juoksemisesta kirjoittaminen tuntuu mielekkäältä, niin palaan tänne takaisin. Tämä kirjallinen tuotos tyrehtyy nyt ainakin marraskuulle saakka. Teen sitten ratkaisuja suuntaan tai toiseen. Juokseminen jatkukoon!

Laalaa

2007-09-11T20:39:00.000+03:00

Lenkille vaan heti töiden jälkeen. Tuulihousut jalkaan ja pitkähihainen aluspaita päälle. Yritin viritellä mp3-soitinta housun kaulukseen, mutta jo alkumatkasta kuulokejohto kiskoi alaspäin eikä luurit pysyneet korvissa. Aparaatti taskuun ja matka jatkui. Aloittelin Hallainvuoren lenkkipolulla ja etenin Herttoniemeen. Edestakaisin polkuja, kun en tiennyt mihin ne päätyisivät. Ylämäissä sykettä ylös ja jyrkät alamäet kävellen, jalkoja säästellen. Ilma oli tosi mahtava. Vaatetta oli liikaa päällä.

Forerunnerin kiikutin tänään huoltoon, kun sykemittaus lakkasi toimimasta. Siksi minulla olikin Polarin mittari matkassa.

Toipumisesta: Olen tehnyt viikon aikana kolme lyhyttä lenkkiä. Syke on edelleen hiukan koholla ja juoksu on jotenkin tökkivän tuntuista.

Jaloista: Tämä oli ensimmäinen lenkki, jonka aikana juoksijan polvi ei oikutellut oikeastaan lainkaan. Merkittävää on, että tukipohjallisia en ole käyttänyt tällä enkä viime sunnuntain lenkillä. Olen yllättynyt, miten hyvin jalkaterä ja nilkka tuntuvat kestävän ilman tukea. Ainakin nämä lyhyet lenkit. Kengistä riippuen syntyy erilaisia jännitteitä polviin ja jalkapöytään, mutta ne lienevät melko tyypillisiä oireita, kun jalan asento muuttuu. Luulen, että pitkillä lenkeillä joudun vielä turvautumaan pohjallisiin. Tavoite voisi olla, että ennen joulua pääsisin kokonaan eroon tukipohjallisesta. Kimmoke pohjallisen poisjättöön syntyi siitä, kun kävin viime perjantaina Adidas footscan-klinikalla. Siellä väitettiin, että tämä minun reistaileva oikea jalkani onkin neutraali, mutta ei-reistaileva vasen jalka on epätyypillisellä tavalla (jotenkin kierosti) ylipronatoiva. Tiedäpä näistä. Kävin ostamassa Adistar controlit, joissa on 28 päivän palautusoikeus. Yhden lenkin jälkeen niistä voisi sanoa, että ehkä pronaatiotuki saattaa niissä olla liiallinen. Kokeilemalla se oikea kenkä löytyy. Rahalla saa ja pääsee.

Aika: 75 min
Keskisyke: 151 (130-180)

Tunnustelevaa juoksua

2007-09-05T14:54:00.000+03:00

23 päivää MasU:n jälkeen ensimmäinen juoksulenkki. Matkaa kertyi jotakin 7,5 km keskinopeudella 6:50 /km. Sykkeet 146 - noin 10 pykälää korkeammalla, kuin ennen MasU:a vastaavalla lenkillä. Oikean jalan ITB-vamma pysyi hyvin aisoissa, mutta nyt tuntuu, että vasemman jalan vastaava kohta olisi ottanut pienesti osumaa. Tilanne ei kuitenkaan ole huolestuttava sen osalta. Seuraavat lenkit näyttävät, mihin suuntaan syke kehittyy. Sitten voi päätellä, että tarvitaanko lisää lepoa vai lisää treeniä. Henkisesti olo koheni muutaman pykälän, kun pääsi taas baanalle.

Tavoitteiden asettamisesta

2007-09-02T20:18:00.000+03:00

Päivitetääs nyt vähän tätäkin, ettei vaivu aivan horroksiin koko blogi. Pari viikkoa näemmä vierähtänyt viime postauksesta. Liikunnallisesti tämä aika on ollut melko mitätöntä. Pari kertaa olen käynyt kuntosalilla, pari kertaa veivannut cross-trainerilla ja pari kertaa käynyt pyöräilemässä. Tällä viikolla kävin jopa pari kertaa kävelylenkillä, johon liitin muutamia juoksupätkiä. Ja lisäksi perjantaina juoksin puolen tunnin lenkin ja kastelin itseni kaatosateessa. Vasemman jalan juoksijan polvi tai ITB-syndroomamikälie on kestänyt kaiken tämän ihan hyvin, siis kipuilematta. Olen melkein päivittäin venytellyt jalkaa jumppakuminauhan avulla: selinmakuulla koipi kohti kattoa ja kuminauhan kanssa venytetään takareittä sekä jalan ulkosyrjää lonkasta jalkaterään saakka. Tekee gutaa! Pitäisi kai tulevaisuudessa kiinnittää huomiota jalan asentoa korjaavaan liikehdintään. Eli nilkan vahvistamiseen ja lihastasapainoon.

On ollut yllättävän helppoa olla juoksematta ja vain olla plösöttää. Luulin olevani juoksuriippuvainen, mutta en sitten näköjään olekaan - kovinkaan pahasti ainakaan. Tähän juoksusta luopumisen helppouteen lienee vaikuttanut sekin, että olen melko paljon mietiskellyt sadan kilometrin taivaltamisen aiheuttamia tuntemuksia. Tai oikeastaan sitä, että tuntemukset olivat niinkin laimeat kuin olivat. Tokihan endorfiinimyrsky jylläsi pari päivää, mutta laantui sitten nopeasti. Nyt asiaa ajatellessani totean, että satasen juokseminen ei kovinkaan paljon eronnut maratonin juoksemisesta - kesti vain kauemmin. Muistelen ensimmäistä maratoniani Tukholmassa 2003 ja pidän sitä itselleni ehdottomasti kovempana saavutuksena (silloisella kuntopohjalla) kuin tätä satasta.

Olisiko minun sitten kenties pitänyt edetä tämä satanen nopeammin? Olisinko sillä tavoin saanut matkasta enemmän irti? Tuskinpa. Silloin matkaan käytetty aika olisi ollut lyhyempi ja minulle kuitenkin matkan pituus ajassa on luultavasti merkityksellisempi fiilisten kannalta, kuin matkanteon nopeus. Olenhan aiemminkin todennut, että aikojen ja ennätysten parantaminen eivät juuri jaksa minua motivoida harjoittelemaan kovemmin, saati repimään itseäni maratonin viimeisillä kilometreillä. Ja todennäköisesti kovempi vauhti ja pidempi askellus nyt satasella olisi hajottanut tätä jalkaani vain pahemmin.

Tästä sekamelskaisesta spekuloinnista voinee vetää johtopäätöksen, että satanen oli liian lyhyt matka omien rajojen koettelemiseen. Seuraavaksi tavoitteeksi pitäisikin tämän logiikan mukaan valita vielä pitempi matka/aikaperustainen taival. Tämän ajatuksen prosessointi on minulla vielä kesken, koska en ole aivan varma, haluanko tuolle tielle lähteä ja jos haluan, niin millä aikataululla edetä asian suhteen. Enkä siitäkään ole varma, että onko minun aivan pakko koittaa löytää omat jaksamisen rajat juoksemalla. Tai onko omien rajojen löytäminen edes mahdollista? Tuleeko joskus se hetki, jolloin ajattelee: tämä on nyt liikaa, nyt keskeytän, enkä koskaan enää kokeile uudestaan.

Sen sijaan lähitulevaisuuden suunnitelmana on nautiskella syksystä kohtuullisella määrällä juoksua. Kohtuudessa pysyminen jos mikä, on ainakin haasteellista...

Palauttelua ja tilitystä

2007-08-19T19:01:00.000+03:00

Huomaa uusi kuvalinkki oikealla!

Aloitetaan nyt vaikka palautumisesta. Lihaskipu MasU:n jälkeen kesti noin 3 päivää. Akuuttien kipujen hälvettyä huomasin itb:n ja pohkeen yläosan oikeassa jalassa olevan tulehtunut. Kävely teki kipeää ja erityisesti portaissa tuntui, kuin olisi veitsellä viilletty. Aloitin saman tien napromex-kuurin, kun noita nappeja oli varastossa viime syksyisen nilkkakivun jäljiltä. Torstaina kävin hieronnassa, mikä tuntuikin olleen hyvä ratkaisu. Nyt sunnuntaina jalka tuntuu olevan aika lailla kuoseissa. Ehkä tuossa tiistain maissa käyn kokeilemassa kevyttä lenkkeilyä. Eilen ja tänään tuli ajettua pyörällä, eikä se ärsyttänyt jalkaa ollenkaan. Sen sijaan pieni liikunta on tuntunut uuvuttavalta eli palautuminen on vielä kesken. Täytyy siis aloitella varovasti, ettei mene koko syksy pilalle.

No nyt sitä tilitystä. Olimme eilen seuraamassa Helsinki city maratonia. Ihan kivalta tapahtumalta se vaikutti, vaikka kieltämättä olisi pikkiriikkisen tehnyt mieli olla juoksemassa. Seurasimme juoksua mm. Lauttasaaressa. Siinä kohdassa katu oli periaatteessa suljettu autoilta, mitä nyt risteävää liikennettä päästettiin välillä menemään. Tapahtumaahan on paljon kritisoitu siitä, että katuja ei ole kokonaan suljettu ja välillä juoksijoita pysäytetään, jotta autot pääsevät menemään. Itseäni harmittaisi kyllä vietävästi, jos minun pitäisi kesken maratonin pysähtyä autoja väistämään. Ruoholahdessa näin tilanteen, että juoksija joutui seiskoskelemaan minuutin verran autojonon viuhuessa risteyksen ohi. No tästä voi tietysti olla montaa mieltä, mutta minusta 70 euron (tjsp.) osallistumismaksua vastaan voisi olettaa saavansa juosta matkan "häiriöttä". No ei kai siinä mitään, kun järjestäjät näin ovat päättäneet ja juoksijoistakin varmaan osa tietää tilanteen.

Mutta sitten on niitä piittaamattomia autoilijoita, jotka liikenteenohjaajien ja poliisin kielloista huolimatta katsovat oikeudekseen kääntyä suljetulle kadulle suoraan juoksijoiden eteen. Siellä 30 kilsan kohdalla maratoonari alkaa olla melkoisen väsynyt, eikä pysty havainnoimaan enää tarkasti. En tiedä syntyikö liikenteessä eilen maratonin aikana todellisia vaaratilanteita, mutta aika hurjalta se välillä näytti. Joillakin se maailma tuntuu rajoittuvan sen kallisarvoisen citymaasturin peltikuoren sisäpuolelle, eikä millään muulla ole mitään merkitystä. Eipä tämä piittaamattomuus liikenteessä tietysti rajoitu tällaisiin hcm:n kaltaisiin poikkeustilanteisiin. Harmittaa.

Olen tässä mietiskellyt loppuvuoden tavoitteita ja myös ensi vuotta. Näistä mietinnöistä ei paljon ole kerrottavaa. Kaikki ajatukset ovat epäselvänä vyyhtinä, erityisesti pidemmän tähtäimen osalta. Nyt tuntuu siltä, että juoksu pysyy osana elämää jatkossakin. Intensiteetistä en osaa vielä sanoa.

Tämä blogin osalta olen ajatellut hieman harventaa kirjoitustahtia. En raportoi enää jokaista lenkkiä, vaan teen mahdollisesti 1-2 viikon yhteenvetoja (jos on mitä vetää yhteen) ja rapsat kirjoitan tapahtumista sekä erikoisemmista lenkeistä. Pitää vähän kattella tätä elämää, että mitenkä ne tavoitteet ja muut muotoutuvat.

Masokistin Unelma 2007

2007-08-12T18:46:00.000+03:00

Lauantaita 11.8. olin odottanut sieltä jostain huhtikuusta lähtien, kun päätin osallistua matkalle. Vihdoin se päivä sitten koitti. Heräsin aamulla klo 5.00. Söin samantien kaurapuuroa ja leipää sekä palanpainikkeeksi kahvia ja teetä. Lyhyiden verryttelyiden ja kylmäaukun pakkaamisen jälkeen suuntasimme henkilökohtaisen avustajani kanssa metroasemalle. Lämpötila oli näinkin varhain jo 20 astetta ja aurinko killotti pilvettömältä taivaalta. Helteinen päivä oli tulossa.

Paloheinässä asettelimme huoltokamat Kaappimaratoonarin ystävällisesti tarjoamalle pöytäpaikalle (kiitokset vain). Samaa huoltopöytää käytti muutama muukin juoksija ja pöydän taakse asettui kokeneita huoltajia (kiitokset teille vielä kerran). Eipä siinä paljon muuta ehtinytkään, kun tuli aika asettua lähtöviivalle. Siitä se sitten alkoi. Lähdin liikkeelle hyvin varovaisesti. Olin alunperin laskenut käyttäväni kierrokseen keskimäärin 14:30, jonka päälle tulisi 30 minuuttia puskassa ravaamista ja muuta huoltoon liittyvää. Loppuaika oli hieman laskemaani parempi, koska huoltoon ei tarvinnut käyttää 30 minuuttia, vaikka juoksuvauhti puolestaan hiipui loppua kohden. Kävelin alusta saakka kahdessa kohdassa: pitkän loivan nousun yläosassa noin 50 metrin matkan ja lyhyen nyppylän heti jumppatelineiden jälkeen. Näin toimin joka kierroksella. Kierrosajat olivat jonkin verran nopeampia, kuin olin suunnitellut, mutta toisaalta loppua kohden oli sitten varaa kangistua.

Alkumatkasta varjoa oli paljon, eikä kuumuus vaivannut. Hieman minua huolestutti, kun etureidet alkoivat tönkkööntyä jo 20 kilometrin kohdalla. Kävi mielessä, että onko reidet vielä jumissa fillarireissun jäljiltä. Hierojalla käyntikin jäi tekemättä, kun varaamani aika peruuntui hierojan sairastumisen vuoksi. Muita alun vastoinkäymisiä oli kuulokkeiden hajoaminen, mutta onneksi olin älynnyt ottaa varakuulokkeet mukaan. Puskassa kävin kahdesti, noin 2,5 tunnin ja 6 tunnin kohdalla. Jälkimmäisestä kyykystä oli jo hieman hankalampi pingertää pystyyn, mutta reidet tutisten onnistuin siinä. Jalkojen jumitus siirtyi reisissä astetta ylemmäs. Toivoin, että ei tarvitsisi ainakaan isommalle hädälle kyykistyä enää loppumatkasta.

Juokseminen oli riemukasta ja aika meni hurjan nopeasti 32 kierrokseen (noin 58 km, 7h 45 min) saakka. Juoksijat kannustivat toisiaan ja välillä vaihdettiin enemmänkin kuulumisia toisten kanssa. Myös yleisö kannusti avoimesti. Kiitoksia myös sille vanhemmalle herralle, joka pyöräili vieressäni useaan otteeseen ja kertoi tarinoita omasta menneisyydestään. Juttusi piristivät kovasti. 35 kierroksesta eteen päin jalat alkoivat olla niin maksimaalisen jäykät, että ne muistuttivat olemassa olostaan joka askeleella. Välillä sitä pystyi keskittymään ajatuksiinsa tai ympäristöön niin tarkasti, että kipu unohtui joksikin aikaa. Fiilis oli kuitenkin positiivinen ja mieli korkealla. Positiivisena yllätyksenä alaselkä ja takareidet eivät merkittävämmin vaivanneet, kuten olin alunperin pelännyt. Lisäsin kolmannen, parinkymmenen metrin mittaisen kävelypätkän joka kierrokseen. Vauhti putosi 15:00-15:30 paikkeille per kierros. Jostain näiltä main jatkoimme matkaa yhdessä Pepin kanssa. Välillä toinen oli muutaman kymmenen metriä edellä, mutta välimatka aina tasoittui. 10-11 tunnin kohdalla alkoi nukuttaa ihan hirveästi. Olisi tehnyt mieli ummistaa silmät, mutta näin tehdessäni alkoi horjuttaa. Myslipatukan syötyäni uneliaisuus helpotti. Käytin myös ensimmäistä kertaa energiageelejä kisassa. Toivoin, että niitä olisi ollut mukana enemmänkin, koska geelin nauttimisen jälkeen meni aina pari kierrosta helpommin.

Mitä lähemmäs maali tuli, sitä enemmän sai pakottaa itsensä juoksemaan lyhyiden kävelypätkien jälkeen. Jos kävelymatkaa pidensi, niin sitä vaikeampaa oli päästä uudestaan juoksuun kiinni. Välillä yritin juosta reippaammin, mutta silloin alkoi pohkeiden yläosassa/ITB-jänteessä tai jossain niillä seutuvilla tuntua riipovaa vihlontaa. Askellusta ei voinut muuttaa ollenkaan kivun vuoksi, vaan oli jatkettava nylkkimistä täsmälleen samalla puuduttavalla rytmillä ja jalkojen asentoa vähääkään muuttamatta. Kerran erehdyin pysähtymään juomapisteelle noin kymmeneksi sekunniksi. Siitä lähdettyäni meinasi jalka mennä alta, kun tuota kipukohtaa vihlaisi niin makeasti. Sen jälkeen pysähdyinkin seuraavan kerran vasta maalissa.

Yhtään nopeammin en olisi pystynyt matkaa juoksemaan. Tämä vauhti taisi olla juuri sopivaa polvien kestävyyden kannalta. Sitä paitsi hauskinta tässä oli juurikin matka itsessään ei niinkään vauhti. Mitä pidemmälle matka eteni, sitä vähemmän oli merkitystä loppuajalla.

Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen suoritukseeni. Juoksu oli tasainen ja aika parempi, kuin osasin toivoa ja henkiset voimavarat riittivät koko matkalle. Pystyin pakottamaan itseni juoksemaan ajattelemalla tuskan konaisuudessaan loppuvan nopeammin, vaikka kävelemään ryhtyminen olisi päästänyt tuskasta hetkellisesti. Varaamani juomat olivat sopivia, eikä imeytymisen kanssa minulla ollut mitään ongelmia. Myös suolan saanti tuntui olevan riittävää, koska kramppeja ei tullut. Tapahtumana Masokistin Unelma oli erittäin hyvin järjestetty.

Nyt on aivan hakattu olo ja lihaskipu kasvaa koko ajan. Kroppa on täynnä hiertymiä niin kuin olisi ruoskasta saanut. Henkinen lamaannus ja alakulo iskee varmaan huomenna töissä. Silloin sitä varmasti kysyy, että mitä seuraavaksi, mikä on seuraava tavoite. Sitä en uskalla edes miettiä, vielä.

Mie tein sen!

2007-08-11T23:14:00.000+03:00

Niin se Masokistin Unelma tuli taitetuksi. Juoksu oli oikeastaan aika nappisuoritus. Vauhti oli sellainen, että jalat kestivät ja suunnittelematonta kävelyä ei tarvinnut tehdä (vaikka totisesti olisi tehnyt mieli). Loppuaika oli odottamaani huomattavasti parempi, 13:34:04, mutta erityisen tyytyväinen olen vauhdin jakooni. 55 kilsaa meni 14-14:30 min/kierros vauhtia. Tämän jälkeen vauhti putosi sinne 15 minuutin hujakoille ja oli loppuun saakka 15-15:30 min/kierros. No jokunen kierros taittui 16 minuutissa, jos huoltoa oli enemmän.

Kiitokset ja onnittelut unohtumattomasta päivästä Pepille, jonka kanssa saimme juoksurytmin pidettyä loppuun saakka kurinalaisena, tuloksena jaettu 10. sija naisten sarjassa. Nimiä mainitsematta kiitän myös minua huoltaneita henkilöitä. Avustuksenne oli ensiluokkaista ja minä sain keskittyä olennaiseen. Kiitos myös ihan kaikille kannustajille, siitä tosiaan on suuri apu niin valmistautumisessa kuin itse koitoksessa. Tapahtuman tunnelma oli tosi hyvä ja meno juoksijoiden kesken reilua ja toisia kannustavaa. Itse matkanteon lisäksi juuri tunnelma olikin parasta MasU:lla. Tulipas tästä nyt herkkää, mutta tämmöinen ihmisestä tulee, kun se on juuri juossut 100 km. Kokeilkaa vaikka itse.

Kirjoitan paremman raportin, kun toivun hiukkasen parempaan kuntoon.

Tämmöistä tuli kuunneltua mp3-soittimesta. Voisko asiaa enää osuvammin sanoa?! Vaikka asiayhteys olikin tietty eri, kuin laulussa.

...samaa pirun ympyrää 24/7
johan tässä lähtee järki
sukellus kurimukseen jonka nieluun hukkuu
vaikka myrskyn riskit tiedettiinkin
mun täytyy olla masokisti mielipuoli
kun oon vapaaehtoisesti tässä...
- Irina, 10 kirosanaa

Kevyttä hölkkää ja INTOA!

2007-08-09T11:21:00.000+03:00

Keskiviikkona kävin töiden jälkeen tekemässä jalkoja verryttävän, noin puolen tunnin mittaisen lenkin. Se olikin sitten tämän viikon viimeinen ja ainut lenkki lauantaisen pyrähdyksen lisäksi. Sää oli tuulinen ja lämpöäkin piisasi. Menin ihan kevyesti ilman mittareita ja tein muutamia lyhtypylväsvälin mittaisia kiihdytyksiä. En mitannut sykettä, koska en halua stressata itseäni sykelukemilla. Sydän hakkaa niin kuin on hakatakseen, sille ei tässä vaiheessa voi enää mitään. Koivet tuntuivat ihan hyviltä, ei lainkaan raskailta, kuten joskus on keventelyn jälkeen ollut asian laita. Vaan, aika kevyttähän tämä elo on juoksun suhteen ollut viimeiset 5 viikkoa.

Sen sijaan hetkittäin olen ollut huolissani, miten kroppa on toipunut fillarimatkan rasituksista. Vaikka ajo olikin kevyttä, niin kyllä se matkan teko tuntui valtavana uuvutuksena reissun jälkeen. Jalat eivät olleet odotusten vastaisesti jumissa, mutta yleinen väsymys vaivasi vielä viime viikonloppunakin. Siitähän on oikeastaan hyvin lyhyt aika, kun tuo ajamisen rasitus päättyi. Mutta palautumisen taso selvinnee viimeistään lauantaina. Nyt olo tuntuu ihan hyvältä, mutta uni kyllä maistuisi aamuisin kellon soidessa.

Viimeisten päivien valmisteluun kuuluu eväsvaraston täydennys ja juomien lantraaminen + pullotus, joka tapahtuu tänään, varusteiden pakkaaminen, mp3-soittimen tuunaus ja fiilistely.

Järjestäjiltä aion nauttia heidän lupaamiaan eväitä ainakin veden, banaanien, suolakeksien ja suklaan muodossa. Omiin eväisiin puolestaan olen ajatellut mehu+maltolitku ripauksella suolaa, mikä on veden kanssa pääasiallisesti nauttimani neste. Urheilujuomaa en ota mukaan enkä nauti järjestäjien huollosta. Lisäksi minulla on mustikkakeittoa (jota myös järkkäreillä kuulemma on), muutama energiageeli, perunalastuja, suolakaloja (jos pussi ei tyhjene ennen lauantaita, rouskis) sekä energia- ja myslipatukoita. Mitä kuumempi keli, niin sitä vähemmän tehnee mieli mitään kiinteää sapuskaa.

Jos joku tätä lukeva liikkuu Paloheinän suunnalla lauantaina, niin tervetuloa seuraamaan tapahtumaa. Itse olen juostessani hyvin epäsosiaalinen ja itsekeskeinen, mutta kyllä siellä mielenkiintoista nähtävää riittää muutenkin. Osallistujia on viitisenkymmentä, joista naisia ilmeisesti 11 (tällä hetkellä). Viime vuonna naisia oli kolme, joten lajin suosio on huimassa kasvussa. Hienoa lähteä itse matkaan, kun osallistujia on näin paljon! Porukkaa riittää kaikille tasoille ja nopeimmat miehet selvittänevät taipaleen alle kahdeksan tunnin. Siinä vaiheessa matkasta tosissaan nautiskelevat elikäs hitaimmat (minä mukaan lukien) ovat vielä yli maratonin päässä maalista.

Innolla odotan lauantaita ja tulevaa koitosta. Sää tullee olemaan melko raskas, kun lämpöä on luvattu +25. Kuumalla kelillä pitää minunkin pakottaa itseni nauttimaan riittävästi juomaa heti alusta saakka. Huomenna ehkä vielä viime hetken fiilistelyä!

Keventelyä ja joukkopanikointia

2007-08-05T21:16:00.000+03:00

Illan suussa fillaroin Paloheinän majalle yhteislenkkeilemään. Seurana oli eräs toinen MasU:n ensikertalainen. Kiersimme The Reittiä ja vaihdoimme kuulumisia kesän ajalta, kävimme läpi huoltoon liittyviä juttuja ja valmistautumista tulevaan koitokseen. Oli sangen piristävää ja huojentavaa vaihtaa ajatuksia satasta ajatellen. Minä juoksin neljä kierrosta ja toveri jäi vielä kiertämään ainakin yhden kierroksen. Ilma tuntui aika kostealta ja lämminkin siellä oli. Nyt ilmeisesti alkaa jonkinlaiset helteet, jotka huipentuvat loppuviikosta ukonilmaan. Että siinähän sitten juostaan sata kilometriä kaatosateessa salamoita väistellen.

En mittaillut sykettä. Lainasin eilen kaverilta Polarin rs 200 sd -mittarin, jolla saan otettua kierrosväliajat ensi lauantaina. En aio mitata sykettä. Oma Forerunnerini olisi ollut hyvää matkaseuraa, mutta siinä ei akku riittäne koko matkan ajaksi. Siksi täytyy tyytyä lainamittariin.

Ensi viikolla teen vielä 1-2 ihan kevyttä lenkkiä ja venyttelyä päivittäin. Koko viikon juon runsaasti vettä ja syön hedelmiä ja marjoja. Varsinaiset hiilaritankkaukset teen tiistaista torstaihin. Keskityn siinäkin nesteisiin ja kiinteää sapuskaa nautin normaalit annokset. Ihan kivaa, että tuo koitos on nyt niin lähellä. Työtkin alkaa huomenna loman jälkeen. Ihan kivaa sekin. Johan tässä on lomailtu.

Paska lenkki

2007-08-03T14:09:00.000+03:00

Laitoin matkakuvalinkin tuohon oikealle Kuvat-otsikon alle!

Päivän lenkki alkoi puoli yhdentoista maissa. Sitä ennen olin putsaillut tuuletusikkunoiden sälekaihtimia ja ikkunan karmeja. En edes uskalla ajatella millainen duuni on putsata kaikki muutkin kaihtimet ja karmit. Ruutujen pesu lienee tämän jälkeen lasten leikkiä. Katsotaan sitten, milloin homma hoidetaan loppuun.

Niin se lenkki. Juoksin alkuun pari kilsaa 6:40 /km vauhdilla ja sen jälkeen 5 kilsaa 5:20 /km vauhdilla. Syke nousi aivan taivaisiin. Mittarin näyttäessä 187 aloin himmailla, ettei tulisi liian raskasta lenksua. Loput vajaan 5 kilsaa hölkkäilin ja kävelin rauhalliseen tahtiin. Jo ennen lenkkiä minulla oli orastavaa päänsärkyä. Ilma tuntui hiostavalta ja hikoilin kuin sika. Oiskohan tuolla ukkosta ilmassa? No, tästä voi vetää sen päätelmän, että vauhtikestävyyskunto on päässyt romahtamaan kesän aikana aivan totaalisen pohjille. Ylempi sykealue on ollut käytössä vain silloin tällöin hitaampien lenkkien yhteydessä. Mutta mitäpä minä siellä MasU:lla vk-alueen vauhdeilla teenkään, kun tavoitevauhti on lähempänä 8 min /km, kuin 6 min/km.

Juoksuakin vähän ja MATKAKUVIA

2007-08-02T21:07:00.000+03:00

Imatran reissun aikana tuli tehtyä kaksi 3-5 kilsan lenkkiä ja yksi 9 kilsanen. Mitään sen tarkempaa tietoa näistä ei ole taportoitavana. Nyt ei enää jäykistellä minuuttien ja sykkeiden kanssa. Pari kevyttä lenksua vielä tällä viikolla ja ensi viikolla pari verryttelyluonteista ulkoilukertaa.

Sen sijaan oli aikaa väsätä pieni kollaasi matkakuvista. Kuvia räppäiltiin yhteensä yli 300. Parhaista hetkistä ei tietysti ole kuvia, koska eihän silloin kameraa pidetä esillä. Varsinaista matkakertomusta ei ole tulossa, valitettavasti. Tai ainakaan nyt ei ole aikomuksena sellaista väsätä.

Matkakuvia Liettuasta, Puolasta, Slovakiasta ja Unkarista

Tämän viimeisen viikon aikana kirjoitan tänne ainakin pari kertaa kuulumisia koitokseen valmistautumisestani. Tänään kävin jo ostamassa kylmälaukun.

Kotona taas ja lenkilläkin

2007-07-29T09:31:00.000+03:00

Palasimme sateiseen Suomeen perjantain ja lauantain välisenä yönä. Taakse jäivät Unkarin helteet. Loppureissu Krakovasta eteenpäin meni ihan kivasti. Pääsimme nauttimaan Tatran ylä- ja alamäistä, Slovakian oluista ja helteisestä ilmasta. Pyöräilyt ajoittuivat aamuun ja aamupäivään. Pyrimme löytämään majoituksen hyvissä ajoin, jotta ei olisi tarvinnut polkea iltapäivän helteessä. Yleensä tässä onnistuimmekin. Vapaapäiviäkin tuli muutama pidettyä, mutta ainoastaan Budapestissa olimme kaksi yötä samassa paikassa. Tavaroiden pakkaaminen ja purkaminen tuli siten tutuksi. Monenlaista mahtavaa tuli koetuksi, mutta taas myös nähtyä ikävämpiäkin puolia hyvinvoinnin epätasaisesti jakautumisesta.

Fillarit pysyivät suht hyvin kasassa, mitä nyt minun ohjaustankoni hajosi välittömästi Vilnasta lähdettyä, kun ohjasin joponi sadeveden peittämään kuoppaan. Saimme sen korjatuksi joten kuten ja puolitoista viikkoa myöhemmin Puolan Nowy Targista löytyi uusi. Ajettuja kilsoja kertyi yhteensä reilut 1200. Pisimmät päivämatkat ajoimme alkureissusta viileämpinä päivinä. Pisin taisi olla 110 km. Se oli hieman liikaa, mutta majoitusta ei silloin meinannut löytyä. Tässä vaiheessa täytyy huutaa eläköön suomalaisille jokamiehenoikeuksille, jollaisia ei noilla seutuvilla ole. Telttailua ei siis pidä harrastaa missä tahansa metsikössä.

Alamäissä tultiin lujaa. Ehkä hieman yllättäen suurin alamäkinopeuteni mitattiin Unkarissa, jota alunperin ajattelin tasaiseksi maaksi. Todellisuudessa ajamallamme alueella oli hyvinkin jyrkkäpiirteistä, vaikkakin mäet olivat lyhyitä verrattuna Tatran mäkiin. Niin se nopeus oli 59,1 km/h. Hieman jäi harmittamaan, ettei 60 km/h rikkoutunut, koska painoin jarrua ehkäpä kriittisellä hetkellä. Meinasin tosin muutenkin suistua mutkassa ulos... Olutta tuli juotua joka päivä, paitsi silloin kun sitä ei ollut saatavilla. Tällaisia päiviä taisi olla yksi. Vaa'an näyttämä lukema on hieman suurentunut siitä, mitä se näytti ennen matkaa. Ehkäpä se tasoittuu tässä tulevan viikon aikana ennen masokistin tankkausta. Ruoka noilla seutuvilla oli keskinkertaista ja epäterveellistä näin suomalaisesta näkökulmasta. Valkoista leipää ja ranskiksia liki joka päivä. Tuoreita kasviksia näkyi hyvin harvoin pöydässä.

Asiaan. Tulipa tuolla ulkomaan kamaralla muutama lyhyt lenkkikin tehtyä. Tuon raportoimani Liettuan lenkin jälkeen tuli taukoa melkein puolitoista viikkoa. Tatralla oli niin mäkistä, että juoksu ei ollut mielekästä. Ja taisipa siellä olla muutakin ohjelmaa, kuten kaljan juontia. Tein loppumatkasta kuitenkin kolme noin puolen tunnin lenkkiä ja Budapestissa juoksin viimeisenä aamuna tunnin lenkin. Sykemittaria ei ollut mukana. Jalat tuntuivat aina lähtiessä kankeilta ja raskailta, mutta palatessa jollain tavalla vertyneiltä. Ajattelen siis, että lenkit tekivät tehtävänsä, eli pitivät juoksutuntumaa yllä.

Lauantaina (eilen) juoksin kotona ensimmäisen lenkin. Se sujui tosi kivasti, eikä mistään jumeista ollut tietoakaan. Ehkäpä juoksukunto ei ole aivan samalla tasolla, kuin kolme viikkoa sitten, mutta sille ei nyt oikein voi mitään.

Matka: 12,3 km
Aika: 82 min (6:44 /km)
Keskisyke: 136

Olin täksi päiväksi (sunnuntai) suunnitellut tekeväni 20 kilsan lenkin, mutta se jää nyt kuitenkin tekemättä. Siirryn tänään iloiseen Itä-Suomeen mökkeilemään ja siellä juoksen muutaman lenkin eri vauhdeilla. Ensi torstaina ajattelin tehdä vielä yhden kevyen 16 kilsan lenkin, jonka jälkeen ainoastaan keskityn lepäilemään ja juoksemaan kevyitä lyhyitä lenkkejä. Eipä tässä kai enää muuta voi, kuin ylläpitää hankittua kuntoa. 11.8. sitten näen, jaksanko maaliin saakka.

Krakovasta terveiset

2007-07-16T09:10:00.000+03:00

Oltiin monta paivaa tuolla totaalisen jontkassa Puolan maaseudulla. Siella ei kylla paljon turismia ollut, mutta jostain aina ihmeen kaupalla loytyi Agroturystika - eli maaseutumatkailutyyppinen yopaikka. Sateen vuoksi ei telttailu ole houkuttanut, mutta kylla siina ainakin yksi yo taytyy olla, kun on raahattu niin pitkaan mukana. Pyorailymatkat venyivat monena perakkaisena paivana 90-100 kilsan paikkeille. Vasen polvi artyi toissa paivana. Eilen otettiin rauhallisemmin ja matkustettiin junalla Lublinista Krakovaan. Kohta taas junalla kolmen tunnin matka eteenpain Nowy Targiin, josta paastaan Tatraa valloittamaan. Polvi tuntuu jo paremmalta. Ilmat paranivat huomattavasti ja nyt mennaan hellelukemissa.

Tanne tuskin tulee paljonkaan paivityksia loppumatkasta, vaikka nettiyhteyksia saattaa tuolla Slovakian puolella olla paremmin tarjolla. Juoksulenkit ovat jaaneet siihen yhteen ainokaiseen viikko sitten. Ehkapa tassa viela jaksaa lenkkeilla, jos saadaan fillarointimatkat pidettya aisoissa.

Liettuan ja Puolan rajamaastossa

2007-07-10T17:34:00.000+03:00

Lauantaina ja sunnuntaina satoi vetta, mutta maanantaina oli hyva ilma lenkille. Paivalla fillaroitiin 75 km, jonka jalkeen majoituttiin kilsan paahan Puolan rajasta jonkinlaiseen majataloon. Melkeinpa heti lahdin lenkille. Lampotila oli jotain +20 ja tuuli kohtalaisen navakasti. Juoksin laheista tieta eteenpain peltojen ja maatalojen keskella. Liettuassa on viela elava maaseutu ja oikeastaan aika idyllista. Ihmisilla on yksi lehma ja hevonen - ei mitaan tehotuotantoa siis. Ihastelin haikaroiden taitavasti tolpan nokkaan rakentamaa pesaa. Sielta ne oranssinokat tuijottivat outoa nakya. Lenkkiani ihmettelivat niin ihmiset kuin elaimetkin. Harvemmin kai nakevat vastaavaa. Eipa taida paljon paikalliset tamantyyppista harrastaa, enemmankin hyotyliikuntaa.

Yhteensa holkkasin puoli tuntia ja sujuihan se ihan kohtuullisesti. Kunnon ruokaa ei tullut nautituksi koko paivana erinaisista sattumista johtuen, mutta tallaista se on aina valilla. Koskaan ei tieda mita tuleman pitaa. Tanaan tiistaina taas satoi vetta, mutta rykaistiin silti noin 50 kilsaa Puolaan, Augustowiin. Nyt nayttaisi saatietojen mukaan silta, etta hieman parempaa SAATTAA olla odotettavissa keskiviikkona ja loppuviikosta. Kilsoja kertynyt noin 300 fillarilla ja matka kohti Budapestia jatkuu...

Juoksuretkellä!

2007-07-03T19:35:00.000+03:00

Kävelin aamulla bussipysäkille klo 7.00. Mukanani minulla oli juoksureppu, johon olin pakannut litran juotavaa, pari geeliä, myslipatukan, takin, vessapaperia, aurinkolasit, mp3-soittimen, ulkoilukartan ja luottokortin. Olipa minulla vielä juomavyökin ja kaikki siihen kuuluvat pullot täytettynä. Matkustin työmatkalaisia täynnä olevalla bussilla Kehä I:n ja Reitti 2000:n risteyskohtaan. Siellä nousin kyydistä, etsitytin Forella satelliitit, laitoin kamat kasaan ja lähdin jolkottelemaan Reitti 2000:a pohjoiseen päin. Alkumatkasta tuli vastaan työmatkapyöräilijöitä, jotka katsoivat minua hiukan oudosti. No ehkä näytinkin oudolta, kun matkatavaraa oli niin runsaasti mukana. Ilma oli aivan mahtava: aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpötila oli jo aamusta 20:n paikkeilla. Aavistelin kyllä, että iltapäivällä saattaisi olla liiankin lämmin.

Reitti kiersi Paloheinän majan kautta. Ajattelin kävellä aina 20 minuutin välein ja tällöin myös naukkailla juomaa. Jo ekan puolen tunnin jälkeen piti käydä tyhjentämässä aamukahvit pusikkoon. Itikat innostuivat paljasta pintaa nähdessään ja ehtivät syödä useasta kohdasta puskareissun aikana. Housut ylös ja matka jatkuu Vantaalle. Siellä reitti meni samoja teitä Pääsiäishölkän kanssa. Se oli mukava tapahtuma se.

Kehä III:n jälkeen maasto muuttui hyvin mäkiseksi kuntoradaksi. Kävelin kaikki mäet, jotta reissusta ei tulisi liian raskas. Puoli kymmenen maissa pysähdyin muutaman minuutin huoltotauolle; hätä meinasi päästä yllättämään, kun etsiskelin sopivaa pysähtymispaikkaa. Tällä tienoolla juoksualusta muuttui upottavaksi hiekaksi, joka tuntui melko raskaalta taivaltaa. No pian siihenkin oli muutosta luvassa, kun löysin itseni heinäpellosta mutaista kinttupolkua pitkin etenemässä. Kerran otin kunnon liu'un muteikossa. Onneksi säilytin tasapainon. Olisi ollut inhaa läiskähtää ahterilleen mutapolulla.

Vesipuisto Serenaan saavuin siinä kymmenen maissa ja 20 kilsan kohdalla. Se ei ollut vielä auki, mutta parkkipaikalla patsasteli jo muutamia turisteja. Tässä kohtaa juoksin ensimmäistä kertaa harhaan, kun en huomannut sinivalkoisten merkkien jatkuvan parkkipaikan ylitse vaan menin suoraan. Reitti on pääosin hyvin merkattu, mutta muutamissa risteyksessä olisin toivonut selkeämpää opastusta. Luukkiin tullessa esimerkiksi juoksin hetken edestakaisin, kun en tiennyt kumpaan suuntaan olisi pitänyt mennä. Toisaalta en ollut oikeastaan suunnitellut päätyväni mihinkään tiettyyn paikkaan. Ajatuksena oli ainoastaan seurata merkattua reittiä, kunnes 50 kilsaa napsahtaa täyteen. Käännyin tässä kohdassa vasemmalle kiertääkseni lenkkiä vastapäivään. Luukin ulkoilureitit olivat varsinaista vuoristorataa, mutta siellä oli aivan käsittämättömän kaunista, hiljaista ja viileää juosta.

Tämän ihanuuden loputtua tuli toinen harhailu, kun käännyin asvalttitielle tullessani oikealle. Laskeuduin suuren jyrkän mäen alas todetakseni, että reitti ei taidakaan jatkua tänne. Jossain kyltissä taisi lukea Nurmijärvi. Tässä vaiheessa aurinko porotti jo hyvin kuumasti. Löysin reitille takaisin ja ohitin jonkin golf-kentän. Sen jälkeen reitti kääntyi metsäpolulle. Se oli juurakkoinen ja kivinen kinttupolku, joka meni välillä kalliolla ja välillä vanhalla hakkuuaukealla. Pian siinäkin tottui juoksemaan. Se oli sellaista juoksu-kävely-pomppimista ja syke oli korkealle monen kilometrin ajan. Yllättävää kyllä, jaloissa tuntui riittävän potkua, vaikka viime aikoina on kilometrejä kertynyt normaalia enemmän.

Aikaa lähdöstä oli kulunut yli neljä tuntia. Niinpä klo 12 aikaan pysähdyin tauolle. Söin Dexal-geelin ja täytin tyhjentyneet juomavyön pullot. Ohitseni pyyhkäisi kaksi miestä maastopyörineen. Lähdin pian heidän jälkeensä liikenteeseen ja polkujen vaikeakulkuisuuden vuoksi menin kohta heidän edelleen. Lounas täytti energiavarastot ja meno maistui.

Minulla ei ollut mitään käsitystä, missä olin menossa. Reitti jatkui kinttupolkuna ja kallioilla kierrellen. Välillä pysähdyin ihailemaan tyyntä metsälampea, jonka pinnasta heijastui rantakalliot käkkärämäntyineen. Tieosuudelle tullessa pyöräilijät ohittivat minut vuorostaan ja painuivat horisonttiin. Reitti kulki asuinalueen läpi, joku nainen postilaatikolla tervehti minua. Tien irtokivet tuntuivat kenkien pohjien läpi. Matkan teko oli juoksun jä kävelyn vuorottelua. Kävely piti jalat suht hyvässä kuosissa eikä mitään totaalista tilttiä tullut missään vaiheessa, vaikka nylkkiminen tasaisella hiekkatiellä tuntui suorastaan tyrmäävän kovalta poluilla loikkimisen jälkeen.

Edessäni oli päällystetty tie ja kaivoin kartan repusta. Paarman pörrätessä levitin kartan maitolaiturille. Jonkin ajan kuluttua paikallistin itseni kartalla. Olin melkein reitin etäisimmässä pisteessä Salmen ulkoilualueen läheisyydessä. Matkaa oli kertynyt jo maratonin verran. Jatkoin reittiä Salmeen ja pysähdyin sinne arvioimaan tilannetta. Kävin vessassa täyttämässä juomapullon ja infossa katsomassa bussiaikataulua. Kello oli vaille kaksi ja 15.15 lähtisi seuraava auto Helsinkiin. Nuuksioon olisi matkaa reilusti yli 10 kilometriä. Istuin hetken pihanurmella ja päätin sitten jatkaa reittiä ainakin jonkin matkaa. Juoksinkin muutamia kilometrejä, jonka jälkeen päätin kääntyä takaisin Salmeen. En uskaltanut lähteä jatkamaan Nuuksioon, koska matkaa oli takana jo niin monta tuntia. Palasin takaisin hieman eri reittiä ja pysäytin Forerunnerin 49,5 km kohdalla.

Salmessa kävin siistiytymässä ja ostamassa kahvilasta Pepsiä ja suklaata. Sitten sainkin pistää tossua toisen eteen ehtiäkseni bussiin. Se tulikin melkein heti pysäkille päästyäni. Pohjois-Haagassa vaihdoin 54:ään noin klo 16, joka oli täynnä työmatkalaisia. Kenties joku sama ihminen, joka oli aamullakin ollut bussissa. Täysi työpäivä minullakin kului tähän reissuuni. Oli aivan mahtavaa. Ja parasta tässä on, että puolet reitistä on vielä näkemättä...

Mietin matkalla jo, että MasU:n kannalta olisi ollut järkevämpää harjaannuttaa nimenomaan jalkojen iskunkestävyyttä, joka on selkeästi heikoin lenkki minulla. Maastokin oli aivan liian rankka ollakseen optimaalinen treeni. Mutta mitäpä sitä järjellä, kun reissu oli muuten niin huikaisevan hieno. Ensi kerralla otan kameran mukaan, niin ei tarvitse kirjoittaa tuhatta sanaa.

Aika: juoksua vajaa 7 tuntia, taukoineen 7 h 15 min
Matka: 49,5 km
Keskisyke: 141, metsäosuuksilla syke oli pitkiä aikoja yli 150. Tasaisemmilla pätkillä 130-135.

Nyt illalla jalat tuntuvat vähän jäykiltä, mutta mitään kummempia kipuja ei ole. Väsyttää vaan aika tavalla. Tuli taas selväksi, että on se 100 kilsaa toosi pitkä matka...

Mökkielämän yhteenveto

2007-07-02T14:38:00.000+03:00

Viime torstaina matkustin iloiseen Etelä-Savoon mökkeilemään. Siellä tuli syötyä, uitua ja saunottua, kuten vaan asiaan kuuluu. Yritin siinä sivussa juoksennellakin, koska kovin juoksuviikko MasU:a varten alkoi perjantaina 29.6. Unohdin Forerunnerin sykevyön Helsinkiin, joten ei tarvinnut sykkeistä huolehtia tällä reissulla. Raportoinnin nopeuttamiseksi (ulkona paistaa aurinko) listaan tähän tehdyt treenit ihan faktatasolla.

Perjantai 29.6.
16,1 km; 114 min; 7:05 /km; lähtö klo 10.00
Sää oli pilvinen ja vettä ropautti pikkuisen. Närästi hieman, muuten tuntuin kevyeltä. Reitti kovin mäkinen.

Lauantai 30.6.
8,9 km; 62 min; 7:03 /km; lähtö klo 17.30
Aurinko paistoi. Syömingit tuntuivat massussa. Tietä ees ja taas.

Sunnuntai 1.7.
5,4 km; 36:30; 6:44 /km; lähtö klo 12.15
Ihmeen raskasta menoa, mutta kyllä ne jalat siitä vertyivät. Meno hitaammin ja paluu nopsemmin (tietä ees ja taas).

Maanantai 2.7. (martsan päivänä!)
16,1 km; 106 min; 6:37 /km; lähtö klo 7.00
Kaupunkilenkki Imatralla. Aamulenkiksi yllättävän köykäinen, suorastaan leijailevaa menoa. Pitäsköhän siirtyäkin aamulenkkeihin näin kesällä?

Kova viikko jatkuu torstaihin saakka ja siirryn tänään kotikonnuille jatkamaan. Teemana on määrä. Sittenpä tää loppuukin, kun aloitamme fillarimatkan perjantai-aamuna. Eli suomeksi sanottuna MasU-treeni on loppusuoralla. Saas sitten nähdä, millaisen lopputuloksen tämä erikoinen valmistautumiseni tuottaa.

Ei kesäsade kastele!

2007-06-27T21:37:00.000+03:00

Eipä. Kolme kertaa tänään meni koko vaatekerta vaihtoon. Aamulla nääs päättelin, että tälle päivälle varatut kilometrit olisi sään vuoksi (ja jaksamisen) kivempi juosta kahdessa pätkässä. Hmmm. En nyt ihan muista, mikä logiikka minulla oli mielessäni.

1. kastuminen
Ensimmäinen lenkki starttasi klo 10.00, kuten edellisenäkin päivänä. Vettä vihmoi loputtoman harmaalta taivaalta. Laitoin jalkaani Nike Zoom Elitet, jotka ovat hieman vähemmän tuetut kuin esim. paljon käyttämäni Brooks Adrenalinet. Lähdin tekemään samaa lenkkiä, kuin sunnuntaina. Eipä ollut Malmin kentällä ihmisiä ihan ruuhkaksi saakka, joten hyvin mahduin sinne juoksemaan. Matkan kentälle juoksin sellaista tosi kevyttä verkkaa ja tunnustelin jalkojen kuntoa eilisen hyytymisen jälkeen. Oikein reipas olo oli niin fyysisesti kuin henkisestikin. Kentän ympäri juoksin aavistuksen verran reippaammin, kuitenkin sykettä tarkkaillen. Ja tietenkin kuuntelin Ari Koivusta.

Paluumatkalla tuuli vähän enemmän vastaisesti ja sade yltyi rankahkoksi. Niinpä olin kuin uitettu koira kotiin tullessani. Ihan loppumatkasta havaitsin pientä kipua oikealla alaselässä. Erityisesti se tuntui jalan iskeytyessä maahan alamäessä. Onpa joskus aiemminkin minulla ollut vastaavaa, mutta ei pitkiin aikoihin. Venyttelin kotona jalkaa ja alaselkää. Venyttely auttoi, mutta vaiva tuntui kävellessäkin. Kun keskittyi ryhtiin, niin kipua ei tuntunut.

Aika: 114 min
Matka: 16,5 km (6:54 /km)
Keskisyke: 139 (nousi loppua kohden, osin vauhti nousi, osin väsymystä)

2. kastuminen
Ajoin fillarihuollosta Myyrmäestä Paloheinän kautta kotiin. Tolkuton rankkasade. Gore-Tex -puku ei pidä kuivana, jos sitä ei jaksa kaivaa repusta.

3. kastuminen
Tässä kohdassa mietin sitä aamuista logiikkaa, että kaksi pientä kastumista on parempi kuin yksi suuri. Ennen lähtöä arvioin vielä selänkin tilannetta. Tein muutamia pilates-tunneilla oppimiani liikkeitä ja kas, vaiva hävisi kokonaan. Olikohan jokin hermo joutunut puristuksiin liiasta nylkvist-vauhdista? Vai kenties Zoom Elitet eivät olekaan parhaat mahdolliset minun jaloilleni?

Vedin pakasta uutuuttaan kiiltelevät Brooks Adrenalinet (-60 % alesta ostetut). Jätin tukipohjalliset pois ihan kokeilumielessä. Huolimatta viimeisen vuorokauden urheilusta askel tuntui keveältä alusta saakka. Ekalla kilsalla syke yritti olla korkealla, mutta asettui sitten normaalitasolle. Juoksin perustylsän lyhyen lenkin. Ensin kolme kilsaa hiljempaa, kolme vähän reippaammin ja loput taas perusnylkvistiä. Ja vettä tuli taivaan täydeltä. Mitäs tässä lomalla muutakaan tekisi, kuin pyörittäisi pyykkikonetta.

Loppumatkasta alkoi tuntua jalkaterän väsymistä (ylipronaatio). Hieman kovemmalla vauhdilla askel rullaa paremmin ja silloin tukipohjallisen tarve ei ole niin suuri. Hitaassa menossa jalan kiertyminen sisään päin on suurempaa ja vaivaa enemmän. Voisin silloin tällöin juosta näitä lyhyitä lenkkejä ilman pohjallista. Jalka saattaisi vahvistua.

Aamupäivän lenkillä ilmennyttä alaselän vaivaa ei tuntunut missään vaiheessa. Vähän se huolestuttaa silti. Tuliko nyt vedettyä liian rankasti nämä kaksi päivää? Se selvinnee lähiaikoina.

Aika: 53:03
Matka: 8,3 km (6:23 /km), sis. 3,0 km 5:59 /km, 145bpm
Keskisyke: 143

Nyt poistun muutamaksi päiväksi mökille huilimaan. Pari lenkkiä on suunnitelmissa sinnekin seudulle. Jos sää jatkuu sateisena, niin hiekkatiekään ei pölise. Seuraavia päivityksiä voi odottaa tiistaina.

Hiipuvavauhtinen pitkä

2007-06-26T15:50:00.000+03:00

Maanantai-iltana kyttäsin haukkana tiistai-aamun säätietoja. Oli mahdollista, että ei olisi satanut ja laitoin kellon soimaan 6.45. Kellon pärähtäessä kuulin heti, että ulkona sataa. Niinpä käänsin herätystä myöhemmäksi ja samalla unohdin ajatuksen juoksuretkestä. Lähenevä satasen koitos riitti kuitenkin motivaattoriksi pitkään lenkkiin ja kymmeneltä starttasin vesisateeseen. Pukeutuminen aiheutti päänvaivaa. Päädyin capri-trikoisiin, t-paitaan ja juoksutakkiin. Päähän huivi ja jalkaan sukat + Brooks Adrenalinet. Vettä tuli reippaasti, ei kuitenkaan kaatamalla, joten se ei häirinnyt juoksua juuri lainkaan. Ihan mukavalla fiiliksellä juoksu sujuikin heti alusta saakka. Juomavyössä minulla oli 4 pulloa vettä ja testiä varten yksi Dexalin sitruunanmakuinen geeli.

Matka alkoi Viikin Arboretumin läpi Vantaanjoen varten. Kävelin jyrkimpiä ylämäkiä ja samalla naukkailin pullosta vettä. Soittimessa pauhasi Ari Koivunen, joka on tunnelmaa nostattavaa lenkkimusiikkia. Juoksin länsipuolta aina Vanhalle Tuusulantielle saakka ja sieltä itäpuolta takaisin päin. Käännöksen jälkeen matkaa oli kertynyt noin 15 kilsaa ja tuuli alkoi puhaltaa vastaisesti. Koko kostyymini oli luonnollisestikin aivan likomärkä - ollut jo pitemmän aikaa. Pian tämän jälkeen alkoi matkakin painaa kintuissa. Energiat taisivat käydä vähiin. Mutta ei auttanut, kuin jatkaa eteen päin, jotta matka joskus loppuisi.

Noin 20 kilometrin kohdalla taivas alkoi hieman vaaleta, mutta vettä tiputteli siltikin. Pian sade tosin loppui ja vaatteet alkoivat kuivua. 21 kilometrissä otin geelin. Ajattelin, että jos se laukaisee suolet toimintaan, niin Viikin Arboretumissa on pari vessaa sopivasti hollilla. En muista, että koskaan aiemmin olisin kokeillut geelejä, joten olihan se jo korkea aika. Dexal-geelipussin käyttöliittymässä on paljon toivomisen varaa: pussi repesi vähän liikaakin ja pian olin yltä päältä geelissä. Suurin osa tavarasta löysi tiensä suuhun asti ja sitten vettä päälle. Aika makeaa se oli enkä varmaan saisi näitä alas kovinkaan montaa samalla reissulla. Toisaalta taas huomasin, että se piristi kummasti. Seuraavaksi taidan kokeilla kofeiinipitoista geeliä.

Viikissä jouduin silti kävelemään ylämäkiä. Lämpötila alkoi nousta ja syke siinä samalla, joten vauhdista (joka jo muutenkin oli melko olematonta) joutui tinkimään. Vatsakin ilmoitteli itsestään pariin otteeseen, mikä ei ollut Dexalin ansiota, vaan ihan muita juttuja. Soittimesta oli paristo loppunut siellä 20 kilsan kohdalla. Vaihdoin sen nyt ja kyllä musiikki (Ari Koivusen levy toistamiseen) piristikin vähän. Veivasin vielä Latokartanon kautta Hallainvuoreen, jossa saatoi todeta matkan alkavan täyttyä ja otin suunnaksi kotiosoitteen.

Matkanteko oli tänään aika vaikean tuntuista. En ollut kunnolla valmistautunut henkisesti lenkkiin. Mielessä oli siintänyt aurinkoa täynnä oleva juoksuretki Reitti 2000:lle, mikä olisi tuntunut paljon mielekkäämmältä vaihtoehdolta tavanomaiselle pitkikselle. Sateen vuoksi en halunnut lähteä palelluttamaan itseäni niin kauas. Toivottavasti ensi viikon alussa olisi parempi ilma, jotta juoksuretki ennen MasU:a toteutuisi. Myös fyysinen valmistautuminen oli huolimatonta: koko matkan närästi aivan tolkuttomasti, kuten on tehnyt juhannuksen jälkeen joka päivä. Aamupalakin oli huolimattomasti koostettu ollen liian runsas ja kuitupitoinen.

No olenpahan ainakin maan pinnalla juoksun suhteen taas. Niin ja voihan se olla, että MasU:lla sataa koko päivän. Sitä vaan jotenkin on niin orientoitunut kuumuuteen ja savuun, ettei osaa ajatella muita säävaihtoehtoja. Tämän päivän perusteella toivon tosiaan, ettei sataisi koko päivää.

Eikä tarvinne mainita, että nyt pari tuntia lenkiltä paluun jälkeen paistaa aurinko. :-)

Aika: 3:49:11
Matka: 30,3 km (7:33 /km)
Keskisyke: 135

3 kilsan väliajat (Fore otti automaattisesti)

1. 21:19
2. 22:37
3. 22:29
4. 22:45
5. 22:31
6. 22:54
7. 23:13
8. 22:52
9. 23:26
10. 22:55
11. 02:06 (300 metriä)

Elikäs suunnittelematon hiipuvavauhtinen lenkki.

Purustelua

2007-06-25T21:49:00.000+03:00

Juhannuksen jälkeinen lapamato vaivasi oikeastaan koko tämän ensimmäisen varsinaisen lomapäivän. Olin suunnitellut tekeväni kahdeksan kilsan lenkin ja meneväni vielä kuntosalille sen jälkeen. Iltapäivällä alkoi näyttää pahasti siltä, että kieriskelen koko päivän sohvalla Internet-surffauksen ja herkkujen parissa. Mutta ei niin masentavaa, ettei jotain positiivistakin: chätistä löysin sysäyksen tiedustella fillariani huollosta ja se olikin valmis! Niinpä menin julkisilla Myyrmäkeen hakemaan fillarin ja pyöräilin sieltä Paloheinän majalle seitsemäksi.

Paloheinän maja on suljettu heinäkuun viimeiselle viikolle saakka, joten vessaan ja suihkuun ei siellä pääse tänä aikana. Yksi bajamaja siellä kylpee auringossa, joten ei tarvitse metsässä kyykkiä. Tiedä sitten, kumpi on lopulta epämiellyttävämpää.

Kiersimme pururataa vastapäivään. En ole aiemmin ollut tuolla juoksemassa, joten kaikki oli uutta ja mielenkiintoista. Mojovia mäkiä riitti koko 7,5 kilsan matkalle. Juhannusröpöttelyt närästivät aika kivasti, huhhuh. Vauhti meillä oli varsin rapsakkaa maasto huomioiden ja mäet nostivat sykkeen ylös ja pistivät puuskuttamaan. Teki todella gutaa rasittaa hengityselimiä ainaisen tasavauhtisen nylkytyksen sijaan. Pehmeä purualusta oli myös vaihteeksi kiva alusta.

Keskustelimme Masokistin Unelmasta ja yleisemmin ultrajuoksun (kovan fyysisen rasituksen) henkisistä vaikutuksista. Kokemukset ovat molemmilla olleet samansuuntaisia, mutta sain myös paljon uutta ajattelemisen aihetta. Ehkäpä jonain päivänä ajatukset ovat valmiita täällä ruodittavaksi, nyt voin vain todeta kaappimaratoonarin asettaneen sanansa varsin osuvasti.

Aika: 1 h
Matka: 7,5 km
Ei mittaria.

Piristävä lenkki tämä, kiitos seuran ja uuden maaston.

Juhannuksen jälkeen

2007-06-24T21:22:00.000+03:00

Keskikesän juhlasta on toivuttu ihan hyvin, mitä nyt pikkuisen tuppaa närästämään. Perjantaina kävin hölkkäilemässä 10 kilsaa ennen juhannussaunaa. Mökkimaastoissa ei noita reittivaihtoehtoja ole kovinkaan paljon. Tämäkin lenkki meni edestakaisena juoksuna pitkin pöllyävää hiekkatietä. Onneksi autoja oli liikkeellä ainoastaan yksi, mutta senkin jäljiltä syljeskelin hiekkaa muutamia minuutteja. Syke oli huimissa lukemissa. Lenkin jälkeen tankkailinkin sitten nesteitä suomalaiskansalliseen tyyliin aamuun saakka. Juhannuspäivänä oli siis tyytyminen krapulaa lievittävään kävelyyn, darrasaunomiseen ja monipuoliseen evästelyyn.

Sunnuntai puolestaan kului autossa mökiltä paluumatkalla. Illalla ryhdistäydyin ja kävin kiertämässä Malmin kentän ympäri. Meno oli oikein mukavaa ja jalat tuntuivat levänneiltä ja hyvävoimaisilta. Oikein kiva lenkki, jolle olisin kuitenkin kaivannut juotavaa mukaan.

Aika: 113 min
Matka: 16,45 km (6:54 /km)
Keskisyke: 140

Alkuviikosta pitäisi juosta rypäsjuoksuna pari pitkää lenkkiä. Seuraan sään kehittymistä, enkä vielä tiedä tarkkaa ajankohtaa näille lenkeille.

Sekalaista vauhdinpitoa

2007-06-20T21:10:00.000+03:00

Pienen sadekuuron jälkeen vedin lenkkikamat päälle ja läksin kiertämään KehäI-Tattariharjuntie -kuviota. Poikkesin Malmin kenttää kiertävälle reitille muutaman sadan metrin matkalta. Alkuun juoksu tuntui kevyeltä, mutta muuttui siinä neljän kilometrin kohdalla jotenkin tasapaksuksi ja jalkojakin alkoi uuvuttaa. Päättelin sen johtuvan tylsyydestä, joten juoksin seuraavat kilsat hiukan reippaammin, mikä tuntuikin tekevät menosta mieluisampaa. Lopussa koitin edetä taas vähän hitaammin, kun alkoi hengästyttää ja olla muutenkin väsähtänyt fiilis.

Huomenna on viimeinen työpäivä ja kuuden viikon autuus koittaa. Jos kaikki menee suunnitellusti, on ensi viikolla luvassa hieman vaihtelua näihin tasapaksuihin vakionylkytyksiin. Tai no, kyllähän nyt juhannuksenakin jo maisema vaihtuu, jos sekin innottaisi minua juoksujen suhteen. Voi siis olla, että lenkkitarinatkin muuttuvat jossain vaiheessa kiintoisammiksi. Oikein lämmintä ja onnellista juhannusta kaikille!

Aika: 82 min
Matka:12,2 km
Keskisyke: 140

Kevyt alku

2007-06-19T20:40:00.000+03:00

Nuha tuntui olevan voitettu ja luonnollisestikin piti päästä heti lenkille. Lähdin varovaisesti kiertämään Kurkimäki-Kontula -reittiä, joka on toinen suosimistani lyhyistä reittivaihtoehdoista. Se toinen menee Viikin pelloille, mutta jotenkin viime aikoina ne tienoot ovat tuntuneet ahdistavilta. Siellä kun usein tuulee, heinät pöllyttää ja noilta seuduilta on muutenkin huonoja lenkkimuistoja, mm. täydellisiä sippaamisia erityisesti viime vuodelta, mutta yksi myös kuluvalta vuodelta.

Aikani juoksin matkasta nautiskellen, muzakkia kuunnellen. Ei mitään erityistä mainittavaa. Tai no voisin mainita katselleeni, kun teinit ajoivat mönkijällä ja joivat olutta. Ei siinä voinut muuta kuin todeta itsensä vanhaksi, kun melkeinpä kauhistellen ihmettelin menoa. Niin ja onhan tuo keskisykekin aika lailla alhainen. Huomena lissää.

Matka: 8,2 km
Aika: 57:24 (7:00 /km)
Keskisyke: 133

Juoksureppu!

2007-06-19T13:33:00.000+03:00

Olen jo jonkin aikaa harkinnut ostavani juoksurepun. Olen käynyt vertailemassa malleja ja hintoja useaankin kertaan. Reppuja on olemassa suurempia ja pienempiä, naisille omia malleja, juomasysteemillä tai ilman, erilaisin kantojärjestelmin jne. Hintahaitari niin ikään on varsin laaja: 20-100 euroa.

En halunnut pelkkää juomareppua, vaan repun oli oltava niin suuri, että sisäpelikengät ja juoksupuku mahtuvat mukaan. Ja voin vallan hyvin pysähtyä kaivamaan juomapullon repusta janon yllättäessä - jotenkin vähän vierastan juomapussi+letku -yhdistelmää. Normaaleilla pitkillä lenkeillä käytän edelleen juomapullovyötä.

Tänään löysinkin Kampin Sportlandista Asicsin Barrios Backpack SM -merkkisen repun. En aiemmin ollut nähnyt vastaavaa mallia missään. Siinä ei ole juomapussia mukana, mutta siihen voi kyllä sellaisen halutessaan asentaa. Koska hinta oli kohtuullinen, tein kaupat. Vähän surkea kuva, mutta parempaakaan en löytänyt.

Suunnitelmissa minulla onkin jo yksi retki, mutta siitä lisää aikanaan.

Lauantai-illan huumaa luistellen

2007-06-18T13:11:00.000+03:00

Hieman laahaa jälkijunassa nämä kirjoitukset. Myönnän syyn olevan flunssan aiheuttaman **tutuksen.

Mutta lauantaina kaikki oli vielä kohtalaisesti, joten kävin iltasella koettamassa rullaluistelua ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Suojien pukemiseen meni taas reippaasti aikaa, mutta viimein pääsin horjuen pihamaalle. Lähdin Mellunmäen suuntaan tuttua reittiä pitkin. Potkiskelin maltilla eteenpäin ja kokeilin vähän jarruttamistakin. Se taito tuntui periytyneen edelliseltä vuodelta.

Joissakin alamäissä meno oli vähän epävarmaa ja jouduin tekemään paniikkikurvauksen poikkikadulle, jotta en olisi suistunut risteykseen liian kovalla vauhdilla. Menin Vuosaareen ja siellä ajauduin umpikujaan, kun golf-kentän ohi menevä tie oli katkaistu. Pääsin kuitenkin Aurinkolahteen ja sieltä Meri-Rastilan kautta Itäkeskukseen ja kotiin. Koko lystiin meni aikaa 85 minuuttia ja keskisyke oli 126.

Mutta nyt sitten on nuha. Tänään kylläkin olo on jo eilistä parempi, jotta eiköhän sitä pian pääse treenaamaan taas. Olen siirtänyt suunnitelmia muutamalla päivällä eteen päin. Koin nimittäin kaiken aivokapasiteettini ylittävän oivalluksen: koska loma alkaa torstaina, niin sitten voi pitkät lenkitkin juosta minä päivänä tahansa - juoksuviikon ei tarvitse alkaa maanantaina ja päättyä sunnuntaihin! Ei mikään turha pää miulla...

Masokistin mietteitä

2007-06-15T09:28:00.001+03:00

Luonnollisestikin kävi niin, että tiistaina ilmottauduttuani kisaan, heräsin keskiviikkona kurkkukipuun. En tiedä onko tauti päällä, tulossa vai mitä, mutta kurkku on karhea edelleen, väsyttää ja olo on muutenkin "flunssainen". Nuhaa ei ole ainakaan vielä tullut. Niinpä tämä viikko on mennyt jäiden poltteluksi ja alkaa pikkuhiljaa kypsyttää juoksemattomuus. Kun ei pääse lenkille, niin olo on kaiken aikaa kuin persiiseen ammutulla karhulla.

Välillä myös mietityttää nämä jäljellä olevat viikot. MasU:uun on kahdeksan viikkoa aikaa. Olen tietenkin tehnyt harjoitusohjelman loppuajaksi, mutta tämäkin viikko on käytännössä mennyt jo harakoille. Lisäksi juhannus hieman ruuhkauttaa ensi viikon harjoituksia. En kehtaa juhannusta käyttää pitkiin lenkkeihin, kun on tarkoitus viettää aikaa porukalla - olla ns. sosiaalinen :-D.

Tehokasta juoksuaikaa minulla on tästä päivästä lukien 3 viikkoa. 6.7. starttaamme kolmen viikon kesälomareissulle. Onnekseni loma on liikunnallinen - pyöräreissun ollessa kyseessä. Matala sykealue tulee noiden viikkojen aikana hyvin käytetyksi ja eiköhän siellä Tatralla pääse aika lähelle maksimiakin. Ajatuksena on myös tehdä tuona aikana muutamia juoksutuntumaa ylläpitäviä lenkkejä, mutta viimeinen pitkä lenkkini on viikon 26 lopussa (MasU on viikolla 32).

Uskottelen itselleni, että MasU:n läpäisemistä varten tarvittava kunto on tehty jo tähän päivään mennessä ja jäljellä olevan ajan treeneillä ei minun läpipääsytavoitteen kannalta ole niin kriittistä merkitystä. Vauhti tullee olemaan jotain 8:30 /km luokkaa kävelyineen. Ajattelen enemmänkin niin, että yltiöpäisellä veivaamisella voisin tuhota enemmän, kuin mitä harjoitusten kehittävä vaikutus ehtii olla ennen viikkoa 32. Omien havaintojen mukaan kunnon nousu tulee hieman jälkijunassa. En toki ole sitä mieltä, että nyt vaan ranttaliksi ja bileet pystyyn. Jos tauti ei tästä etene, niin jäljellä olevan kolmen viikon "juoksuajan" käytän tosiaan juoksemiseen. Kilsoja on piirrelty paperille niin, että juostavaa varmasti riittää; toivottavasti en äidy ylilyönteihin.

Nyt ei ole paluuta

2007-06-12T11:36:00.000+03:00

Se on tapahtunut. Ilmoittauduin hetki sitten Masokistin Unelmaan, joka juostaan 11.8.2007. Kadun tätä varmasti vielä sata kertaa. Mutta kerran sitä vain eletään. Tosissani lähden yrittämään ja nauttimaan joka hetkestä tuon pitkän kilpailun aikana. 100 kilsaa on niin pitkä matka ja 15 tuntia on niin pitkä aika, että siinä ehtii tapahtua kaikkea mahdollista kamalan ja ihanan väliltä. Kyllä, siitä tulee hieno päivä ja kaikki mitä eteen tulee otetaan vastaan.

Kertomus Tukholman maratonista

2007-06-11T19:36:00.000+03:00

Reissu Tukholmaan alkoi perjantaina Helsinki-Vantaalta klo 17.35. Tunnin kuluttua olimme äitini kanssa Arlandassa, josta siirryimme lentokenttäbussilla keskustaan. Metroa etsiessämme löysimmekin vahingossa hotellille, johon äitini jäi minun suunnatessa tieni kohti stadionia numerolappua noutamaan. Östermalmin kentällä kiemurtelikin jo noin 400 metrin mittainen jono, jonka päähän asetuin kiltisti jonottamaan. Aurinko porotti kuumasti ja kävin välillä hakemassa vesipullon pastaparty-teltalta. Nopsaa se jono lopulta meni, seisoin siinä ehkä 20 minuuttia. Mutta kaiken kaikkiaan oli hyvä jonottaa numero jo perjantaina, ettei lauantaina olisi tarvinnut menettää hermojaan ja väsyttää itseään siellä.

Lauantai valkeni aurinkoisena ja ilma oli lämmin jo aamusta. Aamupalaksi söin hieman leipää, hilloa, oliiveja mysliä ja kotoa tuomaani mustikkasoppaa. Ja tietysti kahvia. Kävimme kävelyllä
Drottningatanilla, jossa ei käynyt tuulenvirekään. Suoraan sanoen hirvitti edessä oleva juoksu.

Puoli yhden maissa läksin siirtymään Östermalmin kentälle Tunnelbanalla. Siellä olikin jo runsaasti väkeä, mutta koetin silti bongata tuttuja siinä kuitenkaan onnistumatta. Pian päätinkin siirtyä varjoon odottelemaan ja kuuntelemaan musiikkia. Jo siinä istuskellessa tunsin oloni flunssaiseksi, kurkkua ja nenää kutitti. Varttia vaille kaksi kävelin vessan kautta lähtökarsinaan. Olin ottanut vesipullon mukaan, jota roudasinkin kädessäni 25 kilsaan
saakka. Taskussa oli pari buranaa, vessapaperia ja varaparisto.

Lähtölaukaus tuli ja ihmismassa vyörähti liikkeelle. Juoksemaan pääsin lähtöviivalta, vaikkakin vauhti oli hyvin rauhallinen Valhallavägenillä juostessa. Kääntyessämme kapeammalle väylälle vauhti hidastui entisestään. Juoksin jonkin verran asvaltin ulkopuolella hiekka-alustalla. Joillakin tuntui olevan kamala kiire, kun poukkoilivat ohi oikealta ja vasemmalta. Tyydyin massan vauhtiin, koska minulla ei ollut sen kummemmin aikatavoitetta.

Ensimmäiselle juoma-asemalle tultaessa noin 6 kilsan paikkeilla pöydät olivat tyhjät. Noin sadan metrin päästä löytyi onneksi lisää juomapöytiä. Kulautin vettä lasillisen ja jatkoin matkaa. Juomapisteillä kävelin aina 10-20 metrin matkan, jotta neste osui paremmin kohteeseen. Tämän jälkeen pääsi hieman vapaammin juoksemaan ja oma vauhti alkoi asettua siihen 6.50-7.00 min/km paikkeille.

Kaupunkiin tultaessa katsojien määrä lisääntyi, mutta jotenkin jäi sellainen tunne, että aiemmin katsojia olisi ollut enemmän ja tunnelma parempi. Tai sitten olin vain niin keskittynyt omaan juoksuun, etten huomioinut ympäristöä. Kuninkaanlinnan kohdalla oli äitini kannustamassa.

Käännyttiin Södermälarstrandille, jonka muistan vuodelta 2003 hyvin tuskaisesta toisesta kierroksesta. Nyt se tuntui molemmilla kierroksilla lyhyeltä, vaikka aurinko porotti kirkkaalta taivaalta. Nousu Västerbronille tuli yllättävän nopeasti. Juoksin mäen hitaasti hissutellen ylös ja hieman reippaammin alas. Kävelijöitä oli jo ensimmäisellä kierroksella melko paljon ja toisella kierroksella enemmistö minua ympäröivistä ihmisistä käveli mäen.

Reitin loppuosan pitkät suoratkin menivät nopeasti ja pääsin toiselle kierrokselle 2.20 ajassa - puolimaratonin pylvään ohitin 2:28:24 ajassa. Tässä kohdin päätin hiukan kiristää, mutta vain hiukan, että jää vielä loppukiriinkin varaa. Gärdetin pelloilla iski ensimmäinen keuhkoahdistuskohtaus. Hieman sitä säikähdin, koska tunne oli uusi. Tilanne ei pahentunut, joten en hidastanut vauhtia. Djurgårdenissa maisema oli ihastuttava ja jalka nousi suorastaan leikittelevän kepeästi. Olin säästänyt virkistyssienen kokonaan toista kierrosta varten, mutta kuumuus ei vieläkään tuntunut juuri mitenkään haittaavan menoa. Joissain kohdin ruiskutettiin vettä palokuntaletkuilla ja minäkin sain hieman vettä päälleni. Samassa rytäkässä juoksin vesilätäkköön ja kengät kastuivat. Kirosin sitä ohikiitävän hetken, mutta aika nopsaahan nuo kengät kuivuivat tuossa helteessä.

Strandvägenillä juostiin puiden varjossa hiekkatiellä, joka pöllysi aika kiitettävästi. Tässä kohden tunsin toisen kerron ahdistusta hengityksessä. Tultiin toisen kerran Cityyn ja olisiko katsojia ollut nyt vähän enemmän. Bongasin taas äitini kannustamassa ja askel oli vieläkin kevyt, kun tulin 30 kilsan kohdalle. Fore näytti tässä kohtaa 30,4 km ja aikaa oli mennyt 3:30. Matkan rasitukset eivät tuntuneet, joten jatkoin samaa tahtia. Toista kertaa Västerbronille noustessa hengästyin sen ainoan kerran koko matkan aikana. Nyt vähän harmittaa, että en mitannut sykettä. Olisi ihan kivaa tietää, missä lukemissa mentiin.

Sillan jälkeen heitin vessapaperit hiiteen ja kiristin vauhtia oleellisesti. Viikon vk-lenkki olikin vielä tekemättä. Käänsin mp3-soittimesta lisää volyymiä ja annoin mennä rennolta tuntuvaa vauhtia. Ohitin varmaan aika monta ihmistä, vaikka kävelin juoma-asemilla. 39 kilsan kohdalla otin glukoosikaramellin, mikä oli vikatikki. Loppumatkan juoksin kylkipistos seuralaisena. Olo oli niin hyvävoimainen, että en pysähtynyt kaikille juomapaikoille.

Niin se matka taittui ja alkoi koivissakin tuntua tuon loppurykäyksen aikana. Asvaltti on kova alusta. Stadionille tullessa huomasin, että en ehdi viime kertaiseen Tukholman aikaani, joten en viitsinyt ottaa oksennuskiriä vaan laskettelin rauhassa maaliin. Lihaskipu alkoi välittömästi, kun pysähdyin ja kirosin mielessäni osallistumisen Masokistin Unelmaan. Portin ulkopuolella käteen lyötiin vesipullo ja nielaisin heti buranan. Sitten vain jonottamaan chipin poistoon ja hakemaan paitaa ja eväskassia. Saman tien ne saatuani suunnistin Tunnelbanalle ja hotelliin, jossa suihkutin jalkoja jääkylmällä vedellä. Tämän jälkeen maistuikin pieni kävelylenkki, ruoka sekä pari olutta ja osallistuminen Masokistin Unelmaan tuntui jälleen parhaalta mahdolliselta tavoitteelta. Illalla ennen nukkumaanmenoa nykäisin vielä toisen buranan rentouttamaan oloa.

Seuraavana päivänä saatoin todeta, että selvisin tästä juoksusta ilman lihasten tönkköytymistä ja kipuja. Sunnuntaina olin kyllä kohtuullisen väsynyt, vaikka yritinkin nauttia Tukholman merellisestä maisemasta.

Ihan kiva reissu, mutta päällimmäisenä jäi mieleen jonottaminen ja ruuhka. Olen yllättynyt, että kuumuus ei heittänyt vatsaa sekaisin. Tämä kerta meni pelkäksi läpijuoksuksi, mikä myös vaikuttanee siihen, että fiilis ei ollut aivan katossa. Tasaisella vauhdinjaolla tuosta ajasta olisi EHKÄ ollut nipistettävissä sellaiset 15 minuuttia pois ilman kohtuutonta kärsimystä, mutta 4:30 alitus olisi todennäköisesti heittänyt jalat tönköiksi ja palautuminen olisi hidastunut oleellisesti. Ehkä myös vatsa olisi reagoinut korkeampaan sykkeeseen ja kehon lämpötilan nousuun. Keliin nähden olen sangen tyytyväinen lopputulokseen ja ennen kaikkea siihen, että tällä hetkellä kroppa tuntuu palautuneelta ja kenties jo huomenna käväisen pienellä lenkillä. Tänään jo fillaroin työmatkat (24 km).

Aika: 4:48:21 (6:50 /km)
Matka: 42,195 km

Kilsat /min (Forerunnerin gps-mittaus, automaattiset kierrokset)

1. 7:30
2. 7:23
3. 7:11
4. 7:23
5. 6:50
6. 7:13
7. 6:55
8. 6:56
9. 6:50
10. 6:46
11. 7:04
12. 6:47
13. 6:48
14. 6:51
15. 6:44
16. 6:57
17. 6:51
18. 6:53
19. 6:41
20. 6:44
21. 6:43
22. 6:37
23. 6:44
24. 6:49
25. 6:51
26. 6:57
27. 7:02
28. 6:48
29. 7:06
30. 6:36
31. 6:10
32. 6:41
33. 6:39
34. 6:46
35. 6:23
36. 6:09
37. 6:17
38. 6:31
39. 6:05
40. 6:05
41. 6:00
42. 6:13
43. 4:28

Tukholman tunnelmia

2007-06-08T09:04:00.000+03:00

Eilen tuli tehdyksi keveä verryttelylenkki juoksutovereiden kanssa ja hieman rentouduttua matkavalmistelu- ja työkiireiden keskellä. Vantaanjoella oli lämmin, mutta jotenkin tuo kuumuus ei minua vaivannut juurikaan. Nesteitä on tullut nappailtua runsaasti viime päivinä ja sama tahti jatkuu tänään. Töissä minulla on eväänä litra maltodekstriinillä höystettyä mehua. Tähän satsiin laitoin myös maltillisesti suolaa. Suola vähentää lihasten kramppiherkkyyttä.

Kenkäongelmakin ratkesi. Arvontalaulun raikuessa valinta osui Brooks Adrenalineihin - matkalippu on teidän olkaa hyvä! Aion kuljettaa kengät ja pohjalliset (+ rintsikat) käsimatkatavaroissa. Kaikki muu asustus on korvattavissa, jos lentoyhtiö päättääkin lähettää matkatavarat Tahitille. Päähän aion laittaa valkoisen, sinivalkopalloisen huivin. Se on tosin vielä kaupassa.

Tukholmaan on luvattu lämpöä 27 astetta. Hyvä koeasetelma ajatellen vaikkapa Masokistin Unelmaa. Tulee testatuksi, miten kroppa reagoi rasituksen ja kuumuuden yhteisvaikutukseen usean tunnin koitoksessa. Vatsa voi heittää volttia ja Bajamajakin olla kova sana. Mut sen näkee sitten. Soittimenkin aion kantaa mukanani. Siihen on ladattu samoja biisejä, joita olen kuunnellut lenkeilläkin. Jospa niistä saisi voimia vaikeuksien keskellä.

Entäs tavoite? Rauhallisesti liikkeelle sellaista 6:50 -7:00 vauhtia ja jos 30 kilsassa riittää energiiaa, niin sitten saan irrotella. Mutta koko ajan täytyy pitää mielessä, että ensi viikolla pitää pystyä liikkumaan. On näet niin, että MasU:n treeneihin on juoksemalla käytettävissä kolme (3!) tehokasta viikkoa. Tämän jälkeen seuraa lomareissu, jonka aikana juoksulenkit ovat lähinnä tuntumaa ylläpitäviä.

Mut nyt pitää mennä. Lämmintä viikonloppua ja hyviä juoksuja kaikille niin Tukholmaan, Perniöön ja missä ikinä taivallattekaan!

Enempää ei ehtinyt

2007-06-07T08:26:00.000+03:00

Hoksasin keskiviikkona iltapäivästä, että ylihuomenna on JO lähtöpäivä. Kylppärin siivous, vaatekatselmus, silittäminen, pakkaaminen, mp3-soittimen tuunaus ja moni muu asia oli vielä tekemättä. Ja lenkillekin pitäs ehtiä. Torstai-illaksi olin buukannut rentouttavaa lenkkeilyä, joten keskiviikkona piti saada asiat järjestykseen.

Työmatkat ovat venyneet normaalia pidemmiksi (ajallisesti), kun metron vuoroväli on siltaremontin vuoksi tuplaantunut. Fillarointi minulla on tämän viikon tauolla - sen verran säästelen lauantaille. Ens viikolla voi sitten heittää hyvästit metroruuhkalle ja siirtyä pyörätielle.

Heti töistä tultuani laitoin toimeksi. Kylppärin siivouksen jälkeen pääsin sitten lenkille. Ovella mietin, että onko mitään järkeä juosta kolmea lenkkiä peräkkäisinä päivinä maratonviikolla. Vastauksen tietää vasta lauantaina iltapäivällä tai ainakin silloin on parempi tietämys vastata kysymykseen. Jos ei kulje, niin yhtä hyvin syynä voi olla mikä tahansa muukin asia kuin nämä kolme lyhyttä lenkkiä.

Juoksin aluksi 2 kilsaa verraa. Hieman tuntuivat jalat kankeilta, mutta kyllä ne siitä tokenivat. Perään sitten 2 kilsaa kovempaa ja lopuksi vielä 2,2 kilsaa verraa. En osaa sanoa, mikä merkitys tällä lenkillä oli, mutta kun enempään ei aika riittänyt. Etukäteen olin suunnitellut ihan täyspainoista 8 kilsan vk-lenkkiä. Tämmöstä lyhyttä en olekaan koskaan juossut. Ilma oli paikoin jopa kuuma.

Aika: 14 min + 10:46 + 15 min
Matka: 2 km + 2 km + 2,2 km
Keskisyke: 132, 164, 146

Maratonviikon 1. lenksu

2007-06-05T21:21:00.000+03:00

Lauantaina ois sit vuorossa Tukholman maraton. Ex-päätavoite, joka nyt siis on vain hiukan reippaampi ylipitkä lenkki. Luvassa on kaiketi lämpöstä keliä, joka on hyvää harjoitusta sekin. Vauhdinjako ratkeaa vasta lauantaina, kun näen kelin ja omat fiilikset. Näillä näppäimillä suunnittelen sellaista 4:40-4:45 loppuaikaa ja vauhdikkaampaa loppupuoliskoa. Ainakin henkisesti reissu innostaa aivan yhtä paljon, kuin jos olisin menossa juoksemaan täysvauhtista maratonia.

Tänään testasin lauantaina ostamani lenkkarit. Juoksin keskustassa jälleen. Töölönlahden ympäri, Tervasaaressa ja Pohjoisrannassa. Kerran pysähdyin löysäämään oikean kengän nauhoitusta. Alkukankeuden jälkeen juoksu sujui tosi kepeästi. Kengät tuntuivat tosi hyviltä. Vähän kiinnostaisi ottaa ne Tukholmaan, mutta en taida uskaltaa. Kahdeksan kilsan lenkki on jotain ihan muuta kuin 42. En muuten tiedä vielä, mitkä kengät olisivat matkalippunsa ansainneet. Tällä hetkellä ehkä adistar controlit johtaa, mutta Adrenalinet ovat hyvänä kakkosena.

Lenkin jälkeen viivyin puolisen tuntia kuntosalilla käsien ja keskivartaloliikkeiden parissa. Sitten fillarilla kotiin. Yhteensä pyöräilyä kertyi 24 km - töihin ja takas.

Tämän viikon suunnitelmat muuten ovat sellaiset, että huomenna juoksen lyhyen reippaan lenkin tai kevyitä vetoja. Torstaina puolestaan lyhyt ja kevyt verryttelylenkki + ehkä muutama kiihdytys. Sitten perjantaina lentsikka lähtee 17.35 ja on perillä 17.35. Yritän perjantaina illalla ehtiä hakea numerolapun, jotta lauantaina ei tarvitse olla niin aikaisin lähtöpaikalla postailemassa.

Aika: 61 min
Matka: 8,5 km
Keskisyke: 137

Sunnuntai-aamun seikkailua

2007-06-03T11:21:00.000+03:00

Tänään toteutin sen, mitä olen tässä loppukevään aikana ajatellut moneen kertaan. Säädin herätyskellon soimaan 3.45. Heräsin ilman kelloa jo 3.13. Ulkona oli jo valoisaa. Nousin ylös noin 3.30. Laitoin päälleni capritrikoot, pitkähihaisen ja lyhythihaisen juoksupaidan. Otin mukaani juomavyöhön kaksi pulloa maltosta sotkemaani urheilujuomaa ja yhden pullon vettä. Trikoiden pieneen taskuun tungin bussilipun, 2 euron kolikon, kotiavaimen ja vessapaperia. Lisäksi otin mukaan mp3-soittimen. Ennen lähtöä söin vähän kaurahiutaleita ja mysliä mustikkakeiton kera. Ulkona kuului olevan jonkin verran baaristapaluuliikennettä. Totta puhuen hieman epäilytti lähteä juoksemaan kaupungin suuntaan, mutta "pelko" osoittautui turhaksi.

4.15 olin pihalla. Auringon nousu oli ehkä juuri tapahtunut. Reittini kulkisi kuitenkin länteen, joten auringon nousun ihailu jäisi muutamiin olan yli vilkuiluihin. Myllypurossa näin muutaman ihmisen. Jotkut ulkoiluttivat kahta suurta koiraa edellisillan juhlatamineisiin pukeutuneena. Aloitin hyvin rauhallisesti. Aamulenkit ovat aina olleet minulle tosi raskaita. Suuntasin metsän läpi kohti Itäkeskusta. Kävelin Itäväylän ylittävän kaarisillan yli. Toisella puolella kohtasin kaksi baarista palailevaa tyttöstä, joista toinen hoilotti Suvivirttä. Jatkoin Marjaniemen siirtolapuutarhan ohi Strömsinlahden rantaan. Hiukan palelti käsiä. Aurinko oli sen verran matalalla, ettei sitä tänne näkynyt. Meri oli aivan tyyni ja valonsäteet heijastuivat veden pinnasta. Linnut pitivät aamuista konserttiaan. Seuraava vastaantulija oli ylioppilasnuorukainen Porolahden rannalla. Yhtä ihmettelevästi menoani seurasi myös iso rusakko, joka laiskasti loikki tieltä metsään.

Viiden maissa olin Herttoniemenrannassa. Näillä seuduin oli enemmänkin väkeä liikkeellä, edellisillan jäljiltä tosin suurin osa. Kuulin kyllä, miten jotkut ihmettelivät trikooasuista lenkkeilijää. Aurinkokin alkoi lämmittää jo. Yllättävänkin korkealta se paistoi jo tuohon aikaan. Matka jatkui Kulosaareen. Maisema oli kuin postikortista. Laitoin musiikin myös soimaan tässä kohdassa, kun liikennettä alkoi olla enemmän (useita autoja). Fiilis oli tosi mahtava juostessani Kulosaaren sillalla ja samalla ihaillessani rauhallista kaupungin siluettia tyynen merenselän yli.

Saavuin Kallioon. Eräällä parvekkeella Hämeentien ja Aleksis Kiven kadun kulmassa oli riehakkaat jatkot meneillään. Sieltä huudettiin: "Onko hyvä lenkki?" Vastasin, että ihan paras! Käännyin Sturenkadulle, Linnanmäen ohi Töölönlahden rantaan. Töölön kisahallille ehdin parahiksi todistamaan, kuinka edellisen yön putkassa viettäneet juhlijat tuupattiin ovesta ulos. Sinne jäivät ihmettelemään jatkopaikkaa, kun minä painelin Mannerheimintien yli kohti Meilahtea.

Käännyin kohti Seurasaarta kellon ollessa noin 6.15. Nyt vastaan alkoi tulla jo yönsä nukkuneitakin ihmisiä. Hiukan alkoi matka painaa jaloissa tässä vaiheessa, vaikka vauhti olikin tosi verkkaista. Hiekkapohjainen tie toi tosin jonkin verran helpotusta. Maisemia ja rauhaa ihastellessa etenin Kuusisaareen ja Lehtisaareen. Laitoin musiikinkin pois, kun ympäristö muuttui jälleen hiljaisemmaksi. Lehtisaaressa poikkesin puskassa ja jatkoin matkaa keventyneenä. Lehtisaaressa sitten ohitin hiekkatielle itsensä nukkumaan oikaisseen uuden ylioppilaan. Ilma oli sen verran lämmin, että tuskinpa poika siihen paleltuu ja kuuluipa kuorsaavankin.

Lehtisaaresta juoksin Kaskisaareen. Oli niin veret seisauttavan kaunista, että pysähdyin toviksi vain ihailemaan maisemaa. Laukkaniemensalmen kupeessa oli kolme valkoposkihanhipariskuntaa untuvikkojensa kanssa. Olivat suloisia, täytyy myöntää, vaikka
valkoposkihanhet eivät muuten olekaan minun TOP-kympissäni.

Saavuin Katajaharjuun. Siellä oli erään suuren omakotitalon rannassa pieni ylioppilasseurue istuskelemassa ja kuuntelemassa musiikkia (kovalla). Hyvä meininki! Olen aina tykännyt aamuyön jatkoista ja aamuolusista. Tai ylipäänsä aikaisista aamuista. Auringonnousun aikaan kaikki on vielä edessä päin.

Sieltä sitten auringossa kylpevän Länsiväylän vartta Lauttasaareen ja sillan yli HTC:n rantaan. Näihin aikoihin alkoi tuulla hieman ja kohti keskustaa mennessäni se puhalsi vastaisesti. Ohitin Hietalahden torin, jossa myyjät jo virittelivät pöytiään. Bulevardi oli vielä hiljainen. Illan ja yön jälkiä tosin siivottiin jo. Juoksin vielä Espaa pitkin ja katsastin menon Kauppatorilla. Päälle vielä pieni kierros Kruununhaassa ja Kaisaniemen metroasema sai olla tämän juoksun päätepiste. Ostin aseman masiinasta pullon Pepsiä. Ja matkustin metrolla kotiin, jossa olin puoli yhdeksän maissa. Tässä vaiheessa aurinko paistoi jo korkealta ja lämmitti kunnolla.

Aika: 3:39:45
Matka: 28,7 km (7:39 /km)
Keskisyke: 135

Monta ikimuistoista hetkeä jäi tästä reissusta. Onko vähän epätodellinen olo tällä hetkellä... ;-D On se Helsinki aika kaunis kaupunki. Muistutti taas, että ei aina tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan elämyksiä löytääkseen.

Lauantai-illan huumaa

2007-06-03T11:20:00.000+03:00

Ilman juotavaa lenkkeilin Viikki-Vantaanjoki -maisemissa. Juotavaa olisi kyllä voinut olla. Aurinkopaikoissa syke nousi muutaman pykälän. Kevyen tuntuista anyway.

Aika: 2:41:40
Matka: 22,8 km (7:04 /km)
Keskisyke: 139